Hyppää pääsisältöön

Voit suodattaa hakutuloksia valitsemalla halumiasi suodattimia haun yhteydestä.

Hand/Machine 29.6.–1.8.2021

Mikä on käsityön arvo tulevaisuudessa, kun kaikki koneellistuu, kysyy Mari Nurmenniemi pienoisnäyttelyssään Suomen käsityön museon luentosalissa 29.6.–1.8.2021. Hand/Machine – Yksi ja kolme tikkuröijyä -näyttely rakentaa yhteyttä menneen ajan, nykyisyyden ja tulevaisuuden välille esittämällä sarjan samanlaisia, mutta eri tavoin – käsityönä ja teollisesti – valmistettuja neulepaitoja. 

museo
näyttely
neule
Kuva
Mari Nurmenniemen valmistama tikkuriröijy Suomen käsityön museon näyttelyssä. Kuva Liivia Pallas

Käsityötä ja taitoa 4.5.–27.6.2021

Käsityötä ja taitoa -näyttely kertoo Taito Keski-Suomi ry:n Jyväskylän käsityö- ja muotoilukoulun käsityön taiteen perusopetuksen oppilaiden tekemisen ilosta ja erilaisista elämyksistä käsityössä, teknologiassa ja muotoilussa. 

Näyttelyn tarinoita, tuotteita ja esineitä voi tulla kokemaan ja näkemään Suomen käsityön museon Näytönpaikkaan (Kilpisenkatu 12) 4.5.–27.6.2021 ikkunoihin kellon ympäri.

museo
näyttely
opetus
Kuva
Jyväskylän käsityökoulussa tarjolla on opetusta käsityöalasta laajalla mittakaavalla. Kuva Jyväskylän käsityökoulu/Taito Keski-Suomi

Okra SHOP Jyväskylä 22.5 –12.9.2021

Jo 27 vuotta Helsingin keskustassa toiminut taidekäsityöläisten omistama Okra on tunnettu ja suosittu kotimaisen taidekäsityön ja designin ostopaikka. Okran tekijät tuovat iloisina tuotteensa nyt myös keskisuomalaiseen maisemaan ja toivovat, että värikäs ja laadukkaaseen käsityöhön ja suunnitteluun pohjautuva valikoima riemastuttaa asiakkaita myös täällä! Myyntinäyttely on esillä Suomen käsityön museon Ikkunagalleriassa 22.5 –12.9.2021.

näyttely
Ikkunagalleria
museo
Kuva
Okran suomalaisten muotoilijoiden tuotteita Suomen käsityön museon myyntinäyttelyssä 2021. Kuva Okra.fi

Lottapukujen keskisuomalaisia tarinoita 16.4.–17.10.2021

Suomen kansallispukukeskuksen näyttelytilassa kurkistetaan lottapukujen tarinoihin Keski-Suomesta. Tarkkaan säädetty, yhtenäinen asu muodosti kurinalaisen Lotta Svärd -järjestön ulkoisen tunnuksen. 

museo
kansallispuku
näyttely
lottapuku
sota-aika
Kuva
Jyväskylän suojeluskunnan tykistö- ja viestileiri Seppälänkankaalla v. 1936. Kuvassa leirin muonituksesta vastanneita muonituslottia. Kuva: Keski-Suomen museo. Kuva Keski-Suomen museo (KeMu)

Mikä soppa! Kiertotaloutta käsityötwistillä 9.3.–2.5.2021

Suomen käsityön museon Mikä Soppa! -näyttely esittelee Näytönpaikassa Jyväskylän Taitokeskuksen Kiertotaloutta-kurssin opiskelijoiden toteuttamia töitä, joista suurin osa on syntynyt kodin arkisia jätteitä tai ylijäämämateriaaleja hyödyntäen. 

museo
näyttely
taide
kiertotalous
Kuva
Kodin metallisista ylijäämäesineistä syntynyt norsuinstallaatio. Kuva Taitokeskus Jyväskylä

