Hyppää pääsisältöön
Kuva
Neuliaiset - Omakuvia -näyttelyn julistekuva. Taustalla tekstiilitaideos. Kuva Neuliaiset
Pääsisältö

Omakuvia-näyttely esittelee luovan tekstiili-ilmaisun ryhmän, Neuliaisten, jäsenten väri-, materiaali- ja toteutustapavalintoja ilmentämään omaa persoonallisuuttaan. Suomen käsityön museon Näytönpaikassa 17.10.–10.12.2023 esillä oleva näyttely on viimeinen Neuliaisten 20-vuotisjuhlavuoden kolmen näyttelyn sarjasta. Näyttelyyn voi tutustua kellon ympäri Kilpisenkatu 12 näyteikkunoissa. 

Kesällä 2003 perustettu Neuliaiset on luovan tekstiili-ilmaisun ryhmä, joka tällä hetkellä koostuu kahdeksasta eri puolilla Suomea asuvasta tekijästä. Mukana on vielä yksi perustajajäsenistä. Yhteinen harrastus on yhdistänyt jo 20 vuotta eri-ikäisiä ja eri ammateissa toimivia tai toimineita henkilöitä. Neuliaiset-nimi juontaa juurensa Kalevalaan, jossa sana neuliainen tarkoittaa ampiaista.

”Neuliaiset ovat pistelleet kankaita ja pitäneet tajun kankaalla jo 20 vuotta ja näyttelyitä on ollut vuosittain vuodesta 2005 lähtien. Periaatteena on ollut, että jokaiseen näyttelyyn tehdään uudet teokset,” kertoo Raija Manninen, joka on yksi näyttelyyn osallistujista. ”Näyttelyideoita työstetään yhdessä ja yhteisen teeman nimissä yksittäisen tekijän on välillä mentävä mukavuusalueen ulkopuolelle. Juuri se on haastavaa ja pitää tekemisen intoa yllä, innostaa kokeilemaan ja laajentamaan omaa osaamistaan.”

Näytönpaikassa nähtävän näyttelyn haasteena oli tehdä omakuva tekstiilistä. Vaikka selfiet ovat tätä päivää, osalle ne ovat kauhistus. Kuvaan asettuminen koetaan epämukavaksi ja oman kuvan katsominen hankalaksi. Sen jakaminen voidaan kokea häpeälliseksi. Yleisesti puhutaankin kuvan ottamisesta, ei kuvan antamisesta. Vaikka omakuva tekstiilissä on eri asia kuin otettu tai annettu valokuva, on se kuitenkin paljastava, koska se on tehty varta vasten julkisesti esitettäväksi. Vaikka näyttelyteoksia tehdään julkisesti esitettäväksi ja niiden kautta halutaan tulla nähdyksi ja näkyväksi, on omakuvan tekeminen eri asia - siinä tavallaan paljastetaan suoraan oma minuus. Omakuvat viestivät tekijänsä arvoja. 

Jokainen tekstiiliteos on omalla tavallaan omakuva, koska se kertoo prosessin aikana tehdyistä valinnoista: väreistä, materiaaleista ja toteutustavoista, jotka ovat tyypillisiä tekijälleen. Jokainen Neuliainen on valinnut omakuvan esitystyylinsä omaan persoonaansa sopivaksi. Joko lähes realistisen, täysin abstraktin tai jotain siltä väliltä. Jokaisella Neuliaisella on tunnistettava oma kädenjälkensä; yhteistä on, että työt liikkuvat käsityön ja kuvataiteen rajapinnoilla. 

20-vuotisjuhlavuoden kolmen näyttelyn sarja alkoi Kankaanpään Galleriasta Mahtailuja ja jälkikirjoituksia -näyttelyllä 10.5.–3.6.2023. Toinen Taju kankaalla -näyttely oli Juvan kirjastossa 30.6.–29.7.2023. Omakuvia-näyttely 17.10.–10.12.2023 Suomen käsityön museon Näytönpaikassa Jyväskylässä päättää juhlavuoden näyttelysarjan.   

Näyttelyssä ovat mukana:
Pirjo Kekäläinen (Järvenpää), Raija Manninen (Jyväskylä), Tuija Oravainen (Vantaa), Britta Passoja (Oulu), Eija Pöyry (Kurikka), Auli Saukkonen (Helsinki) ja Soni Tikka (Helsinki).
 

Alasivu

Omakuvia - Neuliaisten tekstiiliteoksia 

Näyttely Suomen käsityön museon Näytönpaikassa 17.10.–10.12.2023

Näytönpaikan näyttelyihin voi tutustua kellon ympäri Kilpisenkatu 12 näyteikkunoissa. 

Lisätietoja

Margarita Rosselló Ramón, museolehtori, Suomen käsityön museo, margarita.rossello@jyvaskyla.fi, p. 040 701 7452

Raija Manninen      
p. 040 502 2887, tiinasmoko@gmail.com
neuliaiset.wordpress.com