Suomen kansallispukukeskukselle lahjoitetuista puvuista koostuva näyttely Suomen käsityön museon Kujalla kertoo omaa tarinaansa kansallispukujen muutoksista menneinä vuosina. Helmojen pituudet ja runsaudet, materiaalit ja mittasuhteet ovat vaihdelleet niin käyttäjien kuin vuosikymmentenkin välillä. Kukin puku on oman aikakautensa tuote, jossa näkyy tekijän oma kädenjälki.

Uusille kansallispuvuille on annettu hoito-ohjeet mm. Suomen kansallispukukeskuksen ja Suomen kansallispukuneuvoston ohjeissa, mutta ne eivät kovin hyvin sovellu vanhan puvun hoitoon, sillä pukujen kankaat ja muut materiaalit muuttuvat ikääntyessään. Vanhat materiaalit eivät enää kestä samanlaista käsittelyä kuin uudet materiaalit.

Seuraavassa on joitakin yleisiä asioita, jotka vanhan ja arvokkaan kansallispuvun omistajan on hyvä muistaa. 

Muinaispuku perustuu esihistoriallisen ajan hautalöytöihin

Muinaispuvut perustuvat arkeologisissa kaivauksissa löytyneisiin esihistoriallisen ajan lopun tekstiilien jäänteisiin. Pakanalliseen tapaan kuului haudata vainajat juhlapuvuissaan. Naisten pukujen koristeena oli usein runsaasti pronssispiraaleja ja muita koruja, joista liuenneet kuparisuolat ovat säilyttäneet pukujen kankaiden osia. Näiden fragmenttien perusteella tutkijat ovat pystyneet selvittämään pukujen rakenteen, kankaiden lankatiheydet ja paljon muuta.