Hyppää pääsisältöön

Voit suodattaa hakutuloksia valitsemalla halumiasi suodattimia vasemmalta.

Jyväskylän lähitalot yhdistävät ihmisiä ja kulttuureja

12.05.2023
Lähitalot Piippurannan Klubi ja Kortteli Klubi toimivat avoimina kohtaamispaikkoina jyväskyläläisille. Talot ovat myös tärkeitä harjoittelupaikkoja suomen kielen opiskelijoille ja mahdollisuus tutustua suomalaisiin ihmisiin ja kulttuuriin.

Afganistanista Suomeen vuonna 2021 muuttanut Wahida Sattar suoritti kieliopintojensa harjoittelujakson Piippurannan Klubilla.

Asiasanat:  
ajassa
hyvinvointi
Kuva
Vanhempi ja nuorempi ihminen istuvat pöydän ääressä. Kuva Malanja Mieskonen

Kehä Vihreä – lähiluontoa ja monipuolisia tapahtumia

12.05.2023
Kehä Vihreä on Jyväskylän nauhamainen keskuspuisto, johon kuuluu suurin osa keskustan tärkeimmistä viheralueista.

Noin 10 kilometrin pituinen Kehä Vihreä kulkee muun muassa Harjun, Jyväskylän rantaraitin ja Tourujoen maastoissa.

Asiasanat:  
ajassa
hyvinvointi
liikkeessä
Kuva
äiti ja lapset piknikillä ja puhaltelemassa saippuakuplia. Kuva Hanna-Kaisa Hämäläinen

Jyväskylässä voi elää hyvillä mielin

23.03.2023
Mannilassa asuva Anniina Sahi arvostaa oman asuinalueensa yhteisöllistä henkeä, joka lisää turvallisuuden tunnetta. Ensimmäistä kertaa toteutetun koko Jyväskylää koskevan turvallisuuskyselyn perusteella jyväskyläläiset kokevat kotikaupunkinsa turvalliseksi. Jyväskylässä on hyvä elää, vaikka parannettavaakin löytyy.

Anniina Sahi muutti perheensä kanssa kaksi vuotta sitten Mannilan asuinalueelle. Asuinalue on vastannut perheen odotuksia.

Asiasanat:  
ajassa
pinnalla
hyvinvointi
Kuva
Henkilöllä valkoinen villakoira sylissä metsässä kesällä. Kuva Pia Tervoja

Liikuntapääkaupunkiin lisää urheilutapahtumia

30.11.2022
Jyväskylän sijainti, kompakti koko, luonnon läheisyys, liikunnan ja urheilun erityisosaaminen sekä kokemus tapahtumajärjestämisestä houkuttelevat kaupunkiin uusia urheilutapahtumia.

Verkostosta voimaa urheilutapahtumiin -tilaisuudessa 2.11.

Asiasanat:  
ajassa
hyvinvointi
liikkeessä
Kuva
Kolme ihmistä penkillä iloisina. Kuva Petteri Kivimäki

Liikkumisen iloa matalalla kynnyksellä

30.11.2022
Pekka Vuorimäki on käynyt kansalaisopiston miesten kuntoliikuntakurssilla jo lähes 40 vuotta. Kurssi on parantanut Vuorimäen elämänlaatua, sillä viikoittaisissa tapaamisissa pääsee liikkumaan ja vaihtamaan kuulumisia tuttujen kanssa.

Martti Pulkkinen (vas.), Pekka Vuorimäki ja Janne Maunu kehuvat kuntoliikuntakurssin monipuolista ohjelmaa.

