Viime vuosituhannen alun matkailujulisteissa nuoret neitoset koreilivat kansallispuvuissa suomalaisissa jylhissä maisemissa. Miksei se sopisi nykyäänkin, kun luonnon ja käsillä tekemisen arvostus on nousussaan? Valokuvaaja Anssi Toivanen vei kansallispukuiset mallit Keski-Suomen sekä Etelä- ja Pohjois-Savon henkeäsalpaaviin maisemiin. Valokuvat ovat esillä Suomalaisuuden kirjopukineet -näyttelyssä Suomen kansallispukukeskuksen näyttelytila Kujalla 2.11.2019–29.3.2020. 

Suomen kansallispukukeskukselle lahjoitetuista puvuista koostuva näyttely Suomen käsityön museon Kujalla kertoo omaa tarinaansa kansallispukujen muutoksista menneinä vuosina. Helmojen pituudet ja runsaudet, materiaalit ja mittasuhteet ovat vaihdelleet niin käyttäjien kuin vuosikymmentenkin välillä. Kukin puku on oman aikakautensa tuote, jossa näkyy tekijän oma kädenjälki.

Alaset, pitkän paidan alaosa, joka oli karkeampaa kangasta kuin yläosa 

Flammu-, täplä- eli ikatvärjäys, värjäysmenetelmä, jossa lanka sidotaan tulevan kuvion ohdalta ennen värjäystä. Sidotut kohdat jäävät värjäytymättä ja kudottaessa nemuodostavat kankaaseen kuvioita. Flammukankaat yleistyivät Suomessa 1700- ja 1800- lukujen vaihteessa

Floderi, nyplätyn Raumanpitsin nimi

Floretti, naisten liivien yksivärinen kukkakuvioinen villakangas

Frimodiglai, nyplätyn Raumanpitsin nimi