Muinaispuku perustuu esihistoriallisen ajan hautalöytöihin

Muinaispuvut perustuvat arkeologisissa kaivauksissa löytyneisiin esihistoriallisen ajan lopun tekstiilien jäänteisiin. Pakanalliseen tapaan kuului haudata vainajat juhlapuvuissaan. Naisten pukujen koristeena oli usein runsaasti pronssispiraaleja ja muita koruja, joista liuenneet kuparisuolat ovat säilyttäneet pukujen kankaiden osia. Näiden fragmenttien perusteella tutkijat ovat pystyneet selvittämään pukujen rakenteen, kankaiden lankatiheydet ja paljon muuta.

Suomen kansallispukuneuvoston asiantuntijaelin kansallispukuraati laati ohjeet kansallispukujen käyttöön vuonna 1991 ja ohjeet ovat edelleen ihan ajankohtaiset. Viime vuosina esiin on noussut kansallispuvun osien käyttö arkivaatteisiin yhdistettynä ja muut tuunaa mun perinne -kampajat. Suomen kansallispukukeskuksen mielestä tämä on ilahduttava tapa tuoda värikkäitä kansallispukuja esiin nykymaailmassa. Tärkeää on kuitenkin muistaa, ettei eri pukujen osia tulisi yhdistää keskenään. 

Kansallispuku valitaan perinteet huomioon ottaen, ensisijaisesti oman tai suvun kotiseudun tai synnyinseudun mukaan mutta myös muiden perusteiden tai mieltymysten mukaan. Kansallispuvun voi valmistaa itse, teettää, ostaa tai vuokrata. Myös vanhan puvun voi kunnostaa tai täydentää lisäosilla.

Kansallispukujen kankaat ja tarvikkeet ovat laadukkaita luonnon materiaaleja, tyypiltään, kuosiltaan ja väreiltään asianomaiselle puvulle hyväksytyn mallin mukaisia.

Kansallispuvut ovat pukuhistorian asiantuntijoiden nykykäyttöön kokoamia uusintoja kansan perinteisistä ja yksilöllisistä juhla-asuista. Asuja käytettiin 1700- ja 1800-luvulla. Kansallispuvut perustuvat alueensa ja aikakautensa tyypillisiin kansan pukeutumistapoihin.