Asiasanat:  
ajassa
hyvinvointi
liikkeessä
Kuva
Kolme miestä kuntoilee salissa. Kuva Petteri Kivimäki

Yhteisöllisyyttä ja kohtaamisia yli sukupolvien

28.11.2022
Lähitaloilla järjestetään avointa ja yhteisöllistä toimintaa monen ikäisille jyväskyläläisille.

– Tervetuloa Lähitaloon viihtymään, toivottavat koordinaattori

Asiasanat:  
ajassa
hyvinvointi
osallistu
Kuva
Neljä ihmistä seisoo ja katsoo kameraan. Kuva Anni Äikäs

Elävänä takaisin

13.10.2022
”Odota ihan hetki, hän on tuossa vieressä”, kuuluu sanat aamupalapöydässä. Viisitoista minuuttia myöhemmin taksi oli pihassa, ja matka kohti uutta ja tuntematonta alkoi. Taksin radiosta soi Lapsuuden sankarille -kappale: ”Lennä Juri Gagarin, tule elävänä takaisin.”

Santeri Halonen Piippurannan Klubilla, jossa Elävänä takaisin -tilaisuuksia järjestetään.

Asiasanat:  
ajassa
pinnalla
hyvinvointi
Kuva
Mieshenkilö seisoo ikkunan ääressä. Kuva Anni Äikäs

Nuorten uusintarikollisuus voi vähentyä ankkuritoiminnalla – Jyväskylässäkin hyviä kokemuksia

17.08.2022
Moniammatillista ankkuritoimintaa järjestetään valtakunnallisesti ja myös Jyväskylässä. Lupaavien tutkimustulosten perusteella nuorten uusintarikollisuus vaikuttaisi vähenevän toiminnan ansiosta.

Helsingin yliopiston kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutti osana valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoimintaa toteutti tutkimuksen moniam

Asiasanat:  
ajassa
hyvinvointi
Kuva
Moniammatillinen Ankkuri-tiimi Soile Teittinen, Lotta Minkkinen, Jussi Maasola ja Laura Vainio-Pernu. Kuva Petteri Kivimäki

Mielialaoireilun lisääntyessä hyvinvoinnin tueksi on palveluja

11.05.2022
Jyväskylässä otetaan vakavasti lasten ja nuorten mielialaoireilun kasvaminen. Nuorten talon avaaminen, uudet kuraattorirekrytoinnit ja koululaisten Sohva-ryhmät ovat esimerkkejä konkreettisista toimenpiteistä, joilla voidaan lisätä lasten ja nuorten hyvinvointia.

Lasten ja nuorten mielialaoireilu on voimakkaassa kasvussa Jyväskylässä.

Asiasanat:  
ajassa
pinnalla
hyvinvointi
Kuva
Aikuisten kädet ovat ympyrässä. Kuva Hanna-Kaisa Hämäläinen

Löydä Jyväskylä vesiltä käsin

10.05.2022
Vesiltä käsin Jyväskylä näyttäytyy erilaisesta perspektiivistä, kuin rannalta katsoen. Helppo tapa tutustua Jyväskylän upeaan järviluontoon on meloen tai soutaen. Jyväskylän laajan vesistön ansiosta kaupungista löytyy melontareittejä monen tasoisille melojille. Kesäisin meloen tai soutaen pääsee tutustumaan myös järvien saarissa sijaitseviin retkeilykohteisiin.

Kuva: Hanna-Kaisa Hämäläinen

Asiasanat:  
ajassa
hyvinvointi
liikkeessä
Kuva
puu, nainen, järvi, suplauta. Kuva Hanna-Kaisa Hämäläinen

Kyllön terveysasemalla kandeja pidetään kuin kukkaa kämmenellä

03.05.2022
Kyllön terveysasema sai Kandiystävällinen terveyskeskus 2021 -tunnustuksen Medisiinariliitolta. Kyllössä kandit otetaan vastaan tukien ja auttavaisin mielin - unohtamatta sitä, että ammattia opiskeleva nuori voi tulevaisuudessa olla työkaveri.

Koulutusvastuulääkäri Arja Sipinen pitää huolta siitä, että nuoret lääkäriopiskelijat saavat mahdollisimman hyvän harjoittelujakson terveysasemalla

Asiasanat:  
ajassa
pinnalla
hyvinvointi
Kuva
Lääkärit tutkivat hassutellen potilasta. Kuva Elias Harinen

Ilmanlaaduntarkkailija viihtyy luonnossa

29.04.2022
Miltei 40 vuotta Jyväskylän kaupungin leivissä ollut ympäristötarkastaja Pekka Kupari tyhjentelee työpöytäänsä Rakentajantalolla. Askeleet vievät enää muutaman kerran Hannikaisenkadun ilmanlaadunmittauspisteelle ja asiakkaiden luo, ja mielessä siintävät jo vapaat Sallan maisemissa luonnon keskellä.

