Hyppää pääsisältöön
Kuva
Alexandra Gisges-Dalecka: Loneliness, 2018. Pieniä tekstiilimökkejä pellavasta virkatulla pallolla. Kuva Alexandra Gisges-Dalecka
Pääsisältö

Suomen käsityön museoon kootussa näyttelyssä on esillä minitekstiiliteoksia, joissa käytetään niin perinteisiä kuin kokeellisiakin tekstiilitaiteen menetelmiä ja tekniikoita.  

Näyttely on taidematka erilaisiin maihin ja kulttuureihin. Tekijöitä ja teoksia näyttelyyn haettiin avoimella kansainvälisellä haulla. Näyttelyyn valittiin 49 taiteilijaa 25 maasta. Voyage – Matka on käsite, joka on samanaikaisesti sekä abstrakti elämään ja aikaan liittyvä että konkreettinen. 

Minitekstiilinäyttelyt ovat perinteinen ja tunnettu tekstiilitaiteen formaatti. Niiden tarkoitus on lisätä kansainvälistä vuorovaikutusta naisvaltaisella ja marginaalisella alalla. Näyttelyitä voidaan pitää myös tekstiilitaidekentän mielenilmauksina ja kannanottoina. Pienen mittakaavan taide luo omalla näkökulmallaan vastapainoa monumentaaliselle ajattelulle. Teosten pieni koko madaltaa kynnystä tehdä kansainvälistä yhteistyötä ja tuo teokset lähemmäksi katsojaa. Voyage - Matka on ensimmäinen Suomessa pidettävä kansainvälinen minitekstiilinäyttely. 

Näyttelyn järjestäjänä on Uuden tekstiilitaiteen yhdistys UUTE ry yhteistyössä Suomen käsityön museon kanssa. Voyage-näyttely käynnistää joka kolmas vuosi järjestettävän kansainvälisen triennaalin sarjan. Minitekstiilitaidenäyttelyitä järjestetään kansainvälisinä ympäri maailmaa ja nyt myös Suomi on osaltaan mukana tässä traditiossa. 

UUTE ry

Uuden tekstiilitaiteen yhdistys UUTE ry on kansallinen ja kansainvälisesti toimiva yhdistys, joka perustettiin ja rekisteröitiin Helsingissä joulukuussa 2014. Tammikuusta 2015 se on ollut European Textile Networkin ja vuodesta 2021 Suomen Kuvataidejärjestöjen Liiton jäsenjärjestö. Yhdistyksen tarkoitus on kehittää tekstiilitaidetta vapaana taiteena. 

UUTE ry:n jäseneksi voidaan hyväksyä ammattimaisesti toimiva tekstiilitaiteilija, joka käyttää kuvataiteen kenttään luettavissa teoksissaan tekstiiliä konkreettisena tai käsitteellisenä lähtökohtana. 

Näyttelyä on tukenut Taiteen edistämiskeskus.

Taiteilijat

Etelä-Korea: Eunsun An
Suomi: Jesse Avdeikov, Sirpa Hannele Heinonen, Raija Jokinen, Ilai Elias Lehto, Johanna Pöykkö, Satu Rautiainen, Riitta Turunen, Reika Vesala, Mervi Vuolas
Ranska: Armelle Blary, Ruth Thomas
Islanti: Helga Palina Brynjolfsdottir, Thorbjorg Thordardottir
Brasilia: Carlos Mello Carvalho
Romania: Ancuta Frantz, Zoe Vida Porumb
Puola: Aleksandra Gisges-Dalecka, Magdalena Kleszyńska, Piotr Pandyra
Liettua: Auste Guogaite, Jurate Petruskeviciene
Tsekki: Zuzana Hromadová
Japani: Yasuko Iyanaga, Hitomi Nagai, Emiko Nakano, Naoe Okamoto, Kenji Sato, Yukako Sorai, Sumiko Tasaka, Misao Tsubaki, Hiroko Watanabe
Iso-Britannia: Linda Pearl Izan, Alexandra Neacsu
Slovakia: Gabriela Kravcová
Meksiko: Paulo Jacobo Alonso León
Italia: Cinzia Li Volsi, Maria Ignacia Walker
Itävalta: Sawatou Mouratidou, Susanne Weber
Norja: Mie Vaale Noddeland
Viro: Aet Ollisaar
USA: Norman Sherfield
Sveitsi: Noriko Steiner-Obata
Ukraina: Tina Striuk
Unkari: Torella Alice K. Szegedi
Chile: Estefania Tarud Karl
Saksa: Helene Tschacher
Tanska: Henryka Zaremba

Alasivu

VOYAGE – MATKA kansainvälinen minitekstiilitaidenäyttely 

Näyttely Suomen käsityön museon toisessa kerroksessa 9.9. – 3.12.2023. 

Museo on avoinna ti-su klo 11-18. Poikkeuksia aukioloissa pyhäpäivinä. 

Kuva
UUTE ry, Voyage-näyttelyn viirikuva. Näyttely Suomen käsityön museossa syksyllä 2023. Kuva UUTE ry

Lisätietoa näyttelystä

Mikko Oikari, intendentti, Suomen käsityön museo
p. 050 553 3880, [email protected]