Puu sisustuksessa 22.5.–29.8.2021

Puu sisustuksessa -näyttely esittelee Pro Puu ry:n projektin kautta luotuja uudenlaisia, moderneja ja ammattitaidolla suunniteltuja sekä valmistettuja sisustusratkaisuja, jotka ovat syntyneet eri tekniikoita ja puumateriaaleja hyödyntäen. Näyttely on esillä Suomen käsityön museon Aulagalleriassa 22.5.–29.8.2021. 

museo
näyttely
Aulagalleria
puu
reliefi
teknologia
muotoilu
sisustus
Kuva
KESÄ-reliefi, 2019. Inni Pärnänen. Kuva Inni Pärnänen

Materia 10 20.3.–16.5.2021

Keskisuomalainen muotoilu- ja taideteollisuusalan yhdistys Materia juhlii 10-vuotista taivaltaan tänä vuonna. MATERIA 10 -myyntinäyttelyssä kuusi Materia ry:n jäsentä esittelee parasta uutta tuotantoaan. 

näyttely
Ikkunagalleria
museo
Kuva
Marjaana Niskasen painetut keittiöpyyhkeet Materia ry:n 10-vuotisjuhlanäyttelyssä. Kuva Marjaana Niskanen

Vaihtuvat näyttelyt 2021

Suomen käsityön museon näyttelyvuosi 2021 tuo tullessaan leiskuvaa väriä, kiertotaloutta ja suomalaista sekä kansainvälistä käsityöosaamista. Näyttelyvuoteen mahtuu niin museon omaa tuotantoa kuin isompia ja pienempiä yhteistyössä toteutettuja näyttelyitä. Kantavana teemana näyttelyvuodessa on kestävä kehitys, jota tarkastellaan käsityön ja muotoilun keinoin monesta näkökulmasta. Syksyn päänäyttelystä Suomen käsityön museo jopa laskee koko näyttelyn toteutuksen hiilijalanjäljen. 

museo
Suomen käsityön museo
näyttely
Kuva
Yksityiskohta kelim-matosta. Kuva Suomen käsityön museo (SKM) (Craftmuseum.fi)

Parsittu ja paikattu 13.3.–9.5.2021

Parsittu ja paikattu 2021 on Taitoliiton tuottama käsityötä, luovuutta ja näkemyksellistä taitoa esittelevä jurytetty näyttely. Paikkaaminen ja parsiminen voi olla yllätyksellistä, kekseliästä ja mielenkiintoista, se voi tuottaa lisäarvoa ja olla myös taiteellista ilmaisua. Näyttelyyn haettiin mielenkiintoisia, tuoreita tulkintoja siitä, mitä paikattu, korjattu ja parsittu voi olla. Näyttelyyn osallistuvat voivat toteuttaa teokset haluamallaan tekniikalla ja materiaaleilla joko perinteisesti tai perinnettä uusien.

museo
näyttely
Aulagalleria
parsiminen
taito
lanka
tekstiili
kestävä kehitys
Kuva
Aini Pihlajaniemen teos Tuskaa ja rauhaa Parsittu ja paikattu -näyttelyssä. Kuva Aini Pihlajaniemi

Nokkosen tarina 12.1.–7.3.2021

Näytönpaikan Nokkosen tarina – ikivanhaa tietoa ihan puskista -näyttely kertoo suomalaisen, vaatimattoman, nokkosen tarinaa hyötykasvina. Riikka Platonovan nokkostekstiilit ja Ritu Kokkolan nokkospaperiteokset avaavat monipuolisen kasvin käyttöä kehruukasvina ja paperin raaka-aineena. Näyttely on esillä Suomen käsityön museon Näytönpaikassa (Kilpisenkatu 12 näyteikkunat) 12.1.–7.3.2021. Näyttelyn työt on valmistettu suomalaisesta luonnonvaraisesta nokkosesta. 

museo
näyttely
taide
nokkonen
kudonta
Kuva
Kotimaisesta nokkosesta saa käyttökelpoista kuitua kehrättäväksi. Kuva Riikka Platonova

Design with Nature 8.1.–14.3.2021

Jyväskyläläinen vaatealan yritys Miia Suojala Design täyttää 15 vuotta ja julkaisee juhlamalliston Suomen käsityön museon Ikkunagallerian myyntinäyttelyssä Design with Nature 8.1.–14.3.2021. Vaatesuunnittelija-vestonomi Miia Suojala tuo uudella mallistollaan ratkaisuja vaatetusalan kipukohtiin. 