Hannikaisenkadun lisäksi Jyväskylän ilmaa mitataan Jyskän mittausasemalla.

Asiasanat:  
ajassa
hyvinvointi
Kuva
Mies seisoo vihreän mittauskopin edessä

Kriisiapu ja sosiaalipäivystys yhdestä numerosta

23.02.2022
Kun tarvitset apua, tukea ja turvaa äkillisen ja järkyttävän kriisin kohdatessa, voit ottaa yhteyttä Keski-Suomen sosiaali- ja kriisipäivystykseen ympäri vuorokauden, vuoden jokaisena päivänä.

– Kriisipäivystyksen ja sosiaalipäivystyksen tavoittaa nyt yhdestä ja samasta numerosta, muistuttavat Keski-Suomen sosiaali- ja kriisipäivystyksen

Asiasanat:  
ajassa
hyvinvointi
pinnalla
Kuva
Kaksi henkilöä tiiliseinän vieressä. Kuva Petteri Kivimäki

Kun vuorovaikutussuunnittelija metsään meni

03.02.2022
Tammikuisen aamun kalenterimerkintänä oli ”Maastoreissu Ruokkeella”, joten liikenne- ja viheralueiden palveluiden vuorovaikutussuunnittelija otti ja pakkasi kameralaukkunsa ja hurautti autollaan Ruokkeen asuinalueen tuntumassa sijaitsevalle ulkoilu- ja virkistysmetsäalueelle.

Metsäasiantuntijat veivät vuorovaikutussuunnittelijan metsään. Metsästä oli nauttimassa myös espanjanvesikoira Luna.

Asiasanat:  
ajassa
hyvinvointi
Kuva
Neljä henkilöä ja koira seisovat metsän reunassa,. Kuva Päivi Pelkonen

Jyväskylän sosiaali- ja terveyslautakunta ottaa kantaa vuosien 2021–2024 hyvinvointisuunnitelmaan ja siihen liittyviin erillisohjelmiin

14.01.2022
Jyväskylän sosiaali- ja terveyslautakunta käsittelee 20.1. Teams-kokouksessaan asialistan laajimpana aiheena vuosien 2021–2024 hyvinvointisuunnitelmaa ja sitä konkretisoivia erillisohjelmia.

Terveydenhuoltolain mukaan kunnan on seurattava asukkaittensa terveyttä ja hyvinvointia sekä niihin vaikuttavia tekijöitä väestöryhmittäin.

Asiasanat:  
sosiaali- ja terveyslautakunta
sosiaali- ja terveyspalvelut
hyvinvointi
Kuva
puheenjohtajan nuija pöydällä. Kuva Kristiina Pentikäinen

Luonnossa on vetovoimaa

26.05.2021

Kaupungin muutama vuosi sitten teettämän metsäkyselyn mukaan jyväskyläläiset ovat tyytyväisiä metsien saavutettavuuteen.

Asiasanat:  
ajassa
liikkeessä
hyvinvointi
Kuva
Retkeilijä metsässä tähyilemässä maisemia. Kuva Kaisa Ristimella

Liikuntapääkaupunki satsaa olosuhteisiin kuluvan vuosikymmenen aikana

24.05.2021
Miltä näyttää Liikuntapääkaupunki 2030-luvulla? Jyväskylän liikuntaolosuhteiden kehittämisohjelman edetessä toivotulla tavalla sille, mille liikuntapääkaupungin kuuluukin.

Liikuntapaikkoja on monipuolisesti eri lajeille, niin kuntalaisten kuin huippu-urheilunkin näkökulmasta.

Asiasanat:  
ajassa
pinnalla
liikkeessä
hyvinvointi
Kuva
Nainen hymyilee polvi maassa juoksuradalla. Kuva Petteri Kivimäki