Hyppää pääsisältöön
Kuva
Folkdräkt - 100 vuotta Bragen järjestelmällistä kansallispukutyötä -näyttely 2022. Kuva Suomen käsityön museo

FOLKDRÄKT – Sata vuotta Bragen järjestelmällistä kansallispukutyötä – Hundra år av organiserat dräktarbete på Brage 

Näyttely Suomen käsityön museon Kujalla 23.9.2022–19.3.2023

Museo on avoinna ti-su klo 11-18. Poikkeuksia aukioloajoissa pyhäpäivinä. 
 

Tänä vuonna tulee kuluneeksi sata vuotta siitä, kun järjestelmällinen kansallispukutyö aloitettiin suomenruotsalaisessa kansankulttuuriyhdistyksessä Föreningen Bragessa. Juhlavuoden kunniaksi Brage on koonnut näyttelyn kansanpukutyön historiasta. Näyttely kiertää eri museoissa vuosina 2022–2023. 

Näyttelyssä esitellään kauniita kansallispukuja, mutta myös pukujen syntytarina. Esillä on runsaasti kuvamateriaalia ja aikajanan avulla kerrotaan sadan vuoden järjestelmällisestä pukutyöstä. Jyväskylässä näytteillä olevat kansallispuvut tulevat Munsalasta, ruotsinkieliseltä Pohjanmaalta. Näyttelyä varten Eija Mendelin on valmistanut uudet mallipuvut Munsalan tummasta naistenpuvusta sekä kahdesta miestenpuvusta. Esillä on myös metallikirjottu tykkimyssy, jonka on rekonstruoinut Maria Lindén.

Föreningen Brage

Föreningen Brage perustettiin Helsingissä 1906 säilyttämään ja vaalimaan suomenruotsalaista kansankulttuuria, aluksi laulua ja tanssia, myöhemmin myös pukuja. Bragen pukutoimisto perustettiin 1907. Kaksi vuotta myöhemmin perustettiin pukukomitea (myöhemmin pukujaosto), jonka tehtävänä oli kansallispukujen tutkiminen ja kokoaminen.
Vuonna 1922 Brage lähetti kutsun Suomen ruotsinkielisille yhdistyksille ja kotiseutujärjestöille. Pukukongresseissa 1922 ja 1923 Brage ja seutujen edustajat luonnostelivat suuntaviivat kansallispukuidean toteuttamiseksi: laajaa kenttätutkimusta, vanhojen asiakirjojen tutkimusta ja kangasnäytteiden ja vaatekappaleiden luettelointia. Järjestelmällinen ja perusteellinen pukutyö oli aloitettu tosissaan.

Paikalliskomiteoiden kanssa laadittiin naisen ja miehen puku jokaiselle ruotsin- ja kaksikieliselle pitäjälle. Mallipukuja valmistettiin ja laadittiin pukuvihkoja kuvauksineen. Pukutoimistolla oli tärkeä rooli valvojana sekä erilaisten pukumateriaaleiden ja puvun osien välittäjänä ja valmistajana. Neuvontaa pukuasioissa kaivattiin kovasti ja vuonna 1987 palkattiin kansallispukukonsultti.

Tutkimusmatkojen aikana kerättiin suuri määrä kangasnäytteitä ja rahvaan vaatekappaleita ajalta 1750–1850. Ne ovat Bragen pukumuseon pohjana yhdessä mallipukujen kanssa. Pukutoimistossa on ollut vuodesta 1991 lähtien näytteillä valikoituja kokonaisuuksia kokoelmasta. Brage hallinnoikin tärkeää aineellista ja aineetonta kulttuuriperintöä.

Sata vuotta kansallispukukulttuuria

Kansallispukutyössä määrätietoisuudella ja yhteistyöllä on luotu omaleimainen pukukulttuuri. 1800-luvun lopun muuttuvassa maailmassa kuva talonpoikaiselämästä levollisena ja muuttumattomana sopi yläluokan kansallisromanttiseen näkemykseen. Rahvaan perinteisiä, värikkäitä pukuja alettiin pitää kansallisena kulttuuriperintönä.

Jotta rahvaan pukujen käyttö säilyisi jälkipolville, porvarit, opiskelijat ja taiteilijat alkoivat kerätä rahvaan pukuja 1700–1800-luvuilta. Kun keisari Aleksanteri III vieraili Lappeenrannassa 5.8.1885, lahjoitettiin keisarinna Maria Fjodorovnalle vene, jonka yhdeksällä soutajalla oli yllään kansallispuvut. Ne oli valmistanut Suomen käsityön ystävät, jonka toiminta oli esikuvana suomenruotsalaisen kansankulttuuriyhdistys Bragen pukutoiminnalle 1900-luvulla.

Ovatko kansallispuvut esikuviensa identtisiä kopioita? Eivät, sillä kansallispuvut ovat uusintoja kadonneesta pukukulttuurista. Kun tutkimus rahvaan pukujen käytöstä on edennyt, kansallispukuja on muokattu, jotta ne olisivat historiallisesti mahdollisemman tarkkoja. Kansallispuku on elävää kulttuuriperintöä, tosin jokainen sukupolvi jättää kansallispukuun jälkensä.

Brage kokosi kansallispuvut tiiviissä yhteistyössä paikallisten toimijoiden kanssa. Brage teki aloitteen, järjesteli ja johti työtä. Ilman paikallisväestön tukea ja työpanosta työ olisi ollut yksipuolista. Pääasiassa Yngvar Heikelin tekemien tutkimusmatkojen aikana syntyi keskustelua paikallisväestön kanssa, joka osallistui innokkaasti tutkimustyöhön antamalla haastatteluja, vastaamalla kyselyihin tai toimittamalla vaatekappaleita Bragelle. Paikallisia pukukomiteoita perustettiin, ja niiden jäsenet osallistuivat kenttäetnografiseen työhön. Kun pukutyö oli päässyt vauhtiin, paikallisväestöä ei ollut pysäyttäminen.

Elävä ja aktiivinen maaseutu on ollut tärkeä edellytys kansallispukujen kokoamiselle. Muun muassa opettajat ja nuorisoseurat toimivat pukutyön kärjessä ja myös kansalaisopistoilla oli tärkeä osa pukutyössä. Pukujen valmistuksen ansiosta myös kotona tehtävät käsityöt kokivat uuden tulemisen. Brage pyrki siihen, että pukujen valmistajat olisivat maaseudun paikallisia käsityöläisiä, jotka hallitsivat vanhat tekniikat. Kansallispukutyötä leimasi vankka yhteistyö, mutta se ei sujunut aivan hankaluuksitta. Kun Brage pääasiassa pyrki pukujen historialliseen aitouteen, paikallisväestölle saattoi olla tärkeämpää luoda ainutlaatuinen puku. Tämä johti kompromisseihin molemmin puolin.

Näyttelyn työryhmä 

Maria Lindén, Henrietta Lindgren, Eija Mendelin, Kaja Grönlund ja Gunilla Vuori.