Vihreää väriä 11.9.–5.12.2021

Tekstiilien väriloisto on meille arkea ja persoonallisuuden esiintuomista, mutta mitä piilee värien takana? Astu kanssamme väriliemeen ja pohditaan yhdessä minkä värisiin tekstiileihin tulevaisuudessa verhoudumme!

Luonnonväriaineilla värjäystä, värjäämisen trendejä, tulevaisuutta ja kestävää kehitystä sekä erilaisia värjäystekniikoita ja niiden ekologiaa pohtiva Vihreää väriä -näyttely on esillä Suomen käsityön museossa 11.9.–5.12.2021.  

Luonnonväriset villalangat ovat olleet trendikkäitä jo tovin, mutta tekstiilien värjääminen tuskin on katoamassa minnekään. Tekstiilien värjäyksen perinteet kumpuavat kaukaa ihmisen historiasta ja värjääminen on yksi vanhimmista käsitöistä, mutta värjäämisen tarpeet ja tavat ovat eläneet vuosisatojen saatossa. Värjääminen on muuttunut käsityöläisammatista teollisuudeksi ja toisaalta myös harrastukseksi.

Vihreää väriä -näyttelyssä Suomen käsityön museo, Helsingin yliopiston johtama BioColour-hanke, Coloria.net ja juhlavuottaan viettävä Värjärikilta sukeltavat värisammioon ja tutkailevat tekstiilien värjäämistä eri näkökulmista.  Näyttelyssä voit kulkea väriaineiden matkassa värjäämisen perinteistä ja värjäriammatin syntymisestä teollistuneen värjäämisen kautta nykypäivän kasvivärjäyshypeen ja kurkotella kanssamme värjäyksen tulevaisuuteen. 

Värjäämisessäkin pyritään mahdollisimman vähän luontoa rasittaviin ratkaisuihin ja monessa vaiheessa on katsottu taaksepäin kasvivärjäykseen – joka ei aina ole automaattisesti se ekologisin vaihtoehto. Tekstiiliteollisuudessa luonnonvärit ovat vaihtuneet synteettisiin väriaineisiin, mutta moni muu asia ei ole muuttunut. Tekstiilien kemiallinen käsittely ja värjäys aiheuttavat edelleen viidenneksen teollisuuden vesistöjä tuhoavista saasteista. 

Se, minkälaisia väriaineita tulevaisuudessa käytetään, riippuu paljon asenteistamme ja vaatimuksistamme värejä kohtaan. Voisivatko biopohjaisista lähteistä tuotetut värit olla luonnollinen osa elämäntapaamme, jossa materiaalien alkuperä, kestävä tuotanto ja kierrätys tulevat korostumaan yhä enemmän ja enemmän? 

Synteettisille väriaineille on toivottu ekologisempaa vaihtoehtoa, ja katse on kääntynyt takaisin luonnonväriaineisiin, mutta ennen kuin niitä voi käyttää suuremmassa mittakaavassa, pitää ratkaista monta ongelmaa. Miten värikasveja voidaan viljellä ilman suurta määrää peltopinta-alaa ja kuluttamatta valtavia määriä vettä ja energiaa? Miten värikasveja voidaan kerätä ilman, että luonnon tasapaino häiriintyy? Miten itse värjäysprosessi saataisiin mahdollisimman ekologiseksi? 

Näyttelyssä on teoksia ja värjäysnäytteitä seuraavilta tekijöiltä: Ama Essel, Aino Favén, Päivi Fernström, Päivi Hintsanen, Maarit Humalajärvi, Ulla Lapiolahti, Saija Lehtonen, Tupu Mentu, Terhikki Mäkelä, Katri Niemi, Katja Syrjä, Pirjo Talvio-Pasanen, Päivi Vaarula, Krista Vajanto ja Kristiina Valolahti sekä lukuisilta Värjärikillan jäseniltä. Näyttelyssä nähdään myös esimerkkejä BioColour-hankkeessa tehtävästä bioväriaineiden tutkimustyöstä. 

