Hyppää pääsisältöön
Kuva
Yksityiskohta kelim-matosta. Kuva Suomen käsityön museo (SKM) (Craftmuseum.fi). Kuva Suomen käsityön museo (SKM) (Craftmuseum.fi)
Pääsisältö

Basaarien kätköistä -näyttely Suomen käsityön museossa 9.1.–18.4.2021 esittelee perinnetekstiilejä ja -koruja Marokosta Tiibetiin keräilijä Tuomas Sopasen kokoelmista. Paimentolaisuus ja perinteet näyttäytyvät selkeinä näissä käyttötekstiileissä ja koristuksissa. 

Ihminen rakastaa kauneutta ympärillään ja omaa elinympäristöä pyritään kaunistamaan, oli elinolosuhteen millaiset tahansa. Sopasta kiehtoo kelimeissä osittain samat asiat kuin vanhoissa kansanomaisissa ryijyissä. Ne ovat olleet pääosin käyttöesineitä, kuten suomalaiset ryijytkin. ”Kelimien kauneus todistaa, että ihmisissä on hyvin syvällä kauneuden kaipuu ja taju sekä halu tehdä jotakin kaunista elinpiiriinsä. Tämän takia ollaan valmiit tekemään paljon työtä”, kokoelman kerännyt Sopanen kertoo. Liikkuvasta elämäntavastaan tunnetut paimentolaisetkin pyrkivät luomaan ympärilleen viihtyisyyttä ja kauneutta siihen sopivien keinojen avulla. Pitkienkin matkojen kulkeminen eläinlaumojen mukana, vaikutti suuresti siihen, mitä voi kuljettaa mukana. Paimentolaisnaiset kehittivätkin ohuen, monikäyttöisen ja nukattoman mattotyypin, kelimin, jonka kauneudesta ei kuitenkaan tingitty, sillä kelimit ihastuttavat väriloistollaan ja kuvioinneillaan. 

Tuomas Sopanen on hankkinut keliminsä paitsi matkoilta Istanbulista, Marokosta, Pariisista ja Lontoosta, myös huutokaupoista Suomesta ja Ruotsista. ”Yksi seikka, johon kiinnitän huomiota, on se, onko langat värjätty luonnonvärein vai teollisilla väreillä. Aina se ei ole helppo nähdä, erityisesti, jos pitää päättää kuvan perusteella. Toinen seikka on tietysti kudonnan ja villan laatu. Mitä ohuemmalla langalla kelimit on kudottu, sitä hienompia kuvioita on saatu aikaan. Joskus kuitenkin kudontavirheet vain lisäävät mielenkiintoa”, Sopanen kertoo kokoelmastaan. Kelimien kuviointi on saatu aikaan pujottelemalla värillistä lankaa loimien väliin yhtenäiseksi pinnaksi. Suhteellisen harvassa olevat loimilangat ja suurta haarukkaa muistuttavalla työvälineellä tiukkaan iskettävä kude jättävät loimen näkymättömiin, jolloin syntynyt kuvio väreineen pääsee loistamaan. Usein kelimeiksi luetaan myös samanlaisella tekniikalla tehdyt muihin tarkoituksiin suunnitellut tekstiilit, kuten laukut, hevosloimet ja säilytyssäkit. 

Kelimejä on kudottu erityisesti Turkissa, Iranissa, Kaukasuksen valtioissa, mutta myös muun muassa Uzbekistanissa, Turkmenistanissa, Afganistanissa, Pakistanissa, Intiassa sekä Pohjois-Afrikan arabivaltioissa, kuten Marokossa ja Tunisiassa. Myös Romaniassa on kudottu kelimejä, jotka kuitenkin poikkeavat melkoisesti muista. Kelimiet sisältävät paljon symbolisia merkkejä, joilla on omat – vaikka suojelevat tai pahaa torjuvat – merkityksensä. Näyttelyssä on esillä kelimeitä laajalta alueelta Tiibetistä Marokkoon, joten eri alueiden eroavaisuuksiin on helppo syventyä.

