Hyppää pääsisältöön

Voit suodattaa hakutuloksia valitsemalla halumiasi suodattimia haun yhteydestä.

Kansallispukuraati

Suomen kansallispukukeskuksen asiantuntijaelimenä toimii kansallispukuraati, joka koostuu kansallispukukulttuuriin perehtyneistä asiantuntijoista. Raadissa on 12 jäsentä. Raatiin kuuluvilla on laaja tietämys kansan- ja kansallispuvuista sekä pukuhistorian että valmistamisen osalta. Tehtävänä on hoitaa ja selvittää pukuihin ja pukukulttuuriin liittyviä ja esille tulevia kysymyksiä.

Kansallispukuraadin tehtäviin kuuluu:

Suomen käsityön museo
Suomen kansallispukukeskus
kansallispuku
kansallispukuraati
Kuva
Kansallispukuun kuuluvan tykkimyssyn pukeminen vaatii opettelua.

Vanhan kansallispuvun hoitaminen

Uusille kansallispuvuille on annettu hoito-ohjeet mm. Suomen kansallispukukeskuksen ja Suomen kansallispukuneuvoston ohjeissa, mutta ne eivät kovin hyvin sovellu vanhan puvun hoitoon, sillä pukujen kankaat ja muut materiaalit muuttuvat ikääntyessään. Vanhat materiaalit eivät enää kestä samanlaista käsittelyä kuin uudet materiaalit.

Seuraavassa on joitakin yleisiä asioita, jotka vanhan ja arvokkaan kansallispuvun omistajan on hyvä muistaa. 

Suomen käsityön museo
Suomen kansallispukukeskus
kansallispuku
Kuva
Tykkimyssyjen pitsit vaihtelevat paikkakunnittain ja alueittain.

Kansallispukusanastoa

Alaset, pitkän paidan alaosa, joka oli karkeampaa kangasta kuin yläosa 

Flammu-, täplä- eli ikatvärjäys, värjäysmenetelmä, jossa lanka sidotaan tulevan kuvion ohdalta ennen värjäystä. Sidotut kohdat jäävät värjäytymättä ja kudottaessa nemuodostavat kankaaseen kuvioita. Flammukankaat yleistyivät Suomessa 1700- ja 1800- lukujen vaihteessa

Floderi, nyplätyn Raumanpitsin nimi

Floretti, naisten liivien yksivärinen kukkakuvioinen villakangas

Frimodiglai, nyplätyn Raumanpitsin nimi

Suomen käsityön museo
Suomen kansallispukukeskus
kansallispuku
Kuva
Suomalaiseen kansallispukuun kuuluu paljon eri osia.

Suomen kansallispukukeskuksen toiminta

Suomen kansallispukukeskus vastaa suomenkielisen alueen kansallispukututkimuksesta, uusien pukujen kokoamisesta, pukutarkistuksista ja pukuihin annettavasta koulutuksesta ja neuvonnasta. Kansallispukukeskus esittelee ja tallentaa suomalaisia kansallispukuja sekä muuta perinteistä pukeutumista.

Suomen käsityön museo
Suomen kansallispukukeskus
suomalainen
kansallispuku
tietopalvelu
Kuva
Suomen kansallispukukeskuksen toiminnalla on pitkät perinteet.