Näyttely on osa Jyväskylän kaupungin kulttuuritoimijoiden yhteistä VÄRI-teemavuotta. Monipuolisesta kulttuuritarjonnasta löytyy näyttelyiden lisäksi myös musiikkiesityksiä, lasten tapahtumia ja väriaiheisia luentoja ja työpajoja pitkin syksyä 2021.

Värjääminen on yksi vanhimmista käsityötaidoista

Värien käyttämisen taito ja värjääminen kehittyivät käsi kädessä kudontataidon kanssa jo tuhansia vuosia sitten. Georgiassa värjättiin pellavakuituja paikallisilla kasveilla yli 30 000 vuotta sitten ja yksi vanhimmista puuvillalöydöistä on värjätty indigolla Perussa ainakin 6200 vuotta sitten. Tiedämme paljon, mutta värjäysaineet ja luonnonkuiduista valmistetut tekstiilit ovat eloperäisiä ja ne maatuvat helposti. Siksi niitä ei löydy arkeologisissa kaivauksissa kovin runsaasti ja historiassamme on aukkoja. 

Periaatteessa värjääminen on yksinkertaista: tarvitaan värikasvia, puretusainetta ja yleensä vettä. Yleisin värjäystapakin on yksinkertainen, sillä keittovärjäyksessä ensin väriaine keitetään irti kasvista, langat puretetaan ja sen jälkeen varsinainen värjäys tapahtuu pitämällä puretettuja lankoja kuumassa väriliemessä tarpeeksi kauan. Todellisuus on kuitenkin paljon rikkaampi ja yllättävämpi kuin voisi odottaa ja värjäämisen maailma on kuin seikkailu kemian maailmassa hullun hatuntekijän kanssa.  

Luonnonväriaineita käytettiin tekstiilien värjäämiseen pitkään siksi, ettei muita vaihtoehtoja ollut. Kotona tarpeeseen tehty värjääminen kuitenkin ammattimaistui. Värjärin työ vaati suurta ammattitaitoa, sillä piti tuntea sekä biologiaa että kemiaa voidakseen käyttää materiaaleja oikealla tavalla. Värjärin piti oluen panijan tavoin tuntea, milloin väriliemi oli sopivaa käytettäväksi. Teollistumisen aikakaudella värjärit siirtyivät työskentelemään isompiin värjäämöihin, jotka toimivat usein kutomojen yhteydessä. 

Tekstiiliteollisuudella oli tarvetta edullisemmille ja nopeammille värjäysprosesseille, joten mitä pidemmälle tiede edistyi, sitä tomerammin myös kasvivärejä tutkittiin. Melkein mistä tahansa kasvista saa irtoamaan väriä, mutta varsinaisia väriskasveja viljeltiin, sillä sekä värjäyksessä tarvitut aineet että värjätyt tekstiilit olivat tärkeitä kauppatavaroita. 

Käsityötaidon katoamiseen ei tarvita kuitenkaan kuin yksi väliin jäänyt sukupolvi. Vahvana elänyt kasviväreihin perustunut värjääminen – ammattimainen ja kotivärjäys – oli kokenut kovia 1900-luvulle tullessa. Hienosti kuvioidut ostokankaat ja helppokäyttöiset, kirkkaat ja edulliset synteettiset värit jyräsivät kasvivärit. Perinne eli vielä joissakin syrjäseutujen kylissä, mutta suuri osa maaseudun emännistä ei kasvivärejä enää tuntenut. Kansanomaisen värjäystaidon häviäminen ja räikeinä pidettyjen aniliinivärien vaikutus käsityön tasoon alkoi huolestuttaa käsityöperinteen vaalijoita. Kasvivärjäystietoa alettiin kerätä uudelleen Suomen Käsityön Ystävien johdolla – esimerkki toiminnalle tuli Norjasta, jossa luonnonvärien perinnettä oli alettu elvyttää 1800-luvun lopulla. 

