Hyppää pääsisältöön

Voit suodattaa hakutuloksia valitsemalla halumiasi suodattimia vasemmalta.

Paula – Kahvin lähettiläs Sääksmäen puvussa 3.2.–12.11.2017

Kaunis ja värikkääseen Sääksmäen naisen kansallispukuun pukeutunut Paula-tyttö on tarjoillut ehtymättömästä pannustaan aina vain sataprosenttisesti oikeaa, ihanasti tuoksuvaa Pauligin kahvia ja hymyillyt väsymättömän ystävällisesti meidän kaikkien suomalaisten sydämiin jo vuosikymmenten ajan. Näyttelyssä kurkistetaan Pauligin Paulan historiaan ja nykypäivään.

Suomen käsityön museo
näyttely
kansallispuku
Kuva
Vuonna 1926 ilmestynyt Sääksmäen kansallispukuun pukeutunut piirretty Paula-tyttö. Kuva SKM

Käsityö on elämän mittainen matka 9.9.2016 – 29.1.2017

Suomen kansallispukukeskuksessa esitellään kansallispukuvalmistaja Tuulikki Matikaisen uraa käsityöläisenä ja kansallispukuvalmistajana. Näyttelyssä on esillä Tuulikin valmistamia kansallispukuja sekä käsitöitä lapsuudesta saakka.

”Minulla ei ole ihan selvää mielikuvaa, milloin tein ihan ensimmäiset käsityöni. Ehkä kaikki alkoi siitä, kun äitini Elsa Huuki istutti minut tilkkulaatikkoon puolivuotiaana saadakseen minut hiljaiseksi ompelunsa aikana.”

Suomen käsityön museo
kansallispuku
Suomen kansallispukukeskus
Kuva
Suomalaisten kansallispukujen tykkimyssyjä koristaa kauniit kirjonnat. Kuva SKM

Muinaispuku

Muinaispuku perustuu esihistoriallisen ajan hautalöytöihin

Muinaispuvut perustuvat arkeologisissa kaivauksissa löytyneisiin esihistoriallisen ajan lopun tekstiilien jäänteisiin. Pakanalliseen tapaan kuului haudata vainajat juhlapuvuissaan. Naisten pukujen koristeena oli usein runsaasti pronssispiraaleja ja muita koruja, joista liuenneet kuparisuolat ovat säilyttäneet pukujen kankaiden osia. Näiden fragmenttien perusteella tutkijat ovat pystyneet selvittämään pukujen rakenteen, kankaiden lankatiheydet ja paljon muuta.

Suomen käsityön museo
Suomen kansallispukukeskus
kansallispuku
muinaispuku
Kuva
Muinaispukuun kuuluu komeita pronssisia koruja ja käätyjä. Kuva SKM/Anneli Hemmilä-Nurmi

Kuja

Vuoden 2022 näyttelyt Kujalla

22.10.2021–10.4.2022 Flammut kansallispuvuissa

Flammut kansallispuvuissa 22.10.2021–10.4.2022 kertoo flammuvärjäyksestä ja sen käytöstä kansallispukukankaissa. 

Suomen käsityön museo
kansallispuku
Kuva
Bragen 100-vuotisnäyttelyssä nähtäviä ruotsinkielisen alueen kansallispukuja. Kuva Brage