Hyppää pääsisältöön
Kuva
Mäntyharjun seudun naisen kansallispuvun helmakuviontia. Kuva: Timo Ripatti

Flammut kansallispuvuissa

Suomen kansallispukukeskuksen näyttely Kujalla 22.10.2021–10.4.2022. 

Kuja näyttelytilana

Kansallispukukeskus järjestää kansallispukuihin tai muuhun perinnepukeutumiseen liittyviä näyttelyitä omassa Kuja-näyttelytilassaan, joka on kooltaan n. 15 m² ja se sijaitsee museon toisessa kerroksessa Kansallispukukeskuksen työtilojen vieressä. Tilassa esitellään pienimuotoisesti kansallispukuja ja muita pukeutumiseen liittyviä ilmiöitä kahdesti vuodessa. Kujan näyttelyohjelma päätetään vuosi etukäteen. 

Suomen kansallispukukeskuksen kokoamassa näyttelyssä loistavat flammuvärjätyt langat ja kankaat suomalaisissa kansallispuvuissa. Raidalliset kansanomaiset kankaat ovat hienoimmillaan, kun osa niiden raidoista on kuvioitu flammulangoilla. Suomen kansallispukukeskuksen näyttelyssä Flammut kansallispuvuissa on esillä mallipukuja, joiden osia on valmistettu flammukankaista. 

Ikat on vanha indonesialais-intialais-etuaasialainen kankaan koristelutapa, joka on meillä Suomessa saanut nimekseen flammuvärjäys, sillä kudotut, ikatvärjätyt langat muodostavat kankaaseen liekkimäisen kuvion. Arabit toivat ikatvärjäyksen Eurooppaan 1000-luvun lopulla, jolloin he perustivat taidekutomoita Espanjaan ja Sisiliaan. Taidekudonnaisten kauppa välitti ikatvärjättyjä silkkikankaita myös Pohjoismaihin.

Flammut kansallispuvuissa -näyttelyssä pyritään tuomaan esiin flammuvärjäyksen monipuolisuutta tekniikkana sekä tietenkin värjäyksen tuomaa uskomatonta väriloistoa suomalaisessa pukuperinteessä. Näyttelyssä on esillä flammutaituruutta esittelevät Mäntyharjun seudun kansallispuku, Vanhan-Korpilahden naisen kansallispuku sekä Haapajärven ja Reisjärven kansallispuku. Pukuja täydentää erilaiset flammukankaiset puvunosat sekä flammukankaan kutomista esittelevä video. 

Ikatvärjäys ja värjätyillä langoilla kudonta on suurta ammattitaitoa vaativaa sitojalle, värjärille ja kutojalle sillä kankaan kuviot muodostuvat vasta värjätyistä kudelangoista kutomalla. Vaihtoehtoisesti voidaan värjätä loimi, mutta suomalaisissa kansallispuvuissa käytetään kudeflammua. Tekniikka mahdollistaa vaikka kuinka monivärisen kuvioinnin, mutta kansanomaisissa flammuissa on aina yhdessä langassa kahta väriä. Värjäyksessä käytettävä lanka voi olla valkoinen tai värillinen. 

Huomattavimman ryhmän flammullisten vaatekappaleiden joukossa muodostavat leveäraitaiset, suuret flammukuvioin kudotut hameet, joita on kudottu etenkin Etelä-Pohjanmaan suomalaispitäjissä. Näissä flammuhameissa värjäyksen avulla muodostuu suuria kuvioita, kuten neliöitä, polvekeraitoja ja lehtikuvioita. Tästä komeimpana esimerkkinä on näyttelyssäkin esillä oleva Peräseinäjoelta talletettu hame, joka kuuluu Etelä-Pohjanmaan ja Peräseinäjoen kansallispukuihin.