Kasvivärjäys teki paluun niukkoina aikoina: molempien maailmansotien aikaan ja pula-aikana 1930-luvulla. Luonnonväriaineilla lähinnä paikattiin väriainepulaa tai se oli tarkan markan talouden vaihtoehto. Muutoin luonnonväriaineilla värjäämistä harjoittivat pääasiassa yksittäiset käsityöläiset tai emännät. 

Kiinnostus luonnonväreihin 1970-luvulla alkoi uudelleen viritä kansanperinne- ja folkloreinnostuksen ja uudenlaisen käsityöharrastamisen myötä, mutta laantui jälleen 1980-luvun juppiajan saapuessa. Seuraavan vuosikymmenen alussa käsityön harrastajien keskuudessa heräsi uusi mielenkiinto omaa kulttuuria ja etenkin Kalevalaa kohtaan. Siinä samalla palautui myös kiinnostus käsityöperinteisiin, kuten luonnonväreillä värjäämiseen. 

Todellinen luonnonväriharrastuksen buumi alkoi vuosituhannen vaihteessa internetin yleistymisen siivittämänä. Samalla ympäristötekijät ja luontokokemus nousivat tärkeäksi osaksi värjäysharrastusta. Tällä hetkellä sosiaalisen median erilaisissa luonnonvärjäysryhmissä on kymmeniä tuhansia harrastajia ja ammattilaisia ympäri maailman. Harrastajat jakavat laajalti tietoa kasvivärien ekologisesta käytöstä ja jatkavat vuosisatojen mittaista luonnonväriaineiden perinnettä – pienemmällä haitta-ainekuormalla. Voidaan sanoa, että tällä hetkellä luonnonväritietous on levinnyt laajemmalle kuin koskaan, eikä innostus luonnonväreihin osoita hiipumisen merkkejä. 

Värjäämisen ekologisuus ja synteettiset värit

Luonnonväreillä värjäys ei suinkaan ole automaattisesti luontoystävällistä – usein aivan päin vastoin. Puretukseen on käytetty verrattain harmittomien alunan ja raudan lisäksi raskasmetalleja kuten kuparia ja lyijyä. Tieteen aika toi värjäykseen uusia haitallisia aineita, kuten kromin ja tinan, joita näkyi vielä useissa 1900-luvullakin julkaistuissa kotivärjäykseen tarkoitetuissa kasvivärjäysohjeissa. Apuaineina käytettiin myös lipeää ja erilaisia voimakkaita happoja. 
Värien lumoissa luonnonvaroja riistettiin sumeilematta ja värikasvien runsas kerääminen on aiheuttanut joidenkin kasvien päätymisen Kansainvälisen luonnonsuojeluliiton erittäin uhanalaisten kasvien listalle. Väriteollisuudelle joet ja järvet olivat sekä käytettävän veden lähteitä että kaatopaikkoja, joihin värjäämöjen jätevedet laskettiin suodattamattomina. Vesistöihin päätyi väriliemien mukana paljon ympäristölle ja käyttäjilleen vahingollisia aineita. 

Tekstiiliteollisuuden kasvaessa värejä tuotettiin aluksi luonnonväriaineista, mutta 1856 päivänvalon näkin ensimmäinen täysin synteettinen väriaine, mauveiini, ja uusi orgaanisen kemian teollisuudenala oli syntynyt. Uusia väriaineita tuli markkinoille ripeään tahtiin ja koko tekstiilien värjäys muuttui. Keinotekoiset väriaineet valmistuivat nopeasti, niitä saattoi valmistaa suuria määriä, ja niiden tuotantokustannukset olivat murto-osa luonnonvärien kustannuksista. Niillä värjääminen oli helpompaa ja nopeampaa kuin luonnonväriaineilla. Nykyisin synteettisiä väriaineita on saatavilla tuhansia.