Monipuolinen kelim

Samanlaisella tekniikalla tehtyjä tekstiilejä on tehty ja tehdään lähes kaikkialla maailmassa, mutta kelimeiksi sanotaan lähinnä islamilaisen kulttuurin vaikutusalueella tehtyjä, nukattomia mattoja tai mattomaisia tekstiilejä.  Kelimien käyttötarkoitus on ollut vaihteleva. Niitä on käytetty telttojen sisäseinien vuoraukseen antamaan lisäeristystä ja väriä muuten aika ankeaan teltta-asumiseen. Kelimeillä peitettiin päivällä vuodevaatteet ja peitettiin istuintyynyt ja niitä käytettiin erilaisten laukkujen, tyynyjen ja säkkien tekemiseen. Joskus ne erottivat teltan eri osat toisistaan, kuten miesten puolen naisten puolesta. Erityiset kelimit (soufreh) levitettiin lattialle, kun ruvettiin syömään. Kylissä olevissa, pysyvästi asutuissa taloissa kelimeitä käytettiin muun muassa seinien vuoraamiseen ja tuomaan väri-iloa savitiilistä tehtyihin asumuksiin. 

Alun perin kelimit liittyivät tiiviisti paimentolaiskulttuureihin. Niitä ovat kutoneet lähinnä paimentolaisheimojen naiset ja tytöt. Oppi siirtyi tavallisesti äidiltä tai isoäidiltä usein hyvinkin nuorille tytöille, ja kutomistaito kuului jokaisen naisen taitoihin. Suurin osa työvaiheista tehtiin itse ja materiaalit otettiin lähiympäristöstä. Lampaankasvatuksesta keritsemisen kautta villan käsittelyyn ja lankojen värjäykseen sekä viimein hyvin yksinkertaisten kangaspuiden pystyttämiseen ja kelimin kutomiseen liittyy pitkiä perinteitä ja sukupolvelta toisella jaettua tietoa. Kangaspuut saattoivat muodostua parista tukista, joihin loimet kiinnitettiin. Puut kiristettiin maahan iskettyjen kiilojen avulla tiukaksi. Tällaiset kangaspuut oli helppo pystyttää ja purkaa, kun piti muuttaa leiripaikkaa, ja ne olivat kevyet kuljettaa.

Kelimien kuvionti vaihtelee alueittain ja heimoittain. Kullakin heimolla oli sille tyypillinen peruskuviointinsa, mutta jokainen kutoja muunteli sitä omalla tavallaan, joten kahta samanlaista paimentolaiskelimiä ei varmaankaan löydy. Kun kelim oli kamelikuorman peittona, näki jo kaukaa mihin heimoon kulkijat kuuluivat. 

Kelimin kudonta ei etene rivi riviltä, kuten perinteinen matonkudonta, vaan tietynväristä kuviota voidaan tehdä monta riviä pujottelemalle samaa lankaa edestakaisin kuvion reunalta toiselle. Jos väripintojen raja on pystysuora, sen kohdalle syntyy tavallisimmassa tekniikassa rako. Tästä syystä kelimeissä vältetään pitkiä pystysuoria rajapintoja. Usein rajapinnat ovatkin vaakasuoria tai viistoja ja kuviot kolmioita tai kuusikulmioita. Jos on tarpeen saada aikaan pitkä pystysuora linja, pitkien rakojen muodostuminen vältetään esimerkiksi hammastuksella tai tekemällä raja siksak-kuvioiseksi. Perustekniikalla tehdyt kelimit ovat molemmilta puolilta samanlaisia.

