Tekstiilien vaurioituminen
Tekstiilit ja niiden materiaalit
Vanhojen tekstiilien materiaalina on yleensä joku neljästä luonnonkuidusta: silkki, pellava, puuvilla, villa. Näiden ohella on varhaisia tekokuituja, esimerkiksi silla, joiden kestävyys ja käyttöominaisuudet ovat melko huonoja. Uudemmissa tekstiileissä on myös nykyaikaisia synteettisiä kuituja, joiden ominaisuudet poikkeavat luonnonkuiduista huomattavasti. Myös erilaiset lankojen ja kankaiden viimeistysmenetelmät vaikuttavat tekstiilien ominaisuuksiin.
Erilaisiin elämäntilanteisiin, ihmisen suojaksi ja kaunistamiseksi on valmistettu langoista ja kankaista mitä erilaisimpia tekstiileitä ja esineitä.
Tekstiilikonservaattoreiden työsarkaa ovat niin ryijyt, liput ja nenäliinat, kirkkotekstiilit, kastemekot ja pitsiliinat kuin kaikki erilaiset asusteetkin, joissa on yhdistetty hyvin erilaisia, myös tekstiileistä poikkeavia materiaaleja: tanssikukkarot ja silkkikengät, turkikset ja kumiteräsaappaat.
Tekstiilit kuluvat käytössä
Vanhojen tekstiilien materiaalit ovat hauraita ja siksi tekstiilit ovat erittäin alttiita vaurioille. Tekstiilin materiaali saattaa jopa olla jo niin haurastunut, että korjaaminen aiheuttaa lisää vaurioita. Rikkinäisiä tekstiileitä on käsiteltävä hyvin varovaisesti, sillä kankaat repeytyvät helposti lisää. Tekstiilien vaurioita on vaikea restauroida näkymättömiksi, sillä lisätyt uudet materiaalit poikkeavat aina entisistä.
Tekstiileitä on kunnostettu, paikattu ja parsittu monin eri tavoin.
Paikat ja ompeleet ovat osa tekstiilin käyttöhistoriaa, osa sen patinaa. Siksi konservoinninkaan yhteydessä vanhoja korjauksia ei välttämättä tarvitse poistaa, elleivät ne huonosti tehtyinä aiheuta lisävaurioita.
Tekstiilit kuluvat käytössä. Rekiryijyn nukat ovat katkenneet kovimmin hankaukselle joutuneissa kohdissa.
Vanhat tarvitsevat hellää huolenpitoa
Ikääntyneet tekstiilit eivät enää kestä samanlaista käsittelyä kuin nykyaikaiset käyttötekstiilit. Pesukoneessa vanhat kankaat kuluvat ja repeytyvät.
Kovakouraisesti pestyn ryijyn nukat liestyvät ja vanuttuvat.
Liinavaatteiden mankelointi aiheuttaa kankaisiin venymiä ja teräviä taitteita, joiden kohdalta kangas vähitellen kuluu puhki. Jos perintötekstiilit halutaan säilyttää taiteltuina, tulisi taitteiden paikkaa kuitenkin vaihdella.
Kuuma silitysrauta moninkertaistaa tekstiilimateriaalien tuhoutumisnopeuden. Silitysraudan käyttöä tulisi välttää. Vanhat tekstiilit voi pestä ja kuivata niin, että ne eivät juurikaan rypisty. Harvoin käytettyjä tekstiileitä, esimerkiksi kastemekkoja, ei edes kannata silittää vain säilytystä varten, vaan vasta ennen seuraavaa käyttöä.
Kuivassa ilmassa tekstiilit haurastuvat
Luonnonkuiduista valmistetut tekstiilit ovat herkkää orgaanista materiaalia, joka reagoi ympäröivään ilmankosteuteen.
Liian lämpimässä ja kuivassa ympäristössä tekstiilien materiaali kuivuu ja menettää joustavuutensa. Kankaat ja langat haurastuvat, ja esineen vaurioituminen näkyy esimerkiksi kankaiden kellastumisena ja repeytymisenä sekä irtoavana kuitupölynä.
Kosteuden ja ilmansaasteiden vaikutus tekstiileihin
Kotioloissa tekstiilit säilyvät parhaiten tavallisessa huonelämpötilassa ja ilmankosteudessa. Kosteassa kellarissa, ullakolla tai ulkovarastossa tekstiilit vaurioituvat.
Kosteina tai kosteassa säilytetyt tekstiilit homehtuvat helposti. Kosteuden vaikutuksesta myös tekstiileissä olevat metalliosat, esimerkiksi rautaiset napit ja hakaset ruostuvat. Sekä ruostetahroja että tummaa hometta on hyvin vaikea tai mahdotonta poistaa kangasta vahingoittamatta.
Raudan lisäksi muutkin metallit voivat vaurioitua. Kuparia sisältävät metalliosat vahingoittuvat ilmassa olevan kosteuden ja ilmansaasteiden sisältämien happojen yhteisvaikutuksesta. Kuparin ruostuminen näkyy vihreänä korroosiona.
Ilmansaasteet aiheuttavat myös väriaineiden haalistumista ja kankaiden kellastumista. Esimerkiksi taiteltuna pitkään säilytetyistä liinavaatteista erottuvat selvästi keltaisina ne taitosten ulkoreunat, joihin ilman sisältämät epäpuhtaudet ovat päässeet eniten vaikuttamaan.
Pitkään säilytetyissä tekstiileissä tulevat näkyviin myös erilaisina kellastumina ja väritahroina ne monet kemialliset aineet, joita nykyaikaiset pesuaineet sisältävät.
Valon vaurioittava vaikutus - tekstiilien suojaaminen valolta
Kun tekstiilit ovat esillä, ne olisi suojattava suoralta auringonvalolta. Tekstiilit pystyy tuhoamaan myös erilaisilla lampuilla liian voimakkaasti valaisten. Näkyvän valon lisäksi valon sisältämä ultraviolettisäteily ja lämpösäteily tuhoavat sekä tekstiilien värejä että haurastuttavat tekstiilikuituja.
- Vähennetään lämpösäteilyä siten, että valaisimia ei sijoiteta kovin lähelle tekstiiliä.
- Poistetaan ultraviolettisäteily joko siten, että tekstiiliin ei osu suora auringonvalo tai loistelamppujen tai halogeenilamppujen valo tai käyttämällä erilaisia suodattimia. Hehkulamppujen ultraviolettisäteilyn määrä on niin vähäinen, että sitä ei tarvitse poistaa.
- Vähennetään valaistuksen määrää (valovoimakkuutta) käyttämällä pienitehoisia lamppuja.
- Vähennetään valaistuksen kestoa.
Vanhojen tekstiilien alkuperäiset kirkkaat tai monisävyiset värit ovat yleensä tallella kankaan nurjalla puolella tai esineen sellaisissa kohdissa, jotka ovat säilyneet valolta suojattuina.
1860-luvulla tulivat yleiseen käyttöön varhaiset synteettiset värit, aniliinivärit, jotka olivat mm. hyvin valonarkoja. Aniliiniväreillä värjättyjen lankojen keltainen, punainen ja violetti väri näkyvät enää ryijyn nukkalankojen juuressa. Ryijyn pinnalla langat ovat haalistuneet vaaleanruskean eri sävyiksi.
Osa vanhoista kuvakudoksista, suurista gobeliineista, on nykyään sinisiä.
Tekstiiliä kudottaessa kuvaan tarvittava vihreä väri tehtiin värjäämällä lankoihin sinisen päälle keltaista. Keltainen on kuitenkin ollut hyvin helposti haalistuva väri, joten jäljellä ovat enää sinisen indigon eri sävyt.
Jotkut tummat väriaineet sisältävät niin paljon metallisuoloja, että väri syövyttää vähitellen kankaan rikki. Valo ja ilmankosteus voimistavat tällaista vaurioitumista.
