Hyppää pääsisältöön

Voit suodattaa hakutuloksia valitsemalla halumiasi suodattimia haun yhteydestä.

Värien voimaa 10.1.—5.3.2023

Visualisti Ritva Puranen lähtee usein liikkeelle väreistä, jotka hän valitsee tunnetilansa mukaan. Värit ja sävyt keskustelevat keskenään luoden kokonaisuuden. Ritva Purasen näyttely Värien voimaa on esillä Suomen käsityön museon Näytönpaikassa 10.1.—5.3.2023. 

 - Olen aina rakastanut värejä, muotoja ja niiden keskinäistä dynamiikkaa. Kuvallistaminen vei minut mennessään, kun annoin enemmän aikaa maalaamiselle ja tunnelmien tulkinnalle sen avulla, Puranen kertoo.

Maalatessaan Puranen sukeltaa väreihin ja antaa kädelleen vapauden valita. 

Suomen käsityön museo
näyttely
Kuva
Ritva Purasen suunnittelemaa värikästä kangasta, makeisia ja kuivattuja hedelmiä. Kuva Ritva Puranen

Terällä – Puukkoseppämestarit 7.1.–12.3.2023

Suomalainen puukko on legendojen ainesta ja jokainen veitsi on tekijänsä ja tilaajansa näköinen. Neljä suomalaista puukkoseppämestaria esittelee myyntinäyttelyssä oman ahjonsa tuotoksia. 
Mielikuva puukkosepästä yhdistyy yleensä ahjoon ja pajavasaran kalkkeeseen, mutta työhön liittyy vahvasti myös materiaalien tuntemusta ja suunnittelua. Visuaalisesti miellyttävänkin puukon tai veitsen pitää olla käytettävä. Mitä pelkistetympi puukko, sitä tarkemmin mittasuhteiden tulee olla kohdallaan ja materiaalien tulee sointua yhteen. 

Suomen käsityön museo
näyttely
Kuva
Puukonrankoja kädellä ahjon loimussa. Terällä - Puukkomestarit -näyttely Suomen käsityön museossa keväällä 2023. Kuva Pasi Jaakonaho

Elina Helenius – Kudottuja näkymiä 14.1.–23.4.2023

Kudottuja näkymiä on elämyksellinen kokonaisuus tekstiilitaiteilija ja muotoilija Elina Heleniuksen tekstiilejä. Näyttelyssä on esillä ryijyjä, mattoja, käsinkudottuja taidetekstiilejä ja koneellisesti kudottuja sisustustekstiilejä, sekä niihin liittyviä luovia prosesseja. 

Suomen käsityön museo
näyttely
Kuva
Tekstiilitaiteilija Elina Helenius ja hänen erivärisistä osista koostuva Seasons-mattonsa kuvattuna ylhäältä päin. Kuva Elina Helenius

BLOUN – Vapaasti puhallettua lasia 3.9.–13.11.2022

Sastamalalainen lasinpuhaltamo BLOUN valmistaa värikkäitä ja yksilöllisiä valaisimia ja muita sisustustuotteita kierrätyslasista. Esineet muotoillaan vapaasti puhaltaen, ilman muotteja tai koneita, aivan kuten lasinpuhaltajat ovat tehneet jo kahdentuhannen vuoden ajan. Bloun haluaa vaalia tätä ikivanhaa käsityötaitoa yhdistäen sen nykyaikaiseen muotoiluun.

Suomen käsityön museo
näyttely
Kuva
Bloun valmistamia lasituotteita käsin puhaltamalla. Kuva Bloun

Neulanreiästä 17.9.–4.12.2022

Näyttely johdattaa valokuvauksen juurille, kiehtovaan camera obscuraan pohjautuvaan kuvaukseen. Näyttelyssä sukelletaan neulanreikäkameran rakentamiseen ja kuvaamiseen. Esillä on mitä mielikuvituksellisempia kameroita sekä kuvataiteilijoiden neulanreikien kautta ottamia valokuvia. Suomen käsityön museossa 17.9.–4.12.2022 esillä olevan näyttelyn ovat kuratoineet Suomen käsityön museo ja kuvataiteilija Jyrki Markkanen. 

Suomen käsityön museo
näyttely
Kuva
Kuvataiteilija Jyrki Markkasen Phillipsin laatikosta tekemä neulanreikäkamera. Kuva Jyrki Markkanen

PAIKKA – Keramiikkatyöhuone Pot Viapori 10.9.–4.12.2022

Suomenlinnassa sijaitseva keramiikkatyöhuone Pot Viapori on jättänyt jälkensä siellä työskenteleviin ja siellä vieraileviin ihmisiin. Pot Viaporin 50-vuotisjuhlanäyttelyssä PAIKKA saman kokemuksen ja materiaalin kanssa työskentelevät kollegat jakavat välähdyksen omasta maailmastaan. 

