Hyppää pääsisältöön

Voit suodattaa hakutuloksia valitsemalla halumiasi suodattimia haun yhteydestä.

Puu sisustuksessa 22.5.–29.8.2021

Puu sisustuksessa -näyttely esittelee Pro Puu ry:n projektin kautta luotuja uudenlaisia, moderneja ja ammattitaidolla suunniteltuja sekä valmistettuja sisustusratkaisuja, jotka ovat syntyneet eri tekniikoita ja puumateriaaleja hyödyntäen. Näyttely on esillä Suomen käsityön museon Aulagalleriassa 22.5.–29.8.2021. 

museo
näyttely
Aulagalleria
puu
reliefi
teknologia
muotoilu
sisustus
Kuva
KESÄ-reliefi, 2019. Inni Pärnänen. Kuva Inni Pärnänen

Parsittu ja paikattu 13.3.–9.5.2021

Parsittu ja paikattu 2021 on Taitoliiton tuottama käsityötä, luovuutta ja näkemyksellistä taitoa esittelevä jurytetty näyttely. Paikkaaminen ja parsiminen voi olla yllätyksellistä, kekseliästä ja mielenkiintoista, se voi tuottaa lisäarvoa ja olla myös taiteellista ilmaisua. Näyttelyyn haettiin mielenkiintoisia, tuoreita tulkintoja siitä, mitä paikattu, korjattu ja parsittu voi olla. Näyttelyyn osallistuvat voivat toteuttaa teokset haluamallaan tekniikalla ja materiaaleilla joko perinteisesti tai perinnettä uusien.

museo
näyttely
Aulagalleria
parsiminen
taito
lanka
tekstiili
kestävä kehitys
Kuva
Aini Pihlajaniemen teos Tuskaa ja rauhaa Parsittu ja paikattu -näyttelyssä. Kuva Aini Pihlajaniemi

Leena Illukka – Tervetuloa ja tervemenoa 18.12.2020–7.3.2021

Tervetuloa ja Tervemenoa -näyttely esittelee kuvataiteilija Leena Illukan muotokuvatossuja, jotka rikkovat perinteisen muotokuvan genren hauskasti ja raikkaasti. Persoonalliset karikatyyriset muotokuvat ovat jännittävä ja persoonallinen oivallus, joissa käsinkirjonta on uudella tavalla sovellettuna. Näyttely on esillä Suomen käsityön museon Aulagalleriassa 18.12.2020–7.3.2021. 

museo
näyttely
Aulagalleria
tekstiili
kirjonta
tossut
taide
muotokuva
Kuva
Leena Illukan muotokuvatossuja sarjasta Tervetuloa ja tervemenoa. Kuva Leena Illukka

Markku Piri – Paratiisin hedelmiä 19.9.2020–24.1.2021

Taiteilija ja muotoilija Markku Pirin pitkä ura on ollut monipuolinen ja materiaaleiltaan rikas. Hänen viime vuosien tuotantoaan esittelevä Markku Piri – Paratiisin hedelmiä -näyttely on esillä Suomen käsityön museossa 19.9.2020–24.1.2021. 

museo
näyttely
Aulagalleria
neule
kudonta
Kuva
Yksityiskohta Markku Pirin Auringonsäteet-vaaseista. Kuva. Flavia Barbini. Kuva Flavia Barbini

Puureliefi ja digitaaliset leikit – Ilona Ristan puutaidetta 12.9.–5.12.2020

Kansainvälisesti tunnetun muotoilija Ilona Ristan näyttelyssä on esillä uudenlaista suomalaista puukulttuuria. Puutaiteilija leikittely digimateriaalin kanssa on tuottanut hilpeän, mutta vakavasti otettavan kokoelman materiaalisia ja immateriaalisia teoksia, joissa yhdistyy puutaide ja teknologia. Näyttely on esillä Suomen käsityön museon Aulagalleriassa 12.9.–5.12.2020. 

museo
näyttely
Aulagalleria
puu
reliefi
teknologia
muotoilu
Kuva
Ilona Rista: KAISLA-puureliefi. Kuva Ilona Rista

Metsästä käsin 3.6.–30.8.2020

Yhteistyössä Taitoliiton kanssa toteutettava Metsästä käsin -näyttely esittelee suomalaisten suhdetta metsään, puuta materiaalina sekä metsää tilana – käsityön näkökulmaa unohtamatta. Näyttely on esillä Suomen käsityön museon 2. kerroksen luentosalissa 3.6.–30.8.2020. Näyttely lähtee kiertämään ja on esillä CraftCornerissa Helsingissä 4.–29.9.2020 sekä Pro Puu -galleriassa Lahdessa 3.–30.10.2020.

museo
näyttely
Aulagalleria
neule
kudonta
Kuva
Koivisto Studio: Metsän salat. Yksityiskohta. Kuva Koivisto Studio

Omenapuun alla 7.3.–30.8.2020

Jyväskyläläinen nukkekotikerho Nukkis-Ystävät juhlistaa kymmenvuotista taivaltaan miniatyyrien maailmassa upottamalla kätensä multaan – pienessä mittakaavassa. Omenapuun alla -juhlanäyttelyyn rakentuu lumoava minimittainen siirtolapuutarha, jonka palstoilla näkyy niin nukkekotiharrastuksen kuin elämänkin moniulotteisuus. 

museo
näyttely
Aulagalleria
neule
kudonta
Kuva
Nukkis-Ystävien 10-vuotisjuhlanäyttelyssä on siirtolapuutarhat miniatyyrikoossa. Kuva Ismo Räsänen

Maailman värittäjä – Tekstiilitaiteilija Sirkka Könönen 21.12.2019–1.3.2020

Värikkäistä eläin- ja kasviaiheisista neuleistaan tunnetun tekstiilitaiteilija Sirkka Könösen (1947–2018) tuotantoa esitellään Suomen käsityön museon Aulagallerian Maailman värittäjä – Tekstiilitaiteilija Sirkka Könönen -näyttelyssä 21.12.2019–1.3.2020. Könösen elämä tekstiilitaiteilijana, käsityöyrittäjänä ja taiteilijana oli kokonaisvaltainen ja sen runsautta pyritään tuomaan esiin, kun astumme Sirkan värikkääseen satumaailmaan. 

museo
näyttely
Aulagalleria
neule
kudonta
Kuva
Sirkka Könösen kodissa näkyy hänen elämänsä ohjenuora: värikkyys ja runsaus.

La Normandie Boréale – Käsityötä Ranskasta 7.9.–8.12.2019

Syksyllä 2019 Suomen käsityön museoon saadaan tuulahdus Ranskasta, kun normandialaisten käsityöläisten ryhmä Élan de créateurs esittelee töitään kahdessa näyttelyssä. 11 eri alojen taitajaa tuo museoon ranskalaista nykykäsityötä ja muotoilua kuten keramiikkaa, tekstiilitöitä, koruja, kierrätysmateriaalitöitä ja taidekäsityötä. Värikkäisiin ja leikitteleviin myyntinäyttelykokonaisuuksiin mahtuu niin perinteisempiä tekniikoita kuin kekseliäitä uusia tapoja käyttää materiaaleja. 

museo
näyttely
Aulagalleria
ranska
Normandia
Kuva
13 eri alojen taitajaa tuo museoon ranskalaista nykykäsityötä Suomen käsityön museon näyttelyyn. Kuva La Normandie Boréale