näyttely
Ikkunagalleria
museo
Kuva
Miia Suojalan uuden malliston Hertta-huppari. Kuva Maija Keskinen

Vaihtuvat näyttelyt 2020

Vuoden 2020 näyttelyohjelma

Suomen käsityön museon näyttelyvuodessa 2020 käsityöosaamista juhlitaan monesta näkökulmasta. Pääpaino näyttelyissä on kotimaisessa tekstiiliosaamisessa, mutta sitä täydennetään herkullisilla taidonnäytteillä muun muassa miniatyyrimaailmasta ja perinteisellä puunkäsittelyllä. Tarjolla on kansainvälisestikin tunnettujen muotoilijoiden ja käsityöammattilaisten taidonnäytteitä, joilla juhlitaan ideoiden ja ajatusten vapaata liikkuvuutta käsityömaailmassa.

museo
Suomen käsityön museo
näyttely
Kuva
Osa Matias Liimataisen keramiikkatyöstä, joka on saanut innoituksensa Uhra Simberg-Ehrstömin Vihreä aamu -ryijystä. Kuva Matias Liimatainen

Mun paita! 17.11.2020–10.1.2021

Mun paita! -näyttelyssä ääni annetaan Kaarisilta ry:n taitajille ja taiteilijoille. Näyttely syntyi ajatuksesta antaa Kaarisillan taide- ja toimintakeskuksen taitajille raamit, mutta ei mikään aivan tavanomainen tyhjä taulu, vaan pohjana toimiikin nyt klassinen valkoinen kauluspaita. Taiteiltava alue on rajattu, mutta luovuudelle, ideoille ja itsestään kertomiselle annettiin kaikki vapaus. Toteutuneet paidat ovat nähtävissä Suomen käsityön museon Näytönpaikassa 17.11.2020–10.1.2021. Näyttelyyn voi tutustua kellon ympäri Kilpisenkatu 12 näyteikkunoissa. 

museo
näyttely
taide
muotoilu
Kuva
Mun paita -näyttelyssä miesten valkoinen kauluspaita muuntui taiteilijan persoonan mukaiseksi. Kuva Sarianna Malmi

Lahjoja lahjattomille 13.11.–31.12.2020

Suomen käsityö museon kokoamassa myyntinäyttelyssä Lahjoja lahjattomille 13.11.–31.12. on helppo poimia tuotteita joulunajan lahjatarpeita helpottamaan, oli sitten taitava käsistään tai ei.

näyttely
Ikkunagalleria
museo
joulu
Kuva
Saara Ruskola lasikorvakorut Lahjoja lahjattomille -myyntinäyttelyssä. Kuva Saara Ruskola

Leena Illukka – Tervetuloa ja tervemenoa 18.12.2020–7.3.2021

Tervetuloa ja Tervemenoa -näyttely esittelee kuvataiteilija Leena Illukan muotokuvatossuja, jotka rikkovat perinteisen muotokuvan genren hauskasti ja raikkaasti. Persoonalliset karikatyyriset muotokuvat ovat jännittävä ja persoonallinen oivallus, joissa käsinkirjonta on uudella tavalla sovellettuna. Näyttely on esillä Suomen käsityön museon Aulagalleriassa 18.12.2020–7.3.2021. 

museo
näyttely
Aulagalleria
tekstiili
kirjonta
tossut
taide
muotokuva
Kuva
Leena Illukan muotokuvatossuja sarjasta Tervetuloa ja tervemenoa. Kuva Leena Illukka

Jyväskylän kulttuuripalvelut: Ehdotuksia kokoava Jyväskylän sydän -loppuraportti valmistuu lokakuun aikana 

Jyväskylän kaupunki on tekemässä merkittäviä satsauksia kulttuuripalveluihin seuraavan vuosikymmenen aikana. Teatterin peruskorjauksen suunnittelu on jo lähtenyt liikkeelle. Seuraavaksi esitetään Lyseon tilojen peruskorjausta mm. kansalaisopiston käyttöön. Pääkirjaston, taidemuseon ja käsityön museon sekä mahdollisen musiikkisalin tilankäytön periaatteita ja sijaintia koskeva päätöksentekoa ehdotetaan siirrettävän vuoteen 2025. Erillistä konserttitaloa raportissa ei ehdoteta.

