Kansallispukuaiheisia linkkejä
- Suomen Kansallispukujen Ystävät ry kansallispukujenystavat.fi
- Suomen Perinnetekstiilit oy, Järvelä. www.vuorelma.net Laaja valikoima kansallispukuja, ohjeita, kaavoja.

Voit suodattaa hakutuloksia valitsemalla halumiasi suodattimia vasemmalta.
Suomenruotsalaista perinnekulttuuria vaalii ja elvyttää keskusjärjestönä kotiseutuyhdistys Brage. Se perustettiin Helsinkiin 1906. Brage aloitti heti toimintansa alkuvaiheessa suomenruotsalaisten kansallispukujen valmistuksen. Vuonna 1907 perustettiin toimisto, jonka tehtävänä oli valmistaa ja vuokrata pukuja. Samana vuonna perustettiin myös mallipukujen kokoelma.
Kansallispuvut, kuten muutkin vaatteet, säilyvät parhaiten normaaleissa asuinhuoneolosuhteissa, ei siis mielellään kellarissa, ullakolla tai aitassa, sillä näissä tiloissa on aina tuhohyönteisten, homehtumisen ja muun vaurioitumisen vaara kaikkein suurin.
Muinaispuvut perustuvat arkeologisissa kaivauksissa löytyneisiin esihistoriallisen ajan lopun tekstiilien jäänteisiin. Pakanalliseen tapaan kuului haudata vainajat juhlapuvuissaan. Naisten pukujen koristeena oli usein runsaasti pronssispiraaleja ja muita koruja, joista liuenneet kuparisuolat ovat säilyttäneet pukujen kankaiden osia. Näiden fragmenttien perusteella tutkijat ovat pystyneet selvittämään pukujen rakenteen, kankaiden lankatiheydet ja paljon muuta.