Hyppää pääsisältöön
Kuva
Anu Paloahon keramiikkaa Elämäni kudelmat -näyttelyssä Näytönpaikassa. Kuva Anu Paloaho
Pääsisältö

Elämän kudelmat -näyttely tuo esille monimuotoista käsityötaidetta, jossa yhdistyvät tekijöiden henkilökohtaiset kokemukset sekä yhteys luontoon. Näyttely on esillä Suomen käsityön museon Näytönpaikassa 3.12.2024–2.2.2025. 

KSL-opintokeskuksesta valmistuneet käsityömestarit Kati Haapanen, Elsi Vankka, Anu Paloaho, Anne Jouhtinen ja Jyri Tuunainen esittelevät Elämäni kudelmat -näyttelyssä teoksiaan, joissa perinteiset käsityötekniikat saavat uuden ilmeen. Teokset ovat kunnianosoitus käsillä tekemisen tavalle toteuttaa monipuolisesti omaa luovuuttaan ja käsityöläisyyttään.

Taideteollisuusalan opiskelu

KSL-opintokeskuksessa voit opiskella käsityöntekijäksi tai käsityömestariksi, jotka ovat molemmat ammatillisia tutkintoja. Voit opiskella koko tutkinnon tai tutkinnon osia. Opiskelu voi painottua taideteollisuusalan tuote-, koru-, nukke-, paperi- ja neulemuotoiluun, käsityön ohjaukseen, kiertotalouteen tai yrittäjyyteen. Tutkintokoulutukseen on jatkuva haku. Koulutuksen järjestää KSL-opintokeskus ja sen tuottaa Taito Keski-Suomi ry. Koulutuspaikkana on Taitokeskus Jyväskylä.

Tarjolla on myös ammatillista syventävää ja täydentävää koulutusta käsityöalan ammattilaisille ja harrastajille. 

Näyttelyn käsityömestarit

Kati Haapanen, käsityömestari ja paperitaiteilija
Heinolassa kasvanut Haapanen käyttää teoksissaan paljon luonnon inspiroimaa muotokieltä. ”Etsin pitkään itselleni luonnollista ilmaisutapaa ja kokeilin monia kanavia, maalausta, sanataidetta, teatteria ja sirkusta. Oman tapani ilmaista löysin Jyväskylässä käsityömestarin opintoja tehdessäni, tutustuessani käsintehtyyn paperiin ja sen veistoksellisiin mahdollisuuksiin. Valon ja paperin läpikuultavuuden ja teksturoinnin mahdollisuudet kiehtoivat ja vei minut mukanaan. Minusta tuli paperitaiteilija.

Teoksissaan Haapanen käsittelee paljon hyvin henkilökohtaisia ja kipeitäkin aiheita. ”Uuden luominen on minulle tapa tuoda käsinkosketeltavaan muotoon jotain, mitä en pysty helposti pukemaan sanoiksi. Toivon, että pystyn töilläni välittämään näitä teemoja ja tunteita myös taiteen kokijalle.” 

Instagram: @merekatti 
https://curiositieshoppe.wordpress.com

Elsi Vankka, neulesuunnittelija ja käsityömestari
Elsi Vankka innostui neulomisesta jo vuosia ennen käsityöopintoja. Vankka on aikaisemmalta koulutukseltaan puuseppä, joten käsillä tekeminen on aina ollut hänelle mielekästä, mutta pehmeät materiaalit alkoivat jossain vaiheessa houkutella pariinsa enemmän. 

Vankka valmistui käsityömestariksi vuonna 2023, ja pyörittää nyt Sensemmoista-yritystä, joka tarjoaa neule- ja käsityöohjeita. ”Haluan tarjota ohjeillani onnistumisen kokemuksia neulomisen parissa. Tahdon olla mukana ylläpitämässä ja kehittämässä käsitöiden tärkeää perinnettä. Minulle neulominen on hauskanpitoa ja uusien asioiden oppimista. Rakastan värejä, ja ne usein ovatkin minulle suurin inspiraation lähde. Myös erityisesti ihmiset, mutta muutenkin koko maailman meno antaa ideoita ja vaikutteita omaan tekemiseen suunnittelijana.”

Instagram: @sensemmoista 
Neuleohjeita: holvi.com/shop/sensemmoista

Anu Paloaho, käsityömestari ja tekstiili- ja vaatetusalan insinööri
Anu Paloaholla on aina ollut palo toteuttaa itseään. Voitto kotikaupunkinsa juhlavuoden käsityökilpailussa antoi kuitenkin tarvittavasti rohkeutta perustaa oma yritys Herhima.

”Onnellisten sattumusten kautta päädyin opiskelemaan KSL-opinto-keskukseen käsityömestariksi. Aiempi koulutukseni tekstiili- ja vaatetusalan insinöörinä keskittyi teknisiin puoliin, mutta nyt pääsin tutustumaan pieneen taiteilijaan sisälläni, ja se oli ihanaa! Koulutus antoi myös valtavasti eväitä yrittäjyyteen ja sen kehittämiseen.” Herhima on tarinallista käsityötaidetta, perinteisiä tekniikoita modernilla otteella. Se on luonnon kunnioitusta ja karua kauneutta. Elämäntapa-taiteilua, luovaa hulluutta ja kertomuksia elämän pienistä hetkistä.

Instagram: @herhima_

Anne Jouhtinen, käsityömestari ja perinnenahkuri
Anne Jouhtisen suuri rakkaus on luonto ja sen monimuotoisuus. Ekologisuus, kierrätys ja vanhan perinnekäsityötaidon levittäminen sekä opetustyö ovat hänen työskentelynsä peruspilarit. Hänelle ei ole olemassa haittaeläimiä, roskakaloja eikä rikkakasveja – kaikki elämä on pyhää.

Nahkojen, villiturkisten sekä sarvi- ja luutöiden valmistamisen ohessa Jouhtisen erityisalaksi ui kala. Jouhtisen intohimoisena erikoisalana on kalan biojätteen kokonaisvaltainen hyötykäyttö. Vastuullisuus on hänelle tärkeä osa toimintaa.
”Monikaan ei tiedä, että kalan voi hyödyntää kokonaisuudessaan silmän linssejä myöten vaatetukseen, asusteisiin, koruihin, sisustukseen ja taiteeseen. Jokaisella kalalajilla on oma erikoisominaisuutensa alkaen nahan suomutaskukuvioinneista suomujen kokoon, rankojensa ja päänluidensa muotoilusta parkittujen nahkojen paksuuteen sekä sopivuudesta tuotteistamiseen. Nahat parkitaan puunkuorilla, kananmunilla ja ruokaöljyllä. Värjäyksissä käytetään luonnonvärejä.”

www.annejouhtinen.com
Facebook: annejouhtinen 

Jyri Tuunainen, käsityömestari ja puuartesaani
Kuvanveistäjä Jyri Tuunaisen teoksissa eri organismit muodostavat harmonisen symbioosin. Hänestä on kiehtovaa yhdistää ja luoda yhtenäisyyttä ja dramatiikkaa eliöiden välille. Jyri viettää paljon aikaa luonnossa ja haluaa tuoda esille sen ainutlaatuisuutta ja tärkeyttä. 

Tuunainen yhdistelee teoksissaan eri materiaaleja. Keramiikan ja paperisaven yhdistäminen puuhun on mahdollistanut hänelle loppumattomat mahdollisuudet toteuttaa villeimmätkin ideansa. Tuunainen ei juurikaan suunnittele töitään paperille tai tee pienoismalleja. Hän näkee valmiin veistoksen mielessään ja alkaa työstämään sitä visionsa pohjalta. Materiaalit valikoituvat teoskohtaisesti. Eniten hän suosii haapaa ja lehmusta hyvien veisto-ominaisuuksien ja vaalean oksattoman ulkomuotonsa vuoksi.

Instagram: @jyri.tuunainen

Alasivu

Elämäni kudelmat

Näyttely Suomen käsityön museon Näytönpaikassa 3.12.2024–2.2.2025.

Näytönpaikan näyttelyihin voi tutustua kellon ympäri Kilpisenkatu 12 näyteikkunoissa Jyväskylässä. 

Lisätietoja

Margarita Rosselló Ramón, museolehtori, Suomen käsityön museo, p. 040 701 7452, [email protected]