Jyväskylän kulttuuripalveluiden tulevaisuutta noin kaksi vuotta pohtinut Jyväskylän sydän -projekti esitteli maanantaina 5.10.

Asiasanat:  
kulttuuri
Jyväskylän kaupunginteatteri
Jyväskylä Sinfonia
kirjasto
museo
kansalaisopisto
Jyväskylän Sydän
raportti
kehittäminen
Kuva
Jyväskylän kaupunginteatterin pääportaikko. Kuva Jiri Halttunen

Materialisoituneet 22.9.–8.11.2020

Suomen käsityön museon Näytönpaikkaan rakentuu Keski-Suomen muotoilu- ja taideteollisuusyhdistys Materia ry:n jäsenten vuosittainen näyttely, jossa Materian jäsenet esittäytyvät omalla tuotannollaan. Materialisoituneet-näyttely on esillä Näytönpaikassa 22.9.–8.11.2020. 

museo
näyttely
taide
muotoilu
Kuva
Lasitaiteilija Katja Rauhamäen teos Plus-Minus Vision. Kuva Materia ry

Markku Piri – Paratiisin hedelmiä 19.9.2020–24.1.2021

Taiteilija ja muotoilija Markku Pirin pitkä ura on ollut monipuolinen ja materiaaleiltaan rikas. Hänen viime vuosien tuotantoaan esittelevä Markku Piri – Paratiisin hedelmiä -näyttely on esillä Suomen käsityön museossa 19.9.2020–24.1.2021. 

museo
näyttely
Aulagalleria
neule
kudonta
Kuva
Yksityiskohta Markku Pirin Auringonsäteet-vaaseista. Kuva. Flavia Barbini. Kuva Flavia Barbini

Rakkaudesta saveen 11.9.–8.11.2020

Hankasalmelaisen Sepän Gallerian myyntinäyttely, esittelee gallerian omaa tuotantoa olevia käyttö- ja koriste-esineitä puna- ja mustasavesta sekä käsintehtyjä koruja ja puukkoja. Sepän Gallerian myyntinäyttelyssä on esillä kattava valikoima keskisuomalaista keramiikkataitoa. Näyttely on esillä Ikkunagalleriassa 11.9.–8.11.2020. 

näyttely
Ikkunagalleria
museo
keramiikka
Sepän Galleria
Kuva
Sepän Galleria Hankasalmella valmistaa tuotteens puna- ja mustasavesta. Kuva Suomen käsityön museo (SKM) (Craftmuseum.fi)

I Goda Händer 12.9.–5.12.2020

Hur ser hantverkets förflutna ut genom nutidsformgivarnas ögon och hurudan inspiration kan museets samling erbjuda? Formgivarna som bjudits in till utställningen I Goda Händer har haft tillgång till det av Finska handarbetets vänner år 1879 grundade omfattande arkivet i Designmuseet, varefter de har skapat sina verk genom en dialog med arkivmaterialet. 

museo
näyttely
Suomen käsityön museo
keramiikka
kuvanveisto
Kuva
Joutsenlaulu-ryijy on Hannakaisa Korolaisen käsintuftattu penkkiryijy, sen yläosassa on japanilainen maisema, joka on medaljongin muotoinen. Kuva Hannakaisa Korolainen

Henna Paasonen – Julianan puutarha 28.7.–20.9.2020

Suomen käsityön museon Näytönpaikan ikkunoihin levittyy Henna Paasosen kaksi eri näyttelykokonaisuutta. Julianan puutarha -osuus keskittyy naiseuden vahvistamiseen pitsimaalausten ja kalligrafian avulla. Hiljaisuuden maa -kokonaisuus on näyttely muistoista, hiljaisesta tiedosta ja käsityöhistoriasta.

museo
näyttely
taide
pitsi
hengellisyys
Kuva
Henna Paasonen maalaa pitseistä mandaloita. Kuva Henna Paasonen