Hyppää pääsisältöön
Kuva
Second chancen syysmallistuo huokuu suomalaista luontoa. Kuva Anna Wallendarh
Pääsisältö

Second Chancen perustajan ja omistajan Maija Nuppulan kynä käy tiuhaan, kun hän suunnittelee mallistoja ja kuoseja valmistettavia tuotteita varten. Syksyn ja talven mallistossa kaikuu suomalainen metsä ja hehkuu ruskan värit, ekologisesti tuotettuna luonnollisesti. 

Kymmenen vuotta sitten kaksi kaverusta haaveili vanhoista vuosikymmenistä, matkustelun tuomista seikkailuista ja vuodenaikojen vaihtumisesta. Kaipuusta syntyi vuonna 2008 Second Chance -tuotemerkki, jonka lähtökohtana olivat eettiset, ekologiset ja pehmeät arvot. Nykyään merkkiä luotsaa toinen perustajista, Maija Nuppula.

Second Chancen kantavana ideana on sataprosenttinen kotimaisuus – jokainen työvaihe on tehty Suomessa pienissä perheyrityksissä. Neulosten syntymäkoti on Orneuleella Orivedellä, kuosit painetaan Printscorpiolla Aitoon kylässä Pälkäneellä, tuotteet kaavoitetaan Hämeenlinnassa ja viimeisen muotin ne saavat Sik-Sak Tuvassa Hattulassa leikkaus- ja ompelupöydällä. Vaatteet ovat tehneet jo melkoisen kotimaan kierroksen ennen kuin päätyvät ostajan elämää koristamaan. 

Nuppula suunnittelee itse kankaat, mikä takaa omanlaisen tyylin mallistoon. Suunnittelussa huomioidaan kaikenlaiset vartalot ja kaikki ikäluokat, jolloin tuloksena saadaan ajattomia, laadukkaita ja kauniita tuotteita, joista kuitenkin löytyy idea taustalta. Kiireiseen moderniin elämään sopeutuvat vaatteet on helppo asustaa omaan tyyliin ja moneen tilaisuuteen. Lisäksi neulos on helppohoitoinen. 

”Tämän syksyn malliston kaunis kuosi ”Heijastus" on saanut inspiraationsa Matildan-järveen heijastuneista puista. Värit ovat syksyn ruskan upeita sävyjä; ruoste sekä syvä vihreä mustan pohjan kanssa tuo mausteisen fiiliksen syksyn alkuun. Talvea kohti mentäessä malliston valtaa uusi graafinen ja moderni ”Kuusimetsä” kuosi, joka on painettu bambuneuloskankaalle”, Nuppula kertoo. 

Ikkunagallerian näyttelyyn on vapaa pääsy. 

Second Chance 

Myyntinäyttely Suomen käsityön museon Ikkunagalleriassa 5.9.–9.11.2018

Lisätietoja:

Mikko Oikari, näyttelyintendentti, Suomen käsityön museo, p. 050 553 3880, mikko.oikari [at] jkl.fi 
Maija Nuppula, Second Chance, p. 040 754 5177, maija.nuppula [at] secondchance.fi 
www.secondchance.fi 

Asiasanat:  
Suomen käsityön museo
museo
Ikkunagalleria
näyttely