Henna Paasonen – Julianan puutarha 28.7.–20.9.2020

Suomen käsityön museon Näytönpaikan ikkunoihin levittyy Henna Paasosen kaksi eri näyttelykokonaisuutta. Julianan puutarha -osuus keskittyy naiseuden vahvistamiseen pitsimaalausten ja kalligrafian avulla. Hiljaisuuden maa -kokonaisuus on näyttely muistoista, hiljaisesta tiedosta ja käsityöhistoriasta.

Paasonen kasvoi hoitajana toimineen äitinsä kanssa maaseutuvanhainkodin alueella Hyvinkään Ridasjärven kylässä. ”Äitini oli innokas virkkaaja ja opetti taidon minullekin. Koristelimme kotimme pitseillä: niitä oli ovien ikkunoissa, verhoina, tyynyjen päällisinä ja vaatteina”, hän kuvailee lapsuuttaan. Pitsimaalausten tekeminen merkitsee Paasoselle sisäisen lapsensa hoitamista, psyykkistä eheyttä, jonka vuoksi hän kutsuukin pitsimaalauksiaan mandaloiksi. 

Paasonen opiskelee taidemaalausta Avoimessa taidekoulussa Helsingissä. Koulussa vahvistetaan ja haastetaan jokaisen intuitiivista kuvantajua. ”Itselleni tekstiilin käyttämisestä maalauksessa on tulossa oma tekniikkani”, Paasonen kuvaa työskentelytapaansa. 

Julianan puutarhassa on neljä kalligrafiatyötä ja 14 kpl maalatulle canvaspohjalle tai pahville liimattuja ja maalattuja pitsejä. Hiljaisuuden maassa on sairaalan muovitetuista tekstiileistä ja pitseistä tehtyjä teoksia sekä kertakäyttölakanasta tehty saattohoitopaita virkattuine pitseineen Paasosen isoäitien tekstiilien rinnalla. 

Julianan puutarha – Naisen spiritualiteettia kasvattamassa

Naiset ovat siirtäneet traditioitaan naiselta naiselle, äidiltä tyttärille. Folkloristi Aino Nenola kirjoittaakin naisten kaksinkertaisesta tietoisuudesta; naiset joutuvat määrittelemään itsensä miehisen maailman käsitteistön kautta, mutta toisaalta he samanaikaisesti tukeutuvat omaan sisäiseen naisen tietoonsa. Semiootikko Hannele Koivusen mukaan miesten looginen, lineaarinen ja hierarkkinen kieli tutkimusten mukaan vastaa naisten ilmaisutarpeita. 

”Pitsin virkkaaminen ja sen maalaaminen öljyväreillä on minulle naisen pyhä toimitus ja pitsimaalaukset rituaalimaalauksia. Jatkan äitini perinnettä, kuulun sukupolvien ketjuun ja vahvistan omaa naiseuttani. Materiaaleilla ja väreillä leikkiminen antaa mielihyvää, jota tunsin lapsena hoitajaäidin tyttärenä”, Paasonen pohtii.

Näyttelyn pitsimaalaukset kuvaavat keväisen puutarhan kukkia, tulppaaneja, narsisseja ja scilloja, sekä valoa ja varjoa Juliana-yhteisön puutarhassa. ”Kalligrafiatöiden kuivatut kasvit ovat puutarhamme vaatimattomia luonnonkasveja, ja niissä käytetyn käsintehdyn paperin olen valmistanut vanhoista munakennoista”, Paasonen kertoo. 

Hiljaisuuden maa

Kokonaisuus esittelee sekä Paasosen että hänen sukunsa naisten käsityöhistoriaa. Esillä on Paasosen äitiin ja isoäiteihin liittyviä käsitöitä ja tekstiilejä. Töiden rinnalla on esillä Paasosen pitsimaalauksia, joiden maalaaminen toimii hänellä muistojen herättäjänä ja henkilökohtaisena taideterapiana. 

”Hiljaisuuden maa -kokonaisuus käsittelee muistojani sukuni naisista ja taitoja, joita heiltä opin. Äitini hoiti vanhuksia ja kuolevia Kylä-Katilan vanhainkodissa, isänäitini hoiti karjaa ja maata Kytäjän kartanossa ja äidinäitini puolusti vähäosaisia pomoja vastaan Hyvinkään villatehtaalla. Näyttely käsittelee heidän hiljaista tietoaan”, Paasonen avaa kokonaisuuden teemoja. 

Hiljaisuuden maa viittaa Henna Paasosen lapsuuden sisäiseen maailmaan, jossa hän kasvoi ja leikki asuessaan äitinsä kanssa maaseutuvanhainkodin alueella. ”Nyt aikuisena Hiljaisuuden maa on osa naisen spiritualiteettiani, oma naisellinen esitietoinen ilmaisukeinoni. Sekä ulkoinen että sisäinen hiljaisuus ovat tärkeä osa hengellisyyttäni”, Paasonen avaa. 

Henna Paasonen

Henna Paasonen (s. 1972) on heinolalainen uskontotieteilijä ja kuvataiteen opiskelija. Hän asuun Heinolassa ortodoksisessa Juliana-yhteisössä, jonka esikuvia ovat läntisen Euroopan myöhäiskeskiajan beginaatit. Beginaatit olivat naisten vapaamuotoisia hengellisiä yhteisöjä, joissa naiset rukoilivat, tekivät työtä ja loivat hengellistä taidetta. ”Miellän olevani moderni begiini, joka työstää taiteellaan ortodoksista hengellisyyttään. Erityisesti olen saanut innoitusta yhteisömme puutarhasta, vilpoisasta ja rehevästä keitaasta”, Paasonen kuvilee.