Hyppää pääsisältöön

Voit suodattaa hakutuloksia valitsemalla halumiasi suodattimia haun yhteydestä.

Vaihtuvat näyttelyt 2019

Vuoden 2019 näyttelyohjelma

Suomen käsityön museon näyttelyvuodessa 2019 liikutaan kansainvälisessä tunnelmassa. Eri näyttelyissä esitellään materiaalien mahdollisuuksia, pohditaan tulevaisuutta ja sukelletaan suomalaiseen luontosuhteeseen. Vuoden aikana nähdään ikivanhoja käsityötekniikoita, pieteetillä valmistettuja ja identiteeteiltään vahvoja teoksia ja pilke silmäkulmassa tuotettuja esineitä. 

museo
Suomen käsityön museo
näyttely
Kuva
Suomen käsityön museon vaihtuvissa näyttelyissä vaihtuu myös teemat.

Sanna Vatanen – Virkatut moottorisahat 9.1.–10.3.2019

Sulhaspoika, Vähäosainen, Jakkara-Jobu – tulisiko heti mieleen, että kyseessä on ihan oikeita moottorisahojen lempinimiä? Tai että moottorisaha voisi olla virkattu? Taiteilija, muotoilija ja käsityökirjailija Sanna Vatanen sai alun perin idean virkata luonnollisen kokoisia moottorisahoja metsätilaa hoitavalta mieheltään, jonka kanssa hän tapasi käydä ihastelemassa Suomen Metsämuseo Luston vanhan moottorisahaseinän sahoja: eräällä käyntikerralla mies kun tuumasi, että ”sun pitäs joskus virkata moottorisaha”. 

museo
näyttely
virkkaus
moottorisaha
historia
metsä
Kuva
Sanna Vatasen virkatut moottorisahat saavat kukin oman nimensä. Kuva Sami Repo

Museon omat julkaisut

Toimitettaessa kirjoja postitse laskuun tarvitsemme laskutusta varten tilaajan henkilötunnuksen tai yrityksen y-tunnuksen.

Ornamo-preesens

Toimitus: Aino Kajaniemi, Raija Manninen
Kirjoittajat: Hannu Castrén, Salla Heinänen
Graafinen suunnittelu: Kaisa Hirvaskoski-Leinonen/Pro Agria Keski-Suomi ry
Suomen käsityön museon julkaisuja 29, Jyväskylä, 2011
Painotyö: Kopijyvä, Jyväskylä 2011
42 sivua, värikuvitus
ISBN 978-952-5063-18-9

Hinta 12,00 € (sis alv)

museo
tutkimus
Kuva
Museon kirjastossa runsaasti valikoimaa, myös museon omia julkaisuita.

Vakuutukset, vuokra ja kuljetukset

Vakuutukset

  • Suomen käsityön museolla ei ole vakuutusta museon henkilökunnan ulkopuolisille näyttelyn ripustajille. 
  • Suomen käsityön museo ei vakuuta näyttelyaineistoa. Vakuutena käytetään Jyväskylän kaupungin sitoumusta, joka sisältyy näyttelysopimukseen liitteenä.

Vuokra

  • Näyttelytilan vuokra vaihtelee käytettävän tilan ja näyttelyajan mukaan.
museo
näyttely
ohje
Kuva
Näyttelyn rakentaminen vaatii pitkällistä suunnittelua. Kuva Jukka Salmi

Tekijänoikeudet ja dokumentointi

Tekijänoikeudet

Museo noudattaa tekijänoikeuksiin liittyviä lakeja, asetuksia ja hyviä käytänteitä.

Pääsääntöisesti näytteilleasettaja vastaa näyttelyn tekijänoikeuksiin liittyvistä korvauksista. 

Museo vastaa Kuvasto ry:n jäsenille maksettavasta taideteosten julkisesta näyttämisestä maksettavasta tekijänoikeuskorvauksesta.