Luonnonväriaineet ovat vaihtuneet tekstiiliteollisuudessa synteettisiin väriaineisiin, mutta moni muu asia ei ole muuttunut. Tekstiilien kemiallinen käsittely ja värjäys aiheuttavat edelleen viidenneksen teollisuuden vesistöjä tuhoavista saasteista. Edelleenkin monissa tuotantomaissa kemikaali- ja työturvallisuus on olematonta ja värjäämöissä työntekijät altistuvat haitallisille tai jopa myrkyllisille kemikaaleille. 

Värjäämisen tulevaisuus

Väriaineiden ekologisuuteen vaikuttaa koko niiden tuotannon ja käytön kaari. Käsityöllisessä mittakaavassa luonnonväriaineet ovat itsessään ekologisia ja ympäristölle vaarattomia, mutta niiden käyttöä ei voi sklaalata kovin suureen mittakaavaan ilman ympäristöhaittoja. Vaikka kaikki haitalliset lisäaineet jätettäisiinkin pois värjäysprosessista, tarvittava peltoala, energia ja veden käyttömäärät muuttaisivat luonnonväriaineilla värjäämisen epäekologiseksi. Siksi luonnonväriaineiden uusi laajamittainen hyötykäyttö tarvitsee tutkimusta ja tieteen tuomia ratkaisuja. 

Nykypäivänä tekstiiliteollisuus ja siihen liittyvä värjäysteollisuus ovat valtavia teollisuusaloja, jotka kuluttavat suunnattomasti energiaa ja vettä, puhumattakaan väriaineiden tuotannosta syntyvästä kemikaalikuormasta. Itse värjäysprosessilla on myös suuri merkitys värjätyn tuotteen ekologisuudelle. Ympäristön kannalta paras väriaine on sellainen, joka pysyy materiaalissa eikä irtoa ympäristöön värjätessä tai käytössä. Siksi myös väriaineen kiinnittymistä kuituun on tärkeää tutkia. Yksi tulevaisuuden ratkaisuista saattaa olla kokonaan vedetön värjäysprosessi. 

Tuotantotapojen kehittymisen ja tiedon lisääntymisen rinnalla kuluttajien toiveilla on merkitystä värjäämisen tulevaisuudelle. Olisimmeko halukkaita valitsemaan esimerkiksi kotimaisen tai jopa paikallisesti tuotetun värin arvokkaammasta hinnasta huolimatta? Olisivatko värin ainutkertaisuus ja ajan myötä elävä sävy asioita, joita toivoisimme vaatteisiimme tarkasti toistettavien ja muuttumattomien sävyjen sijaan?  

Bioväriaineiden tulevaisuus teollisen mittakaavan tuotannossa vaatii koko väriaineiden tuotantoketjun tarkkaa tutkimista. Ympäristömyötäiset ratkaisut voivat löytyä esimerkiksi värin raaka-aineen tuotannosta: käytetäänkö monivuotisia, hiiltä sitovia värikasveja, elintarvike- ja metsäteollisuuden sivuvirtoja vai kenties vähän luonnonvaroja kuluttavia synteettisen biologian avulla kasvatettuja mikrobiväriaineita. Miten väriaine eristetään käyttöön ja onko niiden yhdisteet turvallisia ympäristön ja ihmisten terveyden näkökulmista? Itse värjäysprosessissa tutkitaan värjäysmenetelmiä, olosuhteita ja käytettäviä apuaineita, ja aikaansaadun värin kestävyyttä vaihtelevissa olosuhteissa. 

Tutkimuksen kautta saatu tieto bioväriaineiden tuotantoketjuista sekä käyttöturvallisuudesta ja laadusta julkaistaan BioColour-hankkeen kehittämässä avoimessa tietokannassa, mikä auttaa bioväriaineista kiinnostuneita toimijoita aiempaa helpommin tiedon äärelle ja bioväriaineiden käyttö voi yleistyä.