Hyppää pääsisältöön

Voit suodattaa hakutuloksia valitsemalla halumiasi suodattimia haun yhteydestä.

Ohjeita kansallispuvun käyttöön

Suomen kansallispukuneuvoston asiantuntijaelin kansallispukuraati laati ohjeet kansallispukujen käyttöön vuonna 1991 ja ohjeet ovat edelleen ihan ajankohtaiset. Viime vuosina esiin on noussut kansallispuvun osien käyttö arkivaatteisiin yhdistettynä ja muut tuunaa mun perinne -kampajat. Suomen kansallispukukeskuksen mielestä tämä on ilahduttava tapa tuoda värikkäitä kansallispukuja esiin nykymaailmassa. Tärkeää on kuitenkin muistaa, ettei eri pukujen osia tulisi yhdistää keskenään. 

Suomen käsityön museo
Suomen kansallispukukeskus
kansallispuku
Kuva
Suomalainen kansallispuku toimii kaikissa juhlallisissa tilaisuuksissa.

Kansallispukusanastoa

Alaset, pitkän paidan alaosa, joka oli karkeampaa kangasta kuin yläosa 

Flammu-, täplä- eli ikatvärjäys, värjäysmenetelmä, jossa lanka sidotaan tulevan kuvion ohdalta ennen värjäystä. Sidotut kohdat jäävät värjäytymättä ja kudottaessa nemuodostavat kankaaseen kuvioita. Flammukankaat yleistyivät Suomessa 1700- ja 1800- lukujen vaihteessa

Floderi, nyplätyn Raumanpitsin nimi

Floretti, naisten liivien yksivärinen kukkakuvioinen villakangas

Frimodiglai, nyplätyn Raumanpitsin nimi

Suomen käsityön museo
Suomen kansallispukukeskus
kansallispuku
Kuva
Suomalaiseen kansallispukuun kuuluu paljon eri osia.

Suomen kansallispukukeskus

Huom! Kansallispukukeskuksen kokoelmapalvelut ovat suljettuina 1.6.2024-31.7.2025 johtuen lomakaudesta ja museon perusnäyttelyiden uudistustyöstä. 
Myös kansallispukukeskuksen tietopalvelu on suljettuna 1.1.-31.7.2025.

Suomen käsityön museo
Suomen kansallispukukeskus
kansallispuku
museo
tietopalvelu
Kuva
Suomen kansallispukukeskuksen perusnäyttely löytyy Suomen käsityön museon tiloista.