Hyppää pääsisältöön
Kuva
Anne Herrasen vateja. Kuva Anne Herranen
Pääsisältö

Samoilla poluilla näyttely Suomen käsityön museon Näytönpaikassa koostuu kahden naisen; äidin ja tyttären teoksista. 

Äiti, tekstiilialan muotoilija, opettaja Anne Herranen on muutaman vuoden ajan työstänyt keramiikkaa ja metalligrafiikkaa tekstiilikuvioinnin keinoin. Näyttelyssä nähdään Annen vahabatiikilla kuvioituja keramiikkavateja ja -ruukkuja sekä värikkäitä grafiikan vedoksia. Teosten aiheet on poimittu matkoilta eri puolilta maailmaa erilaisista kulttuureista sekä luonnon rikkaasta kuviomaailmasta. 

Tytär, kalustemuotoilija, rakennusarkkitehti Oona Hytönen on tuonut näyttelyyn kaksi opiskeluaikanaan suunnittelemaansa ja valmistamaansa tuolia sekä kukkaruukkujen jalkoja. Oonan tyyli on graafinen ja yksinkertaisuuteen pyrkivä, mutta Oona haluaa haastaa itsensä ja toteuttaa mahdollisimman erilaisia töitä.

Ajatus yhteisestä näyttelystä on jo jonkin aikaa ollut tavoitteena ja nyt se vihdoin toteutuu! Heillä molemmilla on aina ollut intohimoinen suhde käsillä tekemiseen ja uusien asioiden kokeilemiseen ja kokemiseen. Heitä yhdistää myös rakkaus matkustamiseen ympäri maailman. Herranen ja Hytönen ovat vuosien varrella oppineet paljon toisiltaan ja usein he pohtivatkin erilaisia ratkaisuja tekeillä oleviin projekteihin yhdessä. Näitä yhteisiä suunnitelmia on nähtävillä tässäkin näyttelyssä.

Näytönpaikan näyttelyitä voi ihailla kellon ympäri Kilpisenkatu 12 näyteikkunoissa. 

Anne Herranen

Anne Herranen on syntyperäinen jyväskyläläinen ja harrastanut kuvataiteita ja käsitöitä koko ikänsä. Hän opiskeli tekstiilisuunnittelijaksi nyk. Savonian ammattikorkeakoulussa (tekstiilialan muotoilija AMK) ja on myöhemmin täydentänyt tutkintoaan tekstiilialan ammatillisen opettajan tutkinnolla Lahden muotoiluinstituutissa. Työuransa Herranen on tehnyt opettajana. 

”Olen aina tehnyt jotain käsilläni; sitonut kirjoja, painanut, maalannut ja värjännyt kankaita, ommellut, virkannut ja neulonut, huovuttanut, valmistanut koruja ja rumpuja. Olen aina halunnut oppia uusia asioita ja kokeilla uusia tekniikoita. Niinpä muutama vuosi sitten päätin toteuttaa pitkäaikaisen unelmani ja aloin opiskella ensin keramiikkaa ja hieman myöhemmin metalligrafiikan kiehtova maailma vei mukanaan. Molempia tekniikoita olen opiskellut upeiden opettajien johdolla ja nämä opettajat ovat kannustaneet myös laittamaan töitäni esille. Töitäni onkin ollut esillä muutamissa yhteisnäyttelyissä ja viime kesänä pidin yksityisnäyttelyn The Local Culture Hostel & Cafessa.”

Herranen saa aiheet töihinsä matkoilta maailmalla, vieraista kulttuureista, taiteesta ja luonnosta. Hän käsittelee usein metalligrafiikan aiheita samalla tavoin kuin painokankaan suunnittelua, joten ehkä osa hänen vedoksistaan tuo mieleen painokankaiden mallikertoja ja kuoseja. Keramiikassa hän keskittyy lähes poikkeuksetta enemmän kuviointiin, jossa hän on löytänyt paljon yhtymäkohtia vahabatiikkiin. 

Oona Hytönen

Oona Hytönen on alun perin jyväskyläläinen muotoilija ja rakennusarkkitehti. Muotoilua hän on opiskellut Kymenlaakson ammattikorkeakoulussa sekä Lahden Muotoiluinstituutissa, josta hän valmistui kalustemuotoilun ja sisustusarkkitehtuurin koulutusohjelmasta. Tänä keväänä Hytönen valmistui rakennusarkkitehdiksi Metropolia ammattikorkeakoulusta. 

”Pidän käsillä tekemisestä ja hyvin pikkutarkasta työskentelystä. Harrastin pitkään, lähes 20 vuotta, käsityökoulua, josta sain paljon kokemusta ja tietämystä erilaisten materiaalien työstöön. Muotoiluopinnoissa parasta oli prototyyppien rakentaminen puu- ja metallipajoilla, jolloin pystyi tarkastelemaan suunnitelmiaan konkreettisesti. Vapaa-aikani kuluu pitkälti erilaisten käsitöiden ja projektien parissa. Olen kiinnostunut suunnittelusta laaja-alaisesti; osaan neuloa, hitsata, ommella, emaloida, virkata, höylätä, juottaa, mallintaa, skissata, laminoida, piirtää, maalata, plaanijumpata, kutoa, taittaa, editoida, rendata ja planssata. Käsillä tekemisen lisäksi haluan matkustaa ja tutustua erilaisiin kulttuureihin ja arkkitehtuuriin ympäri maailman.”

Hytösen tyyli on graafinen ja yksinkertaisuuteen pyrkivä, mutta hän haluaa haastaa itseään toteuttamalla mahdollisimman erilaisia töitä. Hytösen töitä on ollut esillä muun muassa DMY International Design Festival -tapahtumassa Berliinissä sekä Habitaressa.

Samoilla poluilla – Anne Herranen ja Oona Hytönen

Näyttely Suomen käsityön museon Näytönpaikassa 2.7.–25.8.2019

Lisätietoja

Raija Manninen, museolehtori, Suomen käsityön museo
p. 040 502 2887, raija.manninen [at] jyvaskyla.fi

Asiasanat:  
näyttely
Suomen käsityön museo