Kaunis ja värikkääseen Sääksmäen naisen kansallispukuun pukeutunut Paula-tyttö on tarjoillut ehtymättömästä pannustaan aina vain sataprosenttisesti oikeaa, ihanasti tuoksuvaa Pauligin kahvia ja hymyillyt väsymättömän ystävällisesti meidän kaikkien suomalaisten sydämiin jo vuosikymmenten ajan. Näyttelyssä kurkistetaan Pauligin Paulan historiaan ja nykypäivään.

Suomen kansallispukukeskukselle lahjoitetuista puvuista koostuva näyttely Suomen käsityön museon Kujalla kertoo omaa tarinaansa kansallispukujen muutoksista menneinä vuosina. Helmojen pituudet ja runsaudet, materiaalit ja mittasuhteet ovat vaihdelleet niin käyttäjien kuin vuosikymmentenkin välillä. Kukin puku on oman aikakautensa tuote, jossa näkyy tekijän oma kädenjälki.

Suomenruotsalaista perinnekulttuuria vaalii ja elvyttää keskusjärjestönä kotiseutuyhdistys Brage. Se perustettiin Helsinkiin 1906. Brage aloitti heti toimintansa alkuvaiheessa suomenruotsalaisten kansallispukujen valmistuksen. Vuonna 1907 perustettiin toimisto, jonka tehtävänä oli valmistaa ja vuokrata pukuja. Samana vuonna perustettiin myös mallipukujen kokoelma.

Muinaispuku perustuu esihistoriallisen ajan hautalöytöihin

Muinaispuvut perustuvat arkeologisissa kaivauksissa löytyneisiin esihistoriallisen ajan lopun tekstiilien jäänteisiin. Pakanalliseen tapaan kuului haudata vainajat juhlapuvuissaan. Naisten pukujen koristeena oli usein runsaasti pronssispiraaleja ja muita koruja, joista liuenneet kuparisuolat ovat säilyttäneet pukujen kankaiden osia. Näiden fragmenttien perusteella tutkijat ovat pystyneet selvittämään pukujen rakenteen, kankaiden lankatiheydet ja paljon muuta.

Suomen kansallispukuneuvoston asiantuntijaelin kansallispukuraati laati ohjeet kansallispukujen käyttöön vuonna 1991 ja ohjeet ovat edelleen ihan ajankohtaiset. Viime vuosina esiin on noussut kansallispuvun osien käyttö arkivaatteisiin yhdistettynä ja muut tuunaa mun perinne -kampajat. Suomen kansallispukukeskuksen mielestä tämä on ilahduttava tapa tuoda värikkäitä kansallispukuja esiin nykymaailmassa. Tärkeää on kuitenkin muistaa, ettei eri pukujen osia tulisi yhdistää keskenään. 

Alaset, pitkän paidan alaosa, joka oli karkeampaa kangasta kuin yläosa 

Flammu-, täplä- eli ikatvärjäys, värjäysmenetelmä, jossa lanka sidotaan tulevan kuvion ohdalta ennen värjäystä. Sidotut kohdat jäävät värjäytymättä ja kudottaessa nemuodostavat kankaaseen kuvioita. Flammukankaat yleistyivät Suomessa 1700- ja 1800- lukujen vaihteessa

Floderi, nyplätyn Raumanpitsin nimi

Floretti, naisten liivien yksivärinen kukkakuvioinen villakangas

Frimodiglai, nyplätyn Raumanpitsin nimi

Suomen kansallispukukeskus vastaa suomenkielisen alueen kansallispukututkimuksesta, uusien pukujen kokoamisesta, pukutarkistuksista ja pukuihin annettavasta koulutuksesta ja neuvonnasta. Kansallispukukeskus esittelee ja tallentaa suomalaisia kansallispukuja sekä muuta perinteistä pukeutumista.