Hyppää pääsisältöön
Kuva
Mun paita -näyttelyssä miesten valkoinen kauluspaita muuntui taiteilijan persoonan mukaiseksi. Kuva Sarianna Malmi
Pääsisältö

Mun paita! -näyttelyssä ääni annetaan Kaarisilta ry:n taitajille ja taiteilijoille. Näyttely syntyi ajatuksesta antaa Kaarisillan taide- ja toimintakeskuksen taitajille raamit, mutta ei mikään aivan tavanomainen tyhjä taulu, vaan pohjana toimiikin nyt klassinen valkoinen kauluspaita. Taiteiltava alue on rajattu, mutta luovuudelle, ideoille ja itsestään kertomiselle annettiin kaikki vapaus. Toteutuneet paidat ovat nähtävissä Suomen käsityön museon Näytönpaikassa 17.11.2020–10.1.2021. Näyttelyyn voi tutustua kellon ympäri Kilpisenkatu 12 näyteikkunoissa. 

”Mun paita! Pohjana valkoinen kauluspaita ja rajana vain mielikuvitus. Kerron oman tarinani, millainen olen, mitä ajattelen. Tässä olen, mun paidassa!”

Millainen voima vaatteilla on? Haluatko peittää vai tuoda itseäsi niillä esiin. Mitä tarinaa vaatteillasi kerrot? Onko tarina sinun vai jonkun sinulle tärkeän asian tai henkilön tarina? Jätätkö jotain kertomatta? 

Teoksissa näkyy vahvasti taiteilijoiden omat tyylit, mutta mukana on myös mahtavaa pelotonta kokeiluun hyppäämistä. Jokaisesta paidasta on otettu myös kuva tekijänsä päällä. Kuviin on saatu vangittua tekijän persoonaa ja valmiiksi saadun teoksen tuomaa riemua. Kuvat kertovat myös vahvimmin paitateosten ja tekijöidensä yhteistä tarinaa. Kun sanat on sanottu, katso Mun paitaa ja mua!

Mun paita -näyttelyn taitajat

Annakaisa Ahonen
Paul Gustafsson
Hanna Hietamaa
Mikko Kirves
Miika Kurki
Sanna Keto
Anni Lindberg
Ville von Martens
Aleksi Pietikäinen
Pinja Sydänmaa
Saana Tuomala
Jani Virtanen
Matias Waris

Projektia on ohjannut Sarianna Malmi, joka on myös kuvannut taiteilijat paidoissaan. 

Kaarisilta ry

Mun paita -näyttelyn taiteilijat ovat mukana Kaarisillan päivätoiminnassa Lahden Villähteellä. Kaarisillan Taide- ja Toimintakeskus aloitti toimintansa Lahdessa vuonna 1987. Kulttuuripainotteinen toiminta sisältää kuvataidetta, keramiikkaa, taidekäsityötä, musiikkia, teatteri-ilmaisua ja liikuntaa. Kaarisillassa aloitettiin kuvataiteen ja musiikin ammatillinen koulutus vuonna 2003 yhteistyössä koulutuskeskus Salpauksen kanssa. Mun paita -näyttelyyn osallistuneet taiteilijoista suurin osa on valmistunut kuvataiteilijoiksi aiemmin.

Kaarisillan Taidestudio tarjoaa ammattimaiset puitteet kuvataiteen tekemiselle. Taidestudiossa työskentelee lukuisa joukko taiteilijoita. Studio mahdollistaa yksilöllisen työskentelyn eri taiteen tekniikoilla. Taiteilijamentorien ja taiteilijayhteisön tuki on tärkeä osa työskentelyä. Galleria Art Kaarisillassa Helsingin Sanomatalossa on usein esillä Taidestudion taiteilijoiden teoksia.

Mun paita!

Näyttely Suomen käsityön museon Näytönpaikassa 17.11.2020–10.1.2021

Lisätietoja

Raija Manninen, Suomen käsityön museo, museolehtori, p. 040 502 2887, raija.manninen [at] jyvaskyla.fi 
Sarianna Malmi, Kaarisilta ry, käsityöohjaaja, p. 044 712 9247, sarianna.malmi [at] kaarisilta.fi 
www.kaarisilta.fi 

Asiasanat:  
museo
näyttely
taide
muotoilu