Hyppää pääsisältöön
Kuva
Unohtumattomat pajasynttärit lapsille Suomen käsityön museossa.
Pääsisältö

Haluatko tarjota lapsellesi ikimuistoiset ja persoonalliset synttärijuhlat? Juhli museossa!

Suomen käsityön museossa järjestät lapsellesi erilaiset syntymäpäiväjuhlat. Syntymäpäiväjuhlat sopivat parhaiten 6–12-vuotiaille lapsille ja suositeltava ryhmäkoko on enimmillään noin 13 henkeä. Mukana juhlissa on oltava ainakin yksi lapsista vastuussa oleva aikuinen, joka myös kulkee ryhmän mukana. Vieraiden aikuiset voivat jäädä halutessaan museoon odottelemaan ja tutustumaan näyttelyihin. 

Tarjoilu  
Tilaaja vastaa synttäritarjoilusta. Museolta löytyy astioita käytettäväksi tai voi käyttää omia kertisastioita. Astioiden tarpeesta sovitaan ennakkoon. Herkkien palovaroittimien takia mahdolliseen kakkuun ei voi sytyttää oikeaa kynttilää. Mukaan kannattaa ottaa kannellisia rasioita, joilla voi viedä ylimääräiset tarjottavat kotiin. Pajatilaan laitetaan erillinen pöytä pöytäliinan kera, johon asetella tarjottavat herkut. Juhlasankari aikuisineen saapuu noin puoli tuntia ennen juhlien alkua asettelemaan herkut valmiiksi. 

Synttäreiden kulku ja aikataulu 
Ohjaaja on vastaanottamassa yhdessä synttärisankarin kanssa vieraita museon infossa. Juhlavieraat jättävät tullessaan päällysvaatteet naulakkoon. Mahdolliset lahjat kerätään samalla yhteen. Lahjojen avaaminen jätetään kuitenkin synttärisankarille kotitehtäväksi eli emme avaa niitä vielä juhlien aikana. 

Aloitamme pienellä tehtävällä aulagalleriassa, jolloin myöhässä tulevat löytävät helposti mukaan. Samalla sovimme yhdessä, miten museossa ollaan. Tämän jälkeen tutustutaan ohjaajan kanssa pysyviin näyttelyihin. Millaisia eläinhahmoja sieltä löytyy ja miten ihmeessä ne liittyvät käsitöihin? Kierroksella tehdään pari pientä tehtävää, jonka jälkeen siirrymme yläkerran avoimeen pajaan herkuttelemaan.

Herkutteluun varaamme 20–30 minuuttia, jonka jälkeen on työpaja, jossa tehdään ennalta sovittua tehtävää. Työpajaan on varattu noin 45 minuuttia. Pajasisältö sovitaan ennakkoon. Lopuksi palaamme yhdessä koko porukka aulaan hakijoita vastaanottamaan ja tässä kohdin on myös oiva tilaisuus ottaa ryhmästä kuva muistoksi. 

Työpajan teemat
Lasten synttäripajan sisällöksi valitaan yksi seuraavista vaihtoehdoista: 

  - Kangaskassien kuviointi tekstiilitusseilla piirtäen ja yhdistäen kangaskuvioon
  - Pienten huopapehmojen ompelu
  - Sorminukkehahmojen ompelu ja liimailu
  - Sarjakuvavihkojen taittelu ja koristelu
  - Kartonkinaamioiden koristelu sekatekniikalla
  - Kartonkikruunujen koristelu sekatekniikalla
  - Tikkuhahmojen luominen vaikkapa supersankareiksi

Kuva
Lapsille sopiva kassi syntyy Lasten synttärityöpajassa Suomen käsityön museossa. Kuva Suomen käsityön museo (SKM) (Craftmuseum.fi)

 

 

Lasten synttäripajan tiedot

Kesto: 2 h  
Kohderyhmä: 6–12-vuotiaat lapset 
Osallistujamäärä: max 13 lasta 
Hinta: ti–pe 155 €, la–su 230 € (sis. alv 25,5,%)
Hinta sisältää näyttelyyn tutustumisen, työpajan ohjauksen ja materiaalit.
Ajankohta: Synttäripaja sovittavissa ti–pe klo 11–19, la–su klo 11–17:30. 
Varaukset: www.lyyti.in/Pajasynttarivaraus 

Varausehdot 
Synttäripaja on varattava viimeistään kaksi viikkoa ennen haluttua ajankohtaa ja peruttava viimeistään viisi vuorokautta ennen varattua aikaa. Tilattu työpaja veloitetaan joka tapauksessa, mikäli sitä ei ole määräaikaan (5 vuorokautta ennen varattua aikaa) mennessä peruutettu. 

Lasten synttäripajatiedustelut

Varaa unohtumattomat synttärit verkkolomakkeella www.lyyti.in/Pajasynttarivaraus 

Lisätietoja

Museon info
Kauppakatu 25, 40100 Jyväskylä
p. 050 311 8884
craftmuseum.info [at] jyvaskyla.fi

Saapuminen museoon 
Paikka: Suomen käsityön museo, Kauppakatu 25, Jyväskylä, www.craftmuseum.fi
Tarkempia tietoja museoon saapumisesta verkosta: www.craftmuseum.fi/tule-museoon-7 

Asiasanat:  
Suomen käsityön museo
työpaja
synttärit