Pohjanmaalla ja rannikkoseudulla käytettiin myös tummasävyisiä, kapein valkoisin flammujuovin kudottuja hameita, liivejä ja röijyjä. Tasaisin välimatkoin toistuvat pienet flammut saivat aikaan pilkullisen tai täplällisen vaikutelman. Yleisin flammukuvioinen kangas oli raidallista villakangasta, johon kapeat pilkulliset flammujuovat oli kudottu leveiden raitojen keskelle raidoitusta elävöittämään, kuten esimerkiksi Satakunnan alueella, jossa flammuraitoja on kudottu myös puolipellavaisiin esiliinakankaisiin. Villaisia flammukankaita on kudottu myös muualla Suomessa. 

1800-luvun alkupuolella puuvillakudonnan lisääntyessä kudottiin kapeita flammuraitoja myös puuvillaisiin raidallisiin kankaisiin.

Ikatvärjääminen ja saapuminen Suomeen

Ikatvärjäys tunnetaan Suomessa flammuvärjäyksen lisäksi täplävärjäyksen nimellä. Tekniikassa langat värjätään ennen kutomista kuviollisiksi siten, että lankavyyhdistä sidotaan ne osat, jotka eivät saa värjäytyä. Sama lankaerä sidotaan ja värjätään niin monta kertaa, kun aiotut kuviot ja väritykset vaativat. Kuviot rakentuvat kudottaessa. 

Flammuvärjäys työtapana kulkeutui Suomeen 1700-luvun lopulla Ruotsista, nähtävästi ammattivärjäreiden välityksellä ja Suomessa flammukankaita kudottiin pääasiassa 1800-luvulla. Tuontitavarana niitä oli saatavana jo aikaisemmin muun muassa Porvoossa. Turussa villakutomossa kudottiin raidallisia ja flammukuviollisia kampavillaröijyjä, regarniröijyjä, jotka olivat suosittuja länsisuomalaisten talollisten keskuudessa. Jo 1700-luvun alussa länsisuomalaisilla naisilla oli liekkikuvioisia röijyjä. Ulkomaisia flammukuvioisia raidallisia silkkikankaita käytettiin kansannaisten tykkimyssyjen päällisiin. Kansanomainen flammujen käyttö näkyy myös tämän päivän kansallispukumalleissamme.

Suomen kansallispukukeskuksen mallipukukokoelma

Flammut kansallispuvuissa -näyttelyssä olevat flammukankaiset puvut ovat Suomen kansallispukukeskuksen mallipukukokoelmasta. Kansallispukujen mallipukukokoelmaan kuuluu vuoden 1980 jälkeen toteutetut uudet kansallispuvut ja perinnepohjaisuudeltaan tarkistetut kansallispukumallit. Nykyään mallipukukokoelmaan kuuluu hieman yli sata kansallispukua. Mallipukukokoelman puvut ovat asiantuntijoiden kokoamia, perustuvat tutkittuihin esikuviin ja ovat alan asiantuntijoista koostuvan kansallispukuraadin hyväksymiä. Kansallispukujen mallipuvut syntyvät Suomen kansallispukukeskuksen työn tuloksena, aikaisemmin työstä vastasi Suomen kansallispukuneuvosto.

Kansallispuvut perustuvat kansanpukuihin. Kansanpuvuksi nimitettiin omille asuinsijoilleen asettuneen rahvaan 1700- ja 1800-luvulla käyttämää pukupartta. Rahvaaksi luettiin maalaisväestö ja kaupunkien alemmat yhteiskuntaluokat. Kansan omaleimainen juhlavaatetus jäi käytöstä 1800-luvun lopulla. Näistä vaatekappaleista alettiin tekemään toisintoja, jotka nimettiin kansallispuvuiksi. 

Lisätietoja

Marja Liisa Väisänen, amanuenssi, Suomen kansallispukukeskus
p. 050 311 8247, marja.liisa.vaisanen [at] jyvaskyla.fi

www.kansallispukukeskus.fi