Hyppää pääsisältöön
Kuva
Pyykinpesua muistellaan Näytönpaikan näyttelyssä. Kuva Suomen käsityön museo (SKM) (Craftmuseum.fi)
Pääsisältö

Suomen käsityön museon Näytönpaikkaan on laitettu alusvaatepyykki kuivumaan sydäntalven ajaksi. Loppiaisen jälkeen muisteltiin yhdessä museon vapaaehtoisten kanssa talvista pyykkipäivää. ”Seisoskeltiin kumisaappaat jalassa, essut edessä ja huivi päässä höyryävässä pesutuvassa 1950-luvulla.”

Pesua vailla olivat persuksista ja polvista likaantuneet flanelliset papan alushousut ja hihansuista mustuneet flanellipaidat, pari isän trikoista aluskerrastoa, raappahousut, jalkarätit ja muutama villasukkapari. Naisten alusvaatteissa oli vaaleanpunaisia aluskerrastoja, silkkisiä alushameita, rintaliivejä, sukkanauhaliivejä ja nailoneita, joita piti pestä todella huolella, ettei niihin tule silmäpakoja. 

Kaikkeen tähän nyrkkipyykkiin tarvittiin sinkkisoikkoja, emaliämpäreitä ja -vateja, sotkukepakko, pyykkilauta ja juuriharja sekä saippuaa, suopaa ja pyykkipulveria. 

Puhdas pyykki raahattiin pärekorissa ullakolle ja ripustettiin naruille kuivumaan. Näin talvella pyykit jäätyvät koppuraisiksi, mutta niihin tulee raikas tuoksu.
Isomummojen aikana naisten alusvaatteiden varsinkin alushousujen eli nimettömien kuivattamien oli häpeällistä. Yleensä ne laitettiin kuivumaan kaihipaikkaan – näkymättömiin – takimmaisiksi, muusta pyykistä erilleen tai ohuen liinan tai lakanan alle. Nyt nimettömät ja muut näkymättömät ovat näkyvillä museon ikkunassa. 

Pyykkipäivä-näyttelyn ideointiin, toteutukseen, alusvaatteiden ja pyykkäystarvikkeiden hankintaan ovat osallistuneet museon vapaaehtoiset: Heli Hietaharju-Mölsä, Marita RiikonenPirkko Rissanen, Pirkko Järvinen sekä Mervi Kalavainen. Vapaaehtoisten verkoston kautta löysimme Marita Hokkasen, jolta saimme paljon pitämättömiä naisten alusvaatekerrastoja pakkauksineen. Nämä naiset toimivat kokemusasiantuntijoina monivaiheisen arkiaskareen visualisoinnissa.

Näyttelyn jälkeen osa alusvaatteista lähtee kiertämään muistelusalkkuna eläkeläisten kerhoihin ja vanhusten hoitotyön yksiköihin ympäri maata. Varaukset: www.lyyti.in/muistelusalkut
Sitä ennen juodaan pyykkikahvit.  

Pyykkipäivän nisukahvit pe 18.1.2019 klo 15-17 museon luentosalissa. 
Tervetuloa kahvittelemaan ja muistelemaan entisajan pyykinpesua yhdessä Pyykkipäivä-näyttelyn koonneiden kokemusasiantuntijoiden kanssa.
 

Pyykkipäivä

Näyttely Suomen käsityön museon Näytönpaikassa 8.1.-3.3.2019

Lisätietoja opettajilta:

Raija Manninen
museolehtori 
Suomen käsityön museo
p. 040 502 2887
raija.manninen [at] jkl.fi

Asiasanat:  
museo
näyttely