Hyppää pääsisältöön
Kuva
Turkoosia lankaa pieniksi kiekoiksi harsoon ommeltuna. Taitokeskus Jyväskylän näyttely Näytönpaikassa 2023. Kuva Taitokeskus Jyväskylä
Pääsisältö

Omituiset käsityöt -näyttely kertoo Taito Keski-Suomi ry:n Jyväskylän käsityö- ja muotoilukoulun käsityön taiteen perusopetuksen oppilaiden tekemisen ilosta ja erilaisista elämyksistä käsityössä, teknologiassa ja muotoilussa. Ilmi-hankkeessa on tarkasteltu erilaisia ilmiöitä digitaalisten mikroskooppien ja kuvien avulla, valokuvien ja näytteiden avulla kurkistetaan myös näihin tuloksiin. Näyttelyn tarinoihin, tuotteisiin ja esineisiin voi tutustua Suomen käsityön museon Näytönpaikassa (Kilpisenkatu 12 näyteikkunat) 7.3.─30.4.2023 kellon ympäri.

Taito Keski-Suomi ry:n Jyväskylän käsityö- ja muotoilukoulu antaa käsityön taiteen perusopetusta eri ikäisille lapsille ja nuorille sekä aikuisille Jyväskylässä, Joutsassa ja Saarijärvellä. Käsityökoulussa opitaan taitoja ja muotoilua. Opetuksessa käsityön vaiheet suunnittelusta toteuttamiseen tulevat tutuksi taiteen, tieteen ja teknologian kautta.  Lähtökohtana ovat oppilaan omakohtaiset kokemukset, yhteiskunta ja kulttuuri, käsillä työskentely, tuotteiden valmistus ja oma ilmaisu.

Jyväskylässä opetusta annetaan varhaisiän käsityökasvatukseen, perusopintoihin ja syventäviin opintoihin. Perusopintojen laajuus on 800 tuntia ja syventävien opintojen laajuus 500 tuntia, yhteensä 1300 tuntia. Opiskelun voi aloittaa käsityökouluissa jo varhaisikäisissä nelivuotiaana ja perusopinnoissa seitsemänvuotiaasta lähtien. Ryhmät kokoontuvat kerran viikossa syys- ja kevätlukukaudella, Jyväskylässä opiskelee vuosittain noin 200 oppilasta

Taito Keski-Suomi ry:n Jyväskylän käsityö- ja muotoilukoulussa toteutetaan valtakunnallisen määräyksen käsityön taiteen perusopetuksen laajan oppimäärän mukaista opetussuunnitelmaa. Opetusministeriö on myöntänyt yhdistykselle opetuksen järjestämisluvan vuonna 2000. Toimintaan saadaan avustusta opetus- ja kulttuuriministeriöltä. Opetus perustuu valtakunnalliseen käsityön taiteen perusopetuksen opetussuunnitelmaan, lakiin ja asetukseen taiteen perusopetuksesta. Hakuaika käsityökouluun on huhti-toukokuussa. Vapaita oppilaspaikkoja voi tiedustella läpi lukuvuoden.
 

Omituiset käsityöt ─ Jyväskylän käsityö- ja muotoilukoulu

Näyttely Suomen käsityön museon Näytönpaikassa 7.3.–30.4.2023. 

Näyttelyyn voi tutustua kellon ympäri Kilpisenkatu 12 näyteikkunoissa. 

Lisätietoja

Margarita Rosselló Ramón, Suomen käsityön museo, museolehtori, [email protected], p. 040 701 7452