Hyppää pääsisältöön
Kuva
Nukkis-Ystävien 10-vuotisjuhlanäyttelyssä on siirtolapuutarhat miniatyyrikoossa. Kuva Ismo Räsänen
Pääsisältö

Jyväskyläläinen nukkekotikerho Nukkis-Ystävät juhlistaa kymmenvuotista taivaltaan miniatyyrien maailmassa upottamalla kätensä multaan – pienessä mittakaavassa. Omenapuun alla -juhlanäyttelyyn rakentuu lumoava minimittainen siirtolapuutarha, jonka palstoilla näkyy niin nukkekotiharrastuksen kuin elämänkin moniulotteisuus. 

Kun noin viidentoista nukkekodeista innostuneen harrastajaryhmä Nukkis-Ystävät kokoontui ensi kertaa vuonna 2010, tehtiin ensitapaamisessa kukkia nukkekotiin. Sen jälkeen uusi kerhovuosi on ollut aina tapana aloittaa kukkasin. Nyt kun ryhmä viettää kymmenettä toimintavuottaan, oli puutarha luonteva aihe yhteiselle tekemiselle – olihan niitä kukkia jo syntynyt siinä määrin. Siirtolapuutarhamökkien lisäksi esillä on myös kerhossa syntyneitä nukkekodin esineitä menneiden kymmenen vuoden ajalta. 

1:12 koossa rakennetut siirtolapuutarhat taustatarinoineen herättävät ihastusta ja ruokkivat mielikuvitusta. Kuten esikuvansa, täysikokoiset siirtolapuutarhat, nukkekotikokoiset siirtolapuutarhat virkistävät ja ovat jokainen omistajansa näköisiä. Käsillä tekemisessä ja puutarhan hoidossa yhteistä on myös se, että nykyään kyse on enemmän harrastuksesta kuin välttämättömyydestä. Miniatyyrit mahdollistavat hyvin monenlaisten käsityötekniikoiden hyödyntämisen, aina puutöistä neulomiseen. Monet tekniikat kutistuvat suoraan minikokoon, mutta yhtä moni nukkekodin esine vaatii syntyäkseen kekseliäisyyttä ja maailman katsomista miniatyyrilasien läpi. Materiaali-ideoita ja vinkkejä jaetaankin harrastajien kesken avokätisesti. Osalle nukkekotiharrastus taas on ennen kaikkea keräilyä, eikä käsillä tekeminen ole yhtä suuressa roolissa.

Nukkekotiharrastus on kuin elämä itse: jokainen koti on omanlaisensa, kaikenlaiset tarinat ovat mahdollisia ja lähtökohtia on monia. Nukkekotien harrastajat ovat pääasiassa aikuisia ja nukkekodit tarkoitettu ennemmin katseltaviksi kuin leikittäviksi – vaikka lapsiakin harrastajina toki on. Kokonaisten talojen lisäksi nukkekoti-ihmisten työpöydillä syntyy yhden huoneen kattavia pienoishuoneita ja muita pienempiä projekteja. Nukkekotikerhoissa voidaan tehdä yhdessä omia juttuja, askarrella teeman mukaan tai valmistaa vaikka yhteinen näyttely. Samalla tulevat jaetuksi niin sanotun 1:1-elämän ilot ja surut.

Näyttelyn puutarhoissa nähdään monipuolisesti eri kädentaitoja, joita nukkekotiharrastajat ovat oppineet vuosien varrella. Nukkis-Ystävät on järjestänyt kursseja – pienessä mittakaavassa, tietenkin – muun muassa keramiikasta, puutöistä, huovutuksesta, sähköistyksestä, tilkkutöistä, lasinsulatuksesta, tuohitöistä sekä erilaisista tekstiilitekniikoista. Ryhmä suosii tekemisissään kierrättämistä ja materiaalien uusiokäyttöä.   

Näyttelyn puutarhurit:

Anne Ceesay, Pirkko Hatni, Tiina Honkanen, Sirpa Jokinen, Hannele Kaipainen, Ilona Kauppi, Lotta Leppälä, Eeva Mannila, Pia Niskanen, Tuija Sieppi ja Minna Toivari

Mukana tekemässä on ollut myös muita Nukkis-Ystävien kerholaisia, joilla ei ole ollut omaa tonttia.

Nukkis-Ystävät

Jyväskylän nukkekotikerho Nukkis-Ystävät sai alkunsa onnellisesta yhteensattumasta: toisaalla oli aloittavia kerholaisia vailla kerhotilaa, toisaalla kavereita etsivä harrastaja, jolla oli tiedossa täydellinen tila. Jyväskylän piirit osoittautuivat minikokoisiksi, sillä osapuolet löysivät pian toisensa. Alkuvuodesta 2010 kerho kokoontui ensi kertaa vakiopaikkaansa Tuulenkylän päiväkotiin – kukkia askartelemaan, kuinkas muuten.
Nukkis-Ystävien toiminta on vapaamuotoista ja avointa, ja uudet harrastajat ovat tervetulleita joukkoon. Tapaamisia on noin kerran kuukaudessa ja usein niille päätetään yhteinen teema. Kerho on eräänlainen nukkekotiharrastajien ompeluseura, jossa tekemisen lomassa kahvitellaan, vaihdetaan kuulumiset sekä jaetaan yhtä lailla onnistumisen ilot ja ajoittainen luomisen tuska.

http://nukkisystavat.blogspot.com/
 

Omenapuun alla -virtuaalinäyttely

Tutustu Nukkis-Ystävien puutarhapalstoihin ja tarinoihin kotisohvalta käsin! Koronavirustilanteen vuoksi siirsimme Omenapuun alla -näyttelyn myös verkkoon. 
Klikkaa itsesi siirtolapuutarhamaailmaan: tarinasoitin.fi/omenapuunalla

Omenapuun alla

Näyttely Suomen käsityön museon Aulagalleriassa 7.3.–30.8.2020

Tapahtumia näyttelyyn liittyen

PERUTTU: Nukkekotipäivä
La 14.3. klo 11-17

Nukkekotimarkkinat klo 11-17. Lisäksi Omenapuun alla -näyttelyn esittelyjä ja maksullisia työpajoja. 
Yhteistyössä Suomen Nukkekotiyhdistys ry ja Nukkis-Ystävät. 
Vapaa pääsy!

 

Lisätietoja

Mikko Oikari, intendentti, Suomen käsityön museo 
p. 050 553 3880, mikko.oikari [at] jyvaskyla.fi 

Asiasanat:  
museo
näyttely
Aulagalleria
neule
kudonta