Näyttelyn dokumentointi ja dokumenttimateriaalin käyttöoikeudet

Suomen käsityön museolla ja näytteilleasettajalla on oikeus käyttää näyttelystä tallennettua aineistoa (valokuvaus, videointi ym.) korvauksetta: 

museo
näyttely
ohje
Kuva
Käsityön dokumentointia näyttelyn yhteydessä.  Kuvassa Soja Murto. Kuva Suomen käsityön museo (SKM) (Craftmuseum.fi)

Tallennusalueet ja tutkimuksen painopisteet

Suomen käsityön museo on ammatillinen kulttuurihistoriallinen museo, joka vastaa aineellisen, visuaalisen ja aineettoman käsityökulttuuriperinnön monipuolisen ja moniulotteisen tiedon, taidon ja osaamisen tallentamisesta museolain ja -asetuksen mukaisesti. Suomen käsityön museossa tallennusta tehdään temaattisesta, maantieteellisestä ja ajallisesta näkökulmasta käsityötä ja käsityökulttuuria fokusoiden. Suomen käsityön museo on ainoa museo, joka keskittyy pelkästään käsityön teemoihin ja aihealueisiin.

museo
tutkimus
Kuva
Tallennusaiheissa painopisteet vaihtuvat, joskus tallennetaan leluja.

Tule mukaan tutkimaan!

Oletko kiinnostunut käsityön ja sen historian tutkimuksesta? Onko hallussasi tietoa tai materiaalia, jota voisimme käyttää museon tutkimusprojekteissa? Keräämme tietoa kaikesta käsityön alalta tehtävästä tutkimuksesta.

Tällä hetkellä kiinnostuksen kohteena ovat muun muassa:

  • paikalliset Käsi- ja taideteollisuusyhdistykset ja niiden nykyinen ja mennyt toiminta
  • ympäristömyönteinen käsityö
  • käsityö ja hyvinvointi
  • käsityöyrittäjyys-käsitteen monet muodot
museo
tutkimus
Kuva
Museon vapaaehtoisena pääsee mukaan tallentamaan nykykäsityötä osaksi kokoelmia.

Kansallispuvun lahjoittaminen kokoelmiin

Kansallispukukeskus ottaa jatkuvasti vastaan lahjoituksia. Joitakin kansallispukumalleja kokoelmissa on jo useita kappaleita, joten niiden kohdalla vastaanottamista harkitaan tapauskohtaisesti. Jos haluaa lahjoittaa puvun kokoelmaan, kannattaa ottaa etukäteen yhteyttä Kansallispukukeskukseen. Puvun ei tarvitse olla kokonaisuus, vaan lahjoittaa voi esim. korun, tykkimyssyn jne.

Suomen käsityön museo
museo
Suomen kansallispukukeskus
lahjoitus
kansallispuku
Kuva
Kansallispuvun voi myös lahjoittaa museon kokoelmiin.

Kansainvälinen kokoelma

Valtion kotiteollisuusmuseon kokoelmissa olevaa vanhaa ulkomaista aineistoa täydentävät uudemmat kansainväliset aineistot, jotka ovat aikaisempien tavoin myös kulttuurimatkailijoiden kartuttamia. Osa lahjoituksista sisältää myös kokonaisuuksia tukevaa arkisto- ja valokuva-aineistoa. 

museo
esinekokoelmat
Kuva
Kansainväliseen kokoelmaan kuuluu matkamuistomaisia esineitä.

Peruskokoelma

Peruskokoelmaksi kutsutaan tällä hetkellä aineistoa, joka ei vielä ole sijoitettavissa temaattisiin kokoelmasisältöihin.

Esimerkkinä peruskokoelman esineistöstä ovat käsityön tekemiseen ja käsittelyyn liittyvät aineistot kuten erilaiset materiaalit, mallit ja näytteet, valmistusprosessien työvälineet ja tarvikkeet. Siihen luetaan taloudenhoitoon ja asuinympäristöön liittyvät kokonaisuudet kuten huonekalut, erilaiset säilyttimet, esimerkiksi rasiat ja astiat sekä sisustus- ja kodintekstiilit.  

museo
esinekokoelmat
Kuva
Pirtanauhoissa on loputon määrä erilaisia kuvioita.

Museokokoelmien historiaa

14.12.1888 alkunsa saaneen, Valtion Käsityömuseon nimellä ja aluksi Suomen Taideteollisuusyhdistyksen alaisuudessa Taideteollisuusmuseon yhteydessä toimineen Suomen käsityön museon toimintaa ja kokoelmien muodostumista ovat eri aikoina ohjanneet aikakauden arvot ja asenteet. Voit lukea tiivistelmän museon eri vaiheista omalta sivultaan

museo
esinekokoelmat
Kuva
Museon kokoelmat ovat kulkeneet pitkän matkan 1800-luvun lopulta alkaen.

