Hyppää pääsisältöön
Kuva
Ilona Rista: KAISLA-puureliefi. Kuva Ilona Rista
Pääsisältö

Kansainvälisesti tunnetun muotoilija Ilona Ristan näyttelyssä on esillä uudenlaista suomalaista puukulttuuria. Puutaiteilija leikittely digimateriaalin kanssa on tuottanut hilpeän, mutta vakavasti otettavan kokoelman materiaalisia ja immateriaalisia teoksia, joissa yhdistyy puutaide ja teknologia. Näyttely on esillä Suomen käsityön museon Aulagalleriassa 12.9.–5.12.2020. 

Puu on aina ollut Ilona Ristan materiaalivalinta, ja puuseppäkouluun hän pyrki isoäitinsä, kuvanveistäjä Essi Renvallin ehdotuksesta. Rista näki puutaiteessa isot mahdollisuudet. Nyt hän yhdistää puun, hyvin luonnolliseksi ja varsinkin suomalaiseksi koetun materiaalin, moderniin valo- ja tietotekniikkaan. Puu ja valo luovat yhdessä seinäreliefejä, jotka elävät ja hengittävät. ”Ikään kuin tuon suomalaisuuden globaaliin aikaan samalla kun itse teos muistuttaa suomalaisuuden juurista”, Rista kuvailee.   

Viimeisimpänä kehitystyön tuloksena Ristan töissä hyödynnetään LED-teknologiaa ja digitaalista valo-ohjausta. Reliefiin on sisäänrakennettuna moniaistinen interaktiivinen tapahtuma. KAISLA-reliefissä liike- ja valosensorit laukaisevat sateen, ukkosmyrskyn tai auringonnousun, kun samanaikaisesti PLAYGROUND-animaatiossa sudenkorennot leikkivät kaislikossa. KAISLA ja PLAYGROUND -teokset tarjoavat kaksi erilaista näkökulmaa saman aiheen, kaislikon, tarkasteluun – puureliefin kouriintuntuvaa, aineellista materiaalia, voi verrata virtuaaliseen maailmaan animaation ja äänimaiseman kautta. 

MÄNTYMETSÄ-teoksessa elää urbaani metsä, jossa nykyaikainen tieteellinen ja tekninen maailmakuva ja kaupunkikulttuuri peilautuvat alati muuttuvaan metsäsuhteeseemme. Valon ja varjon leikki reliefissä korostaa teemaa, rauhoittaa ja tuo esiin materiaalin hienommat piirteet. 

Ennen puutaiteilijat veistivät kirveellä ja moottorisahalla, ja käsin puuta työsti myös Rista vielä parikymmentä vuotta sitten. Sitten tietoteknologia tuli puunkäsittelyynkin ja Rista kiinnostui siitä. ”Kun siirryin käsin veistämisestä automaattisella jyrsinkoneella veistämiseen, mietin pitkään, miten saan aikaan yhtä mehevää jälkeä kuin käsin.” Hän mietti vaihtoehtoja ilmeettömille akustisille reikälevyille ja alkoi suunnitella monikerroksisia reliefejä. Usein niissä on aiheena suomalainen metsä. Rista kehittää puunkäyttöä jatkuvasti. ”Tänä päivänä on avautunut aivan uudet näkymät puun työstöön.” Rista kehittääkin puutaiteen ja digitalisaation integraatiota jatkuvasti. 

Ilona Rista

Muotoilija Ilona Rista (s. 1959) on taiteilijauransa alusta lähtien keskittynyt puuhun materiaalina. Ristalla on tyylihuonekalupuusepän tutkinto Jurvan kotiteollisuuskoulusta, ja hän on opiskellut taideteollisen korkeakoulun koulutuskeskuksessa ja toiminut kuvanveistoharjoittelijana Leningradissa. Vuonna 2014 Ilona Rista sai muotoilualan asiantuntijajärjestö Ornamon Design Awardin ja valittiin vuoden puutaiteilijaksi. Hänelle myönnettiin Suomen Metsäyhdistyksen hopeinen ansiomerkki vuonna 2017. 

Ristan puuteoksia on Euroopan hiukkasfysiikan tutkimuskeskus Cernin lisäksi esimerkiksi Fennian pääkonttorissa, OP:n Vallilan-pääkonttorissa ja Suomen Pariisin -lähetystössä. 

Ilona Rista oli yksi Jyväskylän Paviljongin musiikkisalin ja laajennustyöhön valituista taiteilijoista. ”Olin mukana projektissa arkkitehtitoimiston kutsumana yhteistyökumppanina. Usein akustoivien reliefiseinien kehittely toimii minulla inspiraationa myös itsenäisten taideteosten syntyyn ja Puureliefi ja digitaaliset leikit -näyttelyn KAISLA-teos on kehittynyt Musiikkisaliin suunnitellun seinäpinnan aiheen pohjalta. Kaisla-idea syntyi Jyväsjärven rantojen kaislikoista, joiden kevyt tanssi tuulessa toivotti matkalaisen tervetulleeksi Jyväskylään”, Rista kertoo. 

Puureliefi ja digitaaliset leikit – Ilona Ristan puutaidetta

Näyttely Suomen käsityön museon Aulagalleriassa 12.9.–5.12.2020

Näyttelyyn liittyviä tapahtumia syksyllä 2020

Näyttelyn avajaiset pe 11.9. klo 18–20
Puureliefi ja digitaaliset leikit – Ilona Ristan puutaidetta avataan yhdessä Hyvissä käsissä -näyttelyn kanssa. Avajaisiin ovat kaikki tervetulleita. 

Ilona Ristan luento ja näyttelyn esittely pe 27.11. klo 16.30–17.30
Puutaiteilija Ilona Rista kertoo luennollaan, kuinka on taltuttanut teknologian taiteeseensa ja esittelee Puureliefi ja digitaaliset leikit -näyttelyä. 

Lisätietoja

Mikko Oikari, intendentti, Suomen käsityön museo 
p. 050 553 3880, mikko.oikari [at] jyvaskyla.fi 

Asiasanat:  
museo
näyttely
Aulagalleria
puu
reliefi
teknologia
muotoilu