Hyppää pääsisältöön
Kuva
Suomen käsityön museon perusnäyttelyyn voi tutustua äänioppaan avulla.
Pääsisältö

Syyskuu  

Yleisöopastus vaihtuviin näyttelyihin
Pe 22.9. klo 16-17

Kuvitellut kankaat -näyttelyssä syvennytään taiteilijaprofessori Merja Keskisen värimaailmaan ja Voyage – Matka -näyttelyssä otetaan taidematka maailman ympäri minitekstiilien kautta.
Opastus pidetään englanniksi. Suomenkielinen opastus näyttelyihin pidetään pe 13.10. 
Opastukselle vapaa pääsy, eikä siihen tarvitse ilmoittautua ennakkoon.

Lisäksi torstaina 5.10. klo 16.30–17.30 järjestetään museon pääsymaksuun sisältyvä suomenkielinen opastus osana Vanhusten viikon ohjelmaa. Vanhusten viikolla eläkeläiskorttia vilauttamalla pääsee maksutta museoon ja myös tälle opastukselle.  

Kansallispuvun juhlapäivä
La 23.9. klo 11–17

Kansallispuvun juhlapäivää vietetään jälleen!Tällä kertaa suomalaisten kansallispukujen lisäksi tutustutaan myös sukukansojemme juhlapukeutumiseen. Ohjelmassa miniluentoja ja pukunäytös. Mukana myös perinteinen suosittu kansallispukutarvikkeiden myyntitori. Suomen kansallispukukeskus järjestää tapahtuman yhteistyössä Sukukansojen ystävät ry:n kanssa.
Tapahtumaan on vapaa pääsy. 
Tapahtuma on osa osa Euroopan kulttuuriympäristöpäiviä. 

Taitajatapaaminen: Seppämestari Juhani Krappe
Pe 29.9. klo 15-17.30

Tule tapaamaan onnellista seppää! Onnellisen sepän pajan seppämestari Juhani Krappe kertoo sepäntyöstä ja omista työtavoistaan. 

Näyttelyn avajaiset: LUX 
Pe 29.9. klo 18–20

Valaisinnäyttely LUX esittelee jyväskyläläisen Juha Kajaniemen valmistamia uniikkeja valaisimia, joissa on pyritty paitsi huolelliseen tekniseen toteutukseen, myös monipuoliseen materiaalien käyttöön.

Museon kulisseissa: Konservointikeskuksen avoimet ovet
La 30.9. klo 11-15

Tiedätkö mitä konservaattori tekee? Tai miten tekstiilejä huolletaan? Tule tutustumaan Konservointikeskuksen toimintaan avointen ovien päivässä, jolloin Suomen käsityön museon konservaattorit kertovat työstään ja pääset tutustumaan konservoitaviin tekstiileihin. 
Tapahtuma on osa Museoliiton perustamispäivän juhlintaa. Museon kulisseissa -tapahtumat tuovat esille museoiden kulisseissa tapahtuvaa työtä ympäri Suomen. 

Lokakuu 

Työpaja: miniotuksia itsekovettuvasta massasta 
Ke 4.10. klo 13–17.30

Itsekovettuvan massan käsittely sopii kaiken ikäisille käsille. Pajassa massa muokkautuu miniotuksiksi, joista jokaiselta löytyy oma persoonansa. Työpaja sisältyy museon pääsymaksuun. Alle 18-vuotiaat vierailevat museossa maksutta.  

Yleisöopastus vaihtuviin näyttelyihin 
To 5.10. klo 16.30

Tule mukaan tutustumaan Merja Keskisen Kuvitellut kankaat -näyttelyyn sekä kansainväliseen minitekstiilinäyttely Voyageen. Museon pääsymaksuun sisältyvä opastus on osa Vanhusten viikon ohjelmaa. Vanhusten viikolla eläkeläiskorttia vilauttamalla pääsee maksutta museoon ja myös tälle opastukselle.  

Työpaja: Heijastimia ja varjokuvia 
Pe 6.10. klo 13–17.30

Pimenevään syksyyn kannattaa varautua runsain heijastimin. Kun heijastin on persoonallinen, on sitä kivempi käyttää. Tule siis tekemään omasi koko perheen maksuttomassa pajassa. 

Yleisöopastus vaihtuviin näyttelyihin
Pe 13.10. klo 16.30-17.30

Kuvitellut kankaat -näyttelyssä syvennytään taiteilijaprofessori Merja Keskisen värimaailmaan ja Voyage – Matka -näyttelyssä otetaan taidematka maailman ympäri minitekstiilien kautta.
Opastus pidetään suomeksi.  
Opastukselle vapaa pääsy, eikä siihen tarvitse ilmoittautua ennakkoon.

Syyslomaviikon pajat Suomen käsityön museossa

Työpaja: supersankaripaja 
Ke 18.10. klo 12–17.30

Luo oma supersankari massapalloista, tikuista ja tekstiileistä. Mikä on sinun supervoimasi?  
Työpaja sisältyy museon pääsymaksuun. Alle 18-vuotiaat vierailevat museossa maksutta. 

Työpaja: grafiikkaa softislevyillä 
To 19.10. klo 12–17.30

Softislevyihin kaivertamalla syntyy monenlaisia kuvioita. Tule tutustumaan, miten grafiikka kaiverretaan! Kaiken ikäisille sopiva työpaja sisältyy pääsymaksuun. Alle 18-vuotiaat vierailevat museossa maksutta. 

Työpaja: autoja puupalikoista ja kierrätysmatskuista 
Pe 20.10. klo 12–17.30

Millaisen auton sinä haluaisit? Koko perheen pajassa nikkaroidaan kulkuvälineitä puusta ja kierrätysmateriaaleista. Paja sopii kaiken ikäisille, mutta pienemmän sormet tarvitsevat aikuisen apua. Museoon vapaa pääsy. Pajassa materiaalimaksu 2€.  

-------

Taitajatapaaminen ja näyttelyopastus: Merja Keskinen
To 26.10. klo 16-17.30

Taiteilijaprofessori Merja Keskinen kertoo työskentelystään ja opastaa Kuvitellut kankaat -näyttelyn to 26.10. klo 16-17.30. 
Tapahtumaan vapaa pääsy. 

Työpaja: piskuinen halloweentuikku ja kauhistuttava taikamaalaus
Pe 27.10. klo 13-17.30
Yhdistellään maalausta, pingispalloja ja ledituikkuja ja taiotaan piskuisia kurpitsalyhtyjen maailmaa henkiviä halloweentuikkuja. Taikaa on ilmassa myös maalatessa, kun herätämme näkymättömän esiin kauhistuttavassa taikamaalauksessa. Museoon vapaa pääsy, työpajassa materiaalimaksu 3€. 

Marraskuu 

Kulttuurineuvolan perhevalmennus 
To 9.11. klo 16-17.30

Vinkkejä iloisiin hetkiin vauvan kanssa - kulttuurineuvolan perhevalmennus Suomen käsityön museolla.  Suunnattu 0-2 -vuotiaille vanhempineen. Vapaa pääsy, mutta ennakkoilmoittautuminen (avautuu myöhemmin verkkoon). Mitä löytyykään Suomen käsityön museosta, kun sitä ihmettelee vauvan tai taaperon kanssa? Tule kurkistamaan! Illan aikana museolehtori Margarita Rosselló Ramón kertoo museosta ja pitää pienen opastuskierroksen, jossa edetään ryhmän osallistujien mukaisesti ja rennolla otteella. Kierroksen jälkeen ihmetellään yhdessä tekemisen kautta ja kokeillaan värikylvyistä tuttua tekniikkaa, joten vauvalle/taaperolle ja aikuiselle kannattaa varata mukaan maalauksen kestävät vaatteet tai vaihtovaatteet. Käsityöt on kokonaisvaltaista käsillä tekemistä ja hahmottamista! Lisäksi perhevalmennuksesta saa vinkkejä lastenkulttuuritoiminnasta Jyväskylässä. 

Onko tämä(kin) käsityötä-seminaari
To 9.11.2023 klo 11.15-17.30
 
Käsityö on käsitteenä monitulkintainen ja laaja termi, jota maksuttomassa seminaarissa pohditaan monista näkökulmista. Käsityö-termiä voidaan tulkita monin eri tavoin, tulkinnat ovat muuttuneet vuosikymmenien aikana. Miten käsityötä tulkitaan nyt? Entä miltä tulevaisuus näyttää?

Yhdessä kanssamme käsityötä tulevat käsittelemään historiaelävöittäjä, käsityöbloggari, tekniikan tohtori Katja Kuitunen, Turun yliopiston taidehistorian yliopistolehtori ja nykytaiteentutkimuksen dosentti, FT Katve-Kaisa Kontturi, käsityömestari, pitsitaiteilija, KM Tarmo Thorström, Itä-Suomen yliopiston käsityötieteen professori, dosentti, KT Sirpa Kokko, tekstiilitaiteilija TaM Raija Jokinen sekä lasitaiteilija ja lasinpuhaltaja Alma Jantunen.

Seminaari järjestetään uuden museokeskus Aalto2:n tiloissa, ja mukaan paikan päälle mahtuu 100 osallistujaa. Seminaari myös striimataan. 

Ilmoittautuminen seminaariin on avoinna 2.-31.10. verkkolomakkeella. Lisäksi on mahdollista ilmoittautua perjantain 10.11. maksulliselle puolen päivän retkelle, jolla vieraillaan lähialueen käsityö- ja muotoilualan yritysten luona sekä tutustutaan Konservointikeskuksen tiloihin ja toimintoihin. 

Työpaja: Rautalankahahmot 
Pe 10.11. klo 13–17.30 

Isänpäivä mielessä väännetään pajassa rautalankahahmoja. Tule siis kääntelemään oma rautainen perheesi. Jo noin viisivuotias onnistuu saamaan rautalangan järjestykseen tässä koko perheen pajassa. Museoon on vapaa pääsy, mutta pajassa materiaalimaksu 2€ 

Opastus ja työpaja: sormivärit 
Ti 21.11. klo 11.30–13 

Lapsiperheille suunnatussa työpajassa tutustutaan ensin museon näyttelyihin lyhyessä opastuksessa, jonka jälkeen siirrytään pajaan luomaan omia teoksia sormiväreillä. Työpaja sisältyy pääsymaksuun. Alle 18-vuotiaat vierailevat museossa maksutta. 

Seurantaseminaari
Pe 24.11. klo 12-15.30

Pohjoismaisen kansallispukuseminaarin tiimoilta toteutetaan Seurantaseminaari Suomen käsityön museon luentosalissa, jolloin Suomen kansallispukukeskus jakaa elokuussa Islannissa järjestetyn Pohjoismaisen kansallispukuseminaarin antia

Tarkempi ohjelma ilmestyy lähempänä ajankohtaa.
Tilaisuuteen on vapaa pääsy. 

Joulukuu 

Käsityöläisten joulutori 
La-su 9.-10.12.2023 klo 11–18

Tunnelmallinen käsityöläisten joulutori avaa oven jouluun käsityöläisten siivittämänä.

Ohjelma päivittyy jatkuvasti

Museon tapahtumakalenteri päivittyy ympäri vuoden. Tapahtumien yksityiskohdat tarkentuvat lähempänä ajankohtaa. 

Viime hetken muutoksista ilmoitetaan tällä sivulla sekä Suomen käsityön museon Facebook-sivulla.

Asiasanat:  
Suomen käsityön museo
museo
näyttely
ääniopas
tapahtuma