Suomen käsityön museo
näyttely
Kuva
Suomenlinnassa sijaitseva keramiikkatyöhuone Pot Viapori on taiteen tekemisen, kohtaamisten sekä omalaatuisen ympäristön ja historian muovaama paikka. Kuva Pot Viapori

Käsityökoulun kesänäyttely 31.5.– 24.7.2022

Käsityökoulun kesänäyttely kertoo Taito Keski-Suomi ry:n Jyväskylän käsityö- ja muotoilukoulun käsityön taiteen perusopetuksen oppilaiden tekemisen ilosta ja erilaisista elämyksistä käsityössä, teknologiassa ja muotoilussa. 

Näyttelyn tarinoita, tuotteita ja esineitä voi tulla kokemaan ja näkemään Suomen käsityön museon Näytönpaikkaan (Kilpisenkatu 12) 31.5.– 24.7.2022 ikkunoihin kellon ympäri.

Suomen käsityön museo
näyttely
käsityöt
taito
Kuva
Jyväskylän käsityökoulun kesänäyttely 2022. Kuva Jyväskylän käsityökoulu/Taito Keski-Suomi

Eini Knuutinen – Minä muistan 18.6.–21.8.2022

Kuvataiteilija Eini Knuutisen näyttely Minä muistan on viiden teoksen moniaistinen kokonaisuus. Tarinoita, muistoja ja niiden aistijälkeä käsittelevä näyttely sai alkunsa Knuutisen lukiessa Marcel Proustin kertomusta madeleine-leivoksesta ja sen mieleen tuomasta elävästä muistosta. ”Halusin tarkastella tällaista voimakkaan aistiperäistä, proustilaiseksi kutsuttua muistijälkeä taiteen kautta. Muistoissa ja tarinoissa on aina jotain samaistuttavaa ja tunnistettavaa, mutta lopulta muistoa ei voi täydellisenä jakaa tai toistaa. Edes itselleen.” 

Suomen käsityön museo
näyttely
käsityöt
Kuva
Eini Knuutisen kuvakudos Äidin kynsilakka, näyttelystä Minä muistan. Sinisellä pohjalla kädet, jotka lakkaavat kynsiä. Kuva Eini Knuutinen

Taitaen – käden, silmän ja mielen vuosi 5.4.–29.5.2022

Karstulan Evankelisen Opiston käsityölinjan opiskelijoiden näyttely esittelee linjan opiskelijoiden töitä syys- ja kevätlukukaudelta 2021–2022. Suomen käsityön museon Näytönpaikassa esillä olevissa teoksissa, esineissä ja käsitöissä on käytetty ja kokeiltu erilaisia materiaaleja ja tekniikoita vahvasti kierrätystä hyödyntäen. Näyttely on esillä 5.4.–29.5.2022 ja siihen voi tutustua kellon ympäri Kilpisenkatu 12 näyteikkunoissa. 

Suomen käsityön museo
näyttely
Kuva
Karstulan TAITAEN-käsityölinjan näyttely Näytönpaikassa 2022. Kuva Karstulan evankelinen opisto

Inarista tehty – Käsitöitä arktisista luonnonmateriaaleista 21.5.–28.8.2022

Asettaisitko sinä Inarin kylmien järvien pohjilla lymyilleen mateen hiuksiisi? Inarin Käsityöpuoti kokoaa yhteen Ylä-Lapin käsityöläisiä tekemään kokeita pohjoisen luonnonmateriaaleilla. Myyntinäyttely Inarista tehty esittelee Suomen käsityön museon Ikkunagalleriassa 21.5.–28.8.2022, miten luovissa käsissä pohjoissuomalaisen luonnon tarjoamat materiaalit taipuvat edelleen käyttöön.  

Suomen käsityön museo
näyttely
Kuva
Inarista tehty -myyntinäyttely esittelee Ylä-Lapin käsityöläisten taitoja ja tuotteita. Kuva Inarin käsityöpuoti

Löydöstä muinaispuvuksi 22.4.–18.9.2022

Muinaisina aikoina mahtava emäntä haudattiin peitettynä pronssispiraalikoristeista välkkyvään viittaansa, kupeillaan upea nauhavyö. Lähes tuhat vuotta myöhemmin arkeologien tutkimustyön ja käsityöläisten osaamisen yhteistyönä syntyvät muinaispuvut kertovat rautakauden upeista puvuista ja taidokkaista käsityöläisistä. Suomen kansallispukukeskuksen Löydöstä muinaispuvuksi -näyttelyssä esitellään havainnollisesti muinaispukujen tutkimusmenetelmiä ja ennallistusten valmistamiseen tarvittavia käsityötekniikoita, kuten erityislaatuisia lautanauhoja.