Kelimien kuviot ovat geometrisia ja useimmiten kolmioista johdettuja, kuten kuusikulmioita tai kahdeksan sakaraisia tähtiä. Monet kuvioista ovat symboleita, joiden tarkoituksena on suojella käyttäjää vaaroilta tai pahalta silmältä, tuoda hänelle onnea, menestystä, sopusointuista avioliittoa tai paljon lapsia. Erityisen kauniita ovat usein rukouskelimit. Niiden keskikuviolla on aina selvä suunta, usein terävä kärki, mihrab, joka kuvaa moskeijassa olevaa Mekan suuntaa osoittavaa seinäsyvennystä. Rukoiltaessa kelim levitettiin maahan, niin että mihrab oli kohti Mekkaa.

Paimentolaisten korut omaisuuden merkkinä

Sopasen kokoelmiin kuuluu myös huomattava määrä koruja paimentolaisalueilta. Näitä komeita hopeakoruja uskomattomine yksityiskohtineen pääsee myös ihailemaan Basaarien kätköistä -näyttelyssä. Yhdessä kelim-mattojen kanssa ne antavat hienon kurkistuksen paimentolaiskulttuureihin Marokosta Tiibetiin. 

Perinteisissä paimentolaiskoruissa näkyy selkeänä tietyn heimon tai alueen erityispiirteet, kuten kelimeissä tai kotimaisissa ryijyissä ja kansallispuvuissa. Paimentolaiskoruihin tosin liitetään joskus myös suojelevia voimia. Korut toimivat myös eräänlaisena varallisuutena tai henkivakuutuksena. un sitä pidettiin jatkuvasti päällä, sitä ei ollut helppo varastaa.  Jos tuli kova hätä, koru myytiin.  

Keräilijä Tuomas Sopanen ja kelimit

Tuomas Sopanen on yksi Suomen suurimmista keräilijöistä, jonka kokoelmiin kuuluu mittavat määrät muun muassa ryijyjä ja Dora Jungin tuotantoa. Kelimeistä Sopanen kiinnostui, koska hänen kotonaan oli ollut värikäs, nyt jo yli 100-vuotias, joka kiehtoi pientä Sopasta värikkyydellään. ”Muuten meillä ei ollut voimakkaita värejä sisustuksessa, ja minä olen aina pitänyt väreistä. Uskon itse, että lapsuuden vaikutteet istuvat syvällä mielen sopukoissa ja vaikuttavat pitämisiimme”, Sopanen arvelee. 

Ensimmäisen oman keliminsä Sopanen hankki Lontoosta vuonna 1979 ollessaan väitöskirjaansa tekemässä. Kuvioinniltaan yksinkertainen, mutta väreiltään miellyttävä matto oli arkikäytössä Sopasen kodin lattialle. 

Vanhojen kelimien löytäminen on välillä vaikeaa, sillä usein Sopaselle tarjotaan vain uusia kelimejä. Näin kävi myös Istanbulin suurella basaarilla 1980-luvulla, jolloin Sopanen pitkän etsinnän jälkeen löysi kokoelmaansa numerossaan toisen kelimin. ”Pitkään sain etsiä, ennen kuin yksi kauppias vei minut kaverinsa kauppaan, josta sitten löytyi sellainen kuin pitikin.” Kyseinen elämänpuuta kuvaava rukousmatto on esillä myös Basaarien kätköistä -näyttelyssä. 

Nykyään Sopasen kokoelmaan kuuluu 96 kelimiä tai samalla tekniikalle tehtyä kudonnaista. 

Basaarien kätköistä

Näyttely Suomen käsityön museossa 9.1.–18.4.2021

Näyttelyn käsiohjelma - suomi (pdf, 3Mb)

Näyttelyn käsiohjelma - english (pdf, 3Mb)

Lisätietoa näyttelystä

Mikko Oikari, intendentti, Suomen käsityön museo
p. 050 553 3880, mikko.oikari [a] jyvaskyla.fi

Asiasanat:  
Suomen käsityön museo
näyttely
kelim
Aasia
lähi-itä