Ehdota näyttelyä

Minkä näyttelyn sinä haluaisit nähdä Suomen käsityön museossa?

Näyttelyohjelman valinnat, näyttelyiden kestot ja järjestyksen valmistelee Suomen käsityön museon näyttelytyöryhmä. Lopullisen päätöksen näyttelyn järjestämisestä tekee aina museonjohtaja.

Jos tahdot ehdottaa näyttelyä museoon, lähetä meille tiedot ehdotuksestasi verkkolomakkeen kautta: www.lyyti.in/ehdotanayttelya

Otamme viestin lähettäjään aina yhteyttä heti kun olemme käsitelleet näyttelytarjouksen.

museo
näyttely
ohje
Kuva
Suomalaisten kansallispukujen tykkimyssyjä koristaa kauniit kirjonnat.

Näyttelyn pystytys ja rakenteet

Näyttelyn pystytys 

Vaihtuvien näyttelyiden tiloissa ja Aulagalleriassa järjestettävien näyttelyiden pystyttämisestä vastaa sopimuksen mukaan joko museo, näytteilleasettaja tai museo ja näytteilleasettaja yhdessä.

Ikkunagalleriassa, Kujalla ja Näytönpaikassa näyttelyn pystytyksestä vastaa pääsääntöisesti näytteilleasettaja. Museon edustaja auttaa tarvittaessa näyttelyn ripustuksessa. 

Näyttelyn rakenteet

Museo tarjoaa ripustajan käyttöön yleisimmät näyttelyn pystytyksessä tarvittavat tarvikkeet ja työkalut.

Samoin käytettävissä ovat: 

museo
näyttely
ohje
Kuva
Suomen käsityön museon päänäyttelytilassa on mahdollisuuksia.

Näyttelyn suunnittelu

Näyttelyiden suunnittelusta

Vaihtuvien näyttelyiden tiloissa ja Aulagalleriassa esiteltävien näyttelyiden arkkitehtuurista vastaa Suomen käsityön museo yhteistyössä näytteilleasettaja kanssa.

Ikkunagalleriassa, Kujalla ja Näytönpaikassa esiteltävien näyttelyiden esillepanon suunnittelee näytteilleasettaja. Suunnitelma esillepanosta tulee esittää Suomen käsityön museolle ennen näyttelyn rakentamista näyttelysopimuksessa sovittuna ajankohtana.

Päänäyttelyille hankitaan usein näyttelyarkkitehtuuri ja näyttelygrafiikka ostopalveluina. 

museo
näyttely
ohje
Kuva
Kujan näyttelytilan mitat. Kuva Suomen käsityön museo (SKM) (Craftmuseum.fi)

Näyttelyohjelma

Suomen käsityön museon näyttelyohjelmasta päättää museonjohtaja näyttelytiimin esitysten pohjalta. Päänäyttelyiden osalta suunnitelmat tehdään yleensä 2-3 vuotta etukäteen, muut näyttelyt päätetään lyhyemmällä aikavälillä. 

Näyttelyohjelmaa laadittaessa otetaan huomioon tasapaino eri käsityötekniikoiden ja materiaalien kesken, samoin huomioidaan eri kohdeyleisöt. 

Museo tuottaa näyttelyt itse sekä yhteistyössä eri toimijoiden kanssa. Näyttelyn sisällöstä riippuen yhteistyötä tehdään eri alojen asiantuntijoiden ja organisaatioiden kanssa.

museo
näyttely
ohje
Kuva
Suomen käsityön museon perusnäyttelyssä voi pysähtyä esineiden tarinoiden ääreen.

Näyttelytilat

Vaihtuvien näyttelyiden tilat sijaitsevat museon ensimmäisessä ja toisessa kerroksessa. Niissä esitellään vuosittain 2-3 erikoisnäyttelyä. Tilat ovat kooltaan 75 m2 ja 110 m2 eli yhteensä 185 m2. Tarpeen mukaan vaihtuvat näyttelyt voivat laajentua museon Aulagalleriaan. Tilojen seinät ovat valkoiset ja niiden yläosassa kiertää ripustuskiskot, lattia on harmaa. Tilat valaistaan kohdevaloilla kattoon upotetuista kiinteistä valaisinkiskoista käsin. 

museo
näyttely
ohje
Kuva
Suomen käsityön museon tilat luovat mahdollisuuksia eri tyyppisille näyttelyille.