Suomen käsityön museo
Suomen kansallispukukeskus
näyttely
Kuva
Muinaispukujen hopea- ja pronssikoruja. Kuva Riku Pasanen

Modistit – hattuja, asusteita ja ammattisalaisuuksia 12.3.–15.5.2022

Suomen käsityön museon näyttely Modistit – hattuja, asusteita ja ammattisalaisuuksia esittelee perinteistä, mutta tänä päivänä hiukan salaperäistä ammattiryhmää, modisteja. Suomen Muotiliikkeiden Liiton 80 vuotta suomalaisen muodin parissa juhlistava näyttely on esillä museossa 12.3.–15.5.2022. 

näyttely
Suomen käsityön museo
Kuva
Modistit - hattuja, asusteita ja ammattisalaisuuksia -näyttely Suomen käsityön museossa keväällä 2022. Kuva Suomen Muotiliikkeiden Liitto

Kirsti Rantanen – Tekstiilien avaruus 14.5.–28.8.2022

Kirsti Rantanen (1930–2020) oli yksi 1900-luvun merkittävimmistä suomalaisista tekstiilitaiteilijoista. Hänen uransa heijastaa tekstiilitaiteen kentässä tapahtunutta murrosta, joka alkoi Suomessa 1970-luvulla, ja jonka yhtenä tärkeänä alullepanijana Rantanen toimi.

näyttely
tekstiilitaide
Kuva
Kirsti Rantanen vuonna 1986 ateljeessa Porvoon Hanhilammella. Katosta roikkuvassa loimessa on valmistettavana teos Kannustaa, rohkaista, joka sijoitettiin Kannustaloon, Kannukselle. Kuva: Auvo Lukki. Kuva Auvo Lukki

Taottua tunnelmaa – Taideseppä Kimmo Tulimetsä 8.1.–13.3.2022

Taideseppä Kimmo Tulimetsä sytytti tulet turkulaisen pajansa ahjoon 25 vuotta sitten. Sen jälkeen ahjosta on syntynyt lukematon määrä mitä erilaisempia tilaustöitä kodin sisustuksesta koruihin omalla uniikilla muotokielellä. 

Suomen käsityön museo
näyttely
kulttuuri
käsityöt
Kuva
Taideseppä Kimmo Tulimetsän taotut tuikkuveneet laiturilla. Kuva Kimmo Tulimetsä

España a mano – Käsityötä Espanjasta 8.1.–24.4.2022

Suomen käsityön museon näyttelyvuoden avaavassa näyttelyssä käsityö pyristelee irti perinteisistä raameistaan, mutta pysyy silti uskollisena juurilleen. 27 espanjalaista artesaania esittelee näyttelyssä teostensa kautta paikallisesta käsityöperinteestä ammentavia ajatuksiaan ja pohtivat käsillä tekemisen merkitystä paitsi ammattina, myös paikallisen kulttuurin elävöittäjänä ja ylläpitäjänä. 

Suomen käsityön museo
näyttely
Kuva
España a mano -näyttely esittelee espanjalaista nykykäsityötä monen materiaalin voimin. Kuva Suomen käsityön museo (SKM) (Craftmuseum.fi)

Pehmeitä tekoja ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi 19.10.2021–6.2.2022

Suomen käsityön museo haki syksyllä modernien huoneentaulujen tekijöitä niin ammattilaisten kuin harrastajien keskuudesta osaksi Pehmeitä tekoja ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi -näyttelyyn museon Näytönpaikkaan. Osallistujia saatiin mukaan koko valtakunnan alueelta ja jopa ulkomailtakin yksi, ja näyttely on esillä kaikkien pohdittavana Kilpisenkatu 12 näyteikkunoissa 6.2.2022 saakka.  

Suomen käsityön museo
näyttely
Kuva
Irja Koskenohin Kullaan Kosken kansakoulussa 1927 valmistama huoneentaulu on osa Suomen käsityön museon kokoelmia. Kuva Suomen käsityön museo (SKM) (Craftmuseum.fi)

Hand/Machine 29.6.–1.8.2021

Mikä on käsityön arvo tulevaisuudessa, kun kaikki koneellistuu, kysyy Mari Nurmenniemi pienoisnäyttelyssään Suomen käsityön museon luentosalissa 29.6.–1.8.2021. Hand/Machine – Yksi ja kolme tikkuröijyä -näyttely rakentaa yhteyttä menneen ajan, nykyisyyden ja tulevaisuuden välille esittämällä sarjan samanlaisia, mutta eri tavoin – käsityönä ja teollisesti – valmistettuja neulepaitoja. 

museo
näyttely
neule
Kuva
Mari Nurmenniemen valmistama tikkuriröijy Suomen käsityön museon näyttelyssä. Kuva Liivia Pallas

Käsityötä ja taitoa 4.5.–27.6.2021

Käsityötä ja taitoa -näyttely kertoo Taito Keski-Suomi ry:n Jyväskylän käsityö- ja muotoilukoulun käsityön taiteen perusopetuksen oppilaiden tekemisen ilosta ja erilaisista elämyksistä käsityössä, teknologiassa ja muotoilussa. 

Näyttelyn tarinoita, tuotteita ja esineitä voi tulla kokemaan ja näkemään Suomen käsityön museon Näytönpaikkaan (Kilpisenkatu 12) 4.5.–27.6.2021 ikkunoihin kellon ympäri.

museo
näyttely
opetus
Kuva
Jyväskylän käsityökoulussa tarjolla on opetusta käsityöalasta laajalla mittakaavalla. Kuva Jyväskylän käsityökoulu/Taito Keski-Suomi