Hyppää pääsisältöön
Kuva
Perinnettä yli rajojen -näyttelyn valokuva virolaisesta neuloja Triinu Mirmestä. Kuva Viron kansallismuseo. Kuva Viron kansallismuseo
Pääsisältö

Perinnettä yli rajojen -näyttely esittelee talvisia valokuvia kansallispuvuista sekä kansanomaisia lapasia ja käsineitä Virosta, Latviasta ja Suomesta. Aiemmin Virossa esillä olleen näyttelyn on koonnut FM Eva-Liisa Kriis, käsityöläinen, muotoilija ja kouluttaja ja sen on toteuttanut Viron kansantaide- ja käsityöliitto yhteistyössä Viron kansallispukuyhdistyksen, Taitoliiton, Suomen Kansallispukujen Ystävät ry:n, Föreningen Brage ry:n ja Suomen kansallispukukeskuksen kanssa. 

Käsineet ovat olleet olennainen osa pukeutumista pohjoismaissa vuosisatojen ajan, ja niitä ovat kutoneet kaikenikäiset naiset. Kansanomaiset lapaset ja käsineet säilyttävät kansanomaista perinnettä, värejä ja kuvioita, ja niissä voi olla suojelevia voimia. Ne tuovat historiaa tähän päivään ja esittelevät hienoa käsityötaitoa. Neulomalla lapasia otamme aikaa itsellemme ja perheellemme, ja niiden käyttäminen muistuttaa meitä kodistamme ja juuristamme. 

Suomessa koristeelliset käsineet olivat arvostettu kansanomaisen juhlapuvun osa. Miehillä koristeelliset neulakintaat tai muut käsineet saattoivat riippua vyöllä. Varsinkin naisten tuli kesälläkin käyttää valkoisia käsineitä juhlallisissa tilaisuuksissa kuten ehtoolliskirkossa, hautajaisissa ja vihillä käydessään. Käytännöllisten ja esteettisten syiden lisäksi käsien peittäminen juhlatiloissa pohjautuu vanhoihin uskomuksiin.

Virolaisesta kansallispukuperinteestä näyttelyssä on esillä muun muassa Pärnun maakunnan roosimine-tekniikalla valmistettuja ornamenttikäsineitä ja kuvia Muhun kansallispuvuista, jotka tunnetaan tiheästä neuloksestaan ja kirkkaista väreistään sekä Vigalan alueen käsineitä, jotka ovat tunnettuja punaisesta väristään ja monista koristekuvioistaan. Historiallisista esikuvista inspiroituneiden käsineiden neulominen ja käyttö on todella suosittua tänä päivänä Virossa. Näyttelyssä kurkistetaan myös näiden käsineiden esikuvien neulojiin. 

Latviassa lapasten neulominen on kehittynyt pohjoisten ilmasto-olosuhteiden mukaan. Neulomisperinne on aina ollut muutoksessa, ja se on sidoksissa kansan toimintaan, sosiaalisiin suhteisiin ja elämäntapaan. Latvialaiset lapaset tunnetaan monipuolisista kuvioistaan ja paksusta neuloksestaan, joka tekee niistä erityisen lämpimiä.

Näyttely on ollut esillä Virossa 12.3.‒22.4.2024 ja se on osa Viron kansantaide- ja käsityöliiton vuosien 2024‒2025 teemaa, jossa painopisteenä on kaikki kansanpukuihin liittyvä ‒ sekä itse vaatteet että niihin liittyvät teknologiat, materiaalit, näyttelyt ja koulutukset.

Näyttelyn kuraattorit ovat:

  • Aija Jansone, historian tohtori, Latvian ulkoilmamuseon etnografisen osaston johtaja
  • Maria Lindén, Suomen Kansallispukujen Ystävät, kansallispukukonsultti, Föreningen Brage ry
  • Kikka Jelisejeff, kehittämispäällikkö, Taitoliitto
  • Taina Kangas, kansallispukukonsultti, Suomen kansallispukukeskus
  • Anu Pink, käsityömestari, kouluttaja, käsityökirjojen kirjoittaja ja toimittaja, Saara Kirjastus
  • Anu Randmaa, kansallispukujen asiantuntija, kouluttaja, MTÜ Rahvarõivas juhatuse liige -näyttelyn kokoaja
  • Eva-Liisa Kriis, MA, käsityömestari, muotoilija, kouluttaja
Alasivu

Perinnettä yli rajojen 

Näyttely Suomen käsityön museon Kujalla 4.4.‒5.10.2025.

Suomen käsityön museo
Kauppakatu 25, Jyväskylä
Avoinna ti-su klo 11-18. Poikkeuksia aukioloajoissa pyhäpäivinä. 

Lisätietoja

Marja Liisa Väisänen, amanuenssi, Suomen kansallispukukeskus, [email protected], p. 050 311 8247