Hyppää pääsisältöön
Kuva
Paperivalaisin pöydällä, puisella tuolilla puinen leluauto. Iloa irti kädentaidoista -näyttelyn esineistö on syntynyt Taito Keski-Suomen kursseilla. Kuva Raija Manninen
Pääsisältö

Näytönpaikan Ilo irti kädentaidoista -näyttely esittelee KSL-opintokeskuksen ja Jyväskylän Taitokeskuksen ammatilliseen koulutukseen osallistuvien opiskelijoiden entisöityjä huonekaluja ja paperivalaisimia.

Ilo irtoaa kädentaidoista monipuolisissa koulutuksissa Jyväskylän Taitokeskuksessa Kivääritehtaalla. Ammatillisessa koulutuksessa voi kehittää osaamistaan monella tasolla. Vasta-alkajana voi osallistua kokeilumielessä yhdelle kurssille tai syventää osaamistaan useammalla kurssilla ja sitten innostua ja opiskella tutkintotavoitteisesti uuden ammatin. Jokaiselle räätälöidään oma opintopolku. Tällä hetkellä opiskelija voi painottaa opinnoissaan: tuote-, nukke-, paperi-, neulemuotoilua, käsityön ohjausta ja/tai kiertotaloutta.  

Ilo irti kädentaidoista -näyttely esittelee kaksi erilaista kädentaitojen prosessia. Huonekalujen entisöinnissä kunnioitetaan ja kirkastetaan edellisten sukupolvien muodonantoa ja kädentaitoja. Paperivalaisimien teossa muotoillaan ja innovoidaan omiin kauneuskäsityksiin perustuvaa uutta. 

Huonekalujen entisöinnissä autotallissa tai vintillä lojunut huonekalu saa uuden mahdollisuuden ja siitä tulee kodin keskipiste ja ilonaihe vuosikymmeniksi. Mummolta peritty lipasto ja vaarin tekemä tuoli vaativat todennäköisesti erilaiset entisöintityöt, kun ne palautetaan lähelle alkuperäistä loistoaan. Vaarin tuoli voi vaatia purkamisen osiin ja eri vuosikymmenten pintakerrosten huolellisen ja hikisen hionnan. Sitten uudelleen kasaamisen, liitosten liimaamisen ja alkuperäisen mukaisen pintakäsittelyn. Piirongille voi riittää jalkojen uudelleen liimaaminen ja pinnan puhdistamien vuosikymmenten liasta ja kevyt pintakäsittely. Entisöintiin tarvitaan paljon tietoa menneiden vuosikymmenten käsityötaidoista ja pintakäsittelyistä. Näistä tietoa jakaa kurssin opettaja Anna Punamäki.

Paperivalaisimen muotoilussa tarvitaan voimaa ja herkkyyttä. Rautalangasta väännetään valaisimille runko, joka hitsataan tukevaksi. Sen jälkeen paperimassasta nostetaan viiralla eli puukehyksiin kiinnitetyn metalliverkon avulla paperiarkkeja, jotka muotoillaan metallirungon päälle. Paperia voi muotoilla joko kosteana tai kuivana. Jokaisen onnistuneesti kiinnitetyn paperiarkin jälkeen voi ansaitusti nauttia kädentaidoistaan, sillä työ vaatii tarkkuutta ja keskittymistä. Ja ilo vain yltyy entisestään, kun valmiiseen valaisimeen sytytetään valot. Paperin kuidut, pitsimäisyydet ja aukot loihtivat tilaan hymyilevän valon.  Näyttelyn paperivalaisimet ovat muotoutuneet Heini Niemisen ohjauksessa.

Kädentaitojen löytämisen ilon mahdollistavat KSL-opintokeskus Helsinki, Taito Keski-Suomi ry. ja Taitokeskus Jyväskylän monipuoliset tilat sekä ammattitaitoiset opettajat. 

Tutkintokoulutuksen opintoihin voi sisällyttää näyttelyn suunnittelun ja toteuttamiskurssin, jonka puitteissa nykyiset tutkinto-opiskelijat Reetta Johansson, Sari Ojalehto ja Maija Turunen yhdessä opettaja Raija Mannisen kanssa toteuttivat tämän näyttelyn. 

Näyttelyn taitajat

Valaisimet: Kati Haapanen, Mirva Juntunen ja Heini Nieminen 

Entisöinnit: Tuomo Jaatinen, Päivi Savolainen, Anna-Maija Tauren ja Paula Tiirikainen
 

Ilo irti kädentaidoista 

Näyttely Suomen käsityön museon Näytönpaikassa 15.11.2022─8.1.2023. 
Näyttelyn voi tutustua kellon ympäri Kilpisenkatu 12 näyteikkunoissa. 

Lisätietoja

Mari Tuimala, vastaava opettaja ammatillinen koulutus, Taito Keski-Suomi ry, Taitokeskus Jyväskylä, p. 044 551 0243, [email protected] 
www.taitokeskisuomi.fi 

Asiasanat:  
Suomen käsityön museo