Näyttelynrakentajan opas

Suomen käsityön museon näyttelytoiminnan tavoitteena on tuottaa elämyksiä ja kokemuksia sekä välittää ja lisätä tietoa ilmiöistä käsityön eri näkökulmista. Museon näyttelyissä käsityö esitellään ammattina, taiteena ja harrastuksena.

Omien kokoelmien ohella museo esittelee muiden museoiden ja toimijoiden sekä yksityisten henkilöiden kokoelmia. Museon näyttelyissä esitellään perinteisiä käsitöitä ja tämän päivän tuotteita, vanhaa ja uutta. Kotimaisten näyttelyiden ohella museossa on säännöllisesti esillä myös kansainvälisiä näyttelyitä.

museo
näyttely
ohje
Kuva
Suomen käsityön museon tilat luovat mahdollisuuksia eri tyyppisille näyttelyille.

Jotain spesiaalia 20.11.2018-6.1.2019

Jotain spesiaalia -näyttelyssä Ammattiopisto Spesia Jyväskylän artesaaniopiskelijat esittelevät taitojaan. Opiskelijoiden luovuuden hedelmänä syntyy aina jotain uutta - jotain spesiaalia. Camila, Hanna-Liisa, Henrika ja Kerttu ovat loihtineet suuret tekstiiliteoksensa japanilaisen maavärimaalauksen keinoin. Hempulla on ollut siveltimenä terävä neula ja villakuidut. Keramiikkaryhmän yhteistyönä syntyi lasiristikoista silta ja sillalla istuu Samuelin muotoilema Kiivi-lintu.

museo
näyttely
Kuva
Kuvassa Keramiikkaryhmän yhteistyönä syntynyt lasiristikkosilta ja  Samuelin muotoilema Kiivi-lintu.

Tutkijoille ja opiskelijoille

Tutkijoita ja opinnäytteiden tekijöitä palvellaan henkilökohtaisesti, jotta he saavat tarvittavat aineistot käyttöönsä. Hakuja museon kokoelmista tehdään sähköiseen järjestelmään kirjatuista aineistoista tai niissä avustetaan tarvittaessa. Jos kokoelman osia asetetaan esille tutkittaviksi museon tiloissa, aikataulu sovitaan tapauskohtaisesti ja työskentelyä valvotaan. Yhteydenotot asiassa kokoelmatiimin henkilökuntaan, toimitusaika aineistoista riippuen noin 1 kk.  

museo
tutkimus
opiskelija
Kuva
Museon arkistoista löytyy paljon mm. ryijy- ja täkänämalleja.

Museon tutkimus- ja tallennustyö

Museossa tehtävä tutkimus- ja dokumentointityö on monimuotoista ja yleensä käytännönläheistä. Se on ajan ilmiöiden tallentamista ja analysointia, uutta tietoa tuottavaa ja aiemman jo olemassa olevan tiedon syventämistä ja analysointia. Tutkimusten tuloksia tuodaan esille monin eri tavoin, kuten julkaisuina, näyttelyinä ja verkkonäyttelyinä.

museo
tutkimus
Kuva
On tärkeää tallentaa myös vielä elossa olevaa osaamista museon kokoelmiin.

Valokuva-arkisto

Suomen käsityön museon valokuva-arkiston sähköiseen kokoelmahallintajärjestelmään on luetteloitu lähes 40 000 kuvaa. Valokuvakokoelma koostuu eri tekniikoilla tehdyistä originaalikuvista ja vedoksista. Vanhinta kuva-aineistoa ovat lasinegatiivit 1900-luvun alkupuolelta ja uusimpana kuvamateriaalina ovat 2000-luvulla yleistyneet alun pitäenkin digitaalisessa muodossa olevat kuvatiedostot.

museo
arkisto
asiakirja
Kuva
Pyykkäreitä Tourujoella 1930-luvulla.