Hyppää pääsisältöön

Voit suodattaa hakutuloksia valitsemalla halumiasi suodattimia haun yhteydestä.

Kansallispukuraati

Suomen kansallispukukeskuksen asiantuntijaelimenä toimii kansallispukuraati, joka koostuu kansallispukukulttuuriin perehtyneistä asiantuntijoista. Raadissa on 12 jäsentä. Raatiin kuuluvilla on laaja tietämys kansan- ja kansallispuvuista sekä pukuhistorian että valmistamisen osalta. Tehtävänä on hoitaa ja selvittää pukuihin ja pukukulttuuriin liittyviä ja esille tulevia kysymyksiä.

Kansallispukuraadin tehtäviin kuuluu:

Suomen käsityön museo
Suomen kansallispukukeskus
kansallispuku
kansallispukuraati
Kuva
Kansallispukuun kuuluvan tykkimyssyn pukeminen vaatii opettelua.

Suomenruotsalaiset kansallispuvut – Brage

Suomenruotsalaista perinnekulttuuria vaalii ja elvyttää keskusjärjestönä kotiseutuyhdistys Brage. Se perustettiin Helsinkiin 1906. Brage aloitti heti toimintansa alkuvaiheessa suomenruotsalaisten kansallispukujen valmistuksen. Vuonna 1907 perustettiin toimisto, jonka tehtävänä oli valmistaa ja vuokrata pukuja. Samana vuonna perustettiin myös mallipukujen kokoelma.

Suomen käsityön museo
Suomen kansallispukukeskus
kansallispuku
Brage
Kuva
Suomen-ruotsalaisista kansallispuvuista vastaa Brage.

Kansallispukuun pukeutuminen

Kansallispukuun pukeutuminen ja pukujen osat vaihtelevat suuresti niin pukujen välillä kuin pukeutujan sukupuolen ja iänkin puolesta. 

Suomen kansallispukukeskus on myös alkanut toteuttaa kansallispuvuista pukeutumisvideoita. Niiden avulla saat tietoa esiteltävänä olevasta puvusta, pukuun kuuluvista osista sekä niiden pukemisesta. Ensimmäisinä ovat valmistuneet esittelyvideot Saarijärven ja Ikaalisten tarkistetuista naisten kansallispuvuista. 

Suomen käsityön museo
Suomen kansallispukukeskus
kansallispuku
Kuva
Kansallispukuun pukeutuminen on monikerroksinen juttu.

Kansallispuvun hankinta

Kansallispuku valitaan perinteet huomioon ottaen, ensisijaisesti oman tai suvun kotiseudun tai synnyinseudun mukaan mutta myös muiden perusteiden tai mieltymysten mukaan. Kansallispuvun voi valmistaa itse, teettää, ostaa tai vuokrata. Myös vanhan puvun voi kunnostaa tai täydentää lisäosilla.

Kansallispukujen kankaat ja tarvikkeet ovat laadukkaita luonnon materiaaleja, tyypiltään, kuosiltaan ja väreiltään asianomaiselle puvulle hyväksytyn mallin mukaisia.

Suomen käsityön museo
Suomen kansallispukukeskus
kansallispuku
Kuva
Suomalaisen kansallispuvun voi ostaa valmiina, teetättää tai tehdä itse.

Suomen kansallispukukeskuksen toiminta

Suomen kansallispukukeskus vastaa suomenkielisen alueen kansallispukututkimuksesta, uusien pukujen kokoamisesta, pukutarkistuksista ja pukuihin annettavasta koulutuksesta ja neuvonnasta. Kansallispukukeskus esittelee ja tallentaa suomalaisia kansallispukuja sekä muuta perinteistä pukeutumista.

Suomen käsityön museo
Suomen kansallispukukeskus
suomalainen
kansallispuku
tietopalvelu
Kuva
Suomen kansallispukukeskuksen toiminnalla on pitkät perinteet.