Hyppää pääsisältöön

Voit suodattaa hakutuloksia valitsemalla halumiasi suodattimia vasemmalta.

Ohjattujen liikuntaryhmien toimintakauden aloitus lähestyy − ilmoittaudu mukaan!

12.08.2022
Jyväskylän kaupungin ohjattujen liikuntapalveluiden syksyn 2022 toimintakausi on alkamassa liikuntaryhmien ja kurssien osalta. Toimintaa järjestetään eri ikäisille ja kuntoisille liikkujille sekä soveltaville ryhmille.

 

Asiasanat:  
liikunta
Liikunnanohjaus
liikuntaryhmä
liikuntalaturi
liikuntaveturi
seniori
kuntoliikunta
soveltava liikunta
vesiliikunta
aaltoalvari
wellamo
Kuokkalan Graniitti
Kuva
Senioriryhmä AaltoAlvarin etupihalla. Kuva Hanna-Kaisa Hämäläinen

Sateenkaarinuorten illat jatkuvat Palokassa syyskuussa

11.08.2022
13-17 -vuotiaille seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluville nuorille järjestetään taas avointaa toimintaa.

Viime vuonna käynnistyneet sateenkaarinuorten illat jatkuvat syyskuussa Palokan nuorisotila Nuorkkarilla.

Kuva
Nuoret istuskelevat Veturitallien edustalla - kuva jaloista. Kuva Hanna-Kaisa Hämäläinen

Jyväskylässä perusopetuksen päättäneiden nuorten ohjaus jatkuu elokuussa 

09.08.2022
Mikäli mieluisa koulutuspaikka jäi nuorelta yhteishaussa saamatta, koulutuspaikkaa voi tavoitella edelleen myös oppilaitosten jatkuvan haun tai yhteishaun varasijamenettelyn kautta. Varasijat ovat voimassa 19.8. saakka, minä aikana vapautuvista paikoista ilmoitetaan suoraan varasijalle jääneille hakijoille

Perusopetuksensa päättäneet nuoret ovat aloittamassa jatko-opintojaan, joita suorittavat nykyisen oppivelvollisuuslain mukaan aina 18 ikävuoteen sa

Asiasanat:  
ohjaus
nuori
opetus
oppiminen
jatko-opiskelu
Kuva
Kaksi työntekijää juttelee nuoren kanssa. Kuva Hanna-Kaisa Hämäläinen

The World of Recovery -pöytäroolipeli

Meijän Mieli -hanke aloittaa 1.9. Jyväskylässä matalankynnyksen pöytