Hyppää pääsisältöön
Kuva
Suomen käsityön työpajoissa löytyy tekemistä niin pienille kuin suurillekin persoonille.
Pääsisältö

Omalla tutulla porukalla käsityöjutun tekeminen on hauskaa! Porukassa sinäkin voit innostua uusista ja helpoista käsitöistä.

Järjestämme tilauksesta työpajoja, jotka mahdollistavat oman tekemisen ohjaajan opastuksella. Pajassa ei tarvita aikaisempaa käsityökokemusta, sillä tärkeintä on viihtyminen, yhdessä tekeminen sekä kokeilemisen riemu. Kaikkiin pajoihin sisältyy lyhyt opastus näyttelyyn, ohjaus työpajassa ja käytettävät materiaalit. Kokonaisuus kestää kaksi tuntia.

Valitse valmis paketti linkeistä! Mikäli mielessäsi oli jokin muu toive, olethan yhteydessä ja mietitään yhdessä. 

Vuoden mittaan järjestämme ohjattuja yleisötyöpajoja eri teemoista osana museon tapahtumia. Monet pajoista ovat kaikille avoimia ja toimivat nonstop-periaatteella. Joissakin saattaa kuitenkin olla ennakkoilmoittautuminen tai tarkempi kohderyhmä. Voit kurkata löytyykö sinulle sopivaa toimintaa museon tapahtumakalenterista.  

Tilattavien työpajojen hinnoista enemmän palveluhinnastossa

Työpajojen varausehdot

Työpajat on varattava vähintään kaksi viikkoa etukäteen.
Työpajan voi perua veloituksetta 5 vuorokautta ennen varattua aikaa.
Tilattu työpaja veloitetaan joka tapauksessa, mikäli sitä ei ole määräaikaan mennessä peruutettu. Tarkemmat varaustiedot kunkin työpajapaketin kohdalla. 

Työpajatiedustelut

Jätä tiedustelupyyntö ensisijaisesti verkossa: www.lyyti.in/Tyopajat

Suomen käsityön museon info
p. 050 311 8884
craftmuseum.info [at] jyvaskyla.fi
Kauppakatu 25, 40100 Jyväskylä

Asiasanat:  
Suomen käsityön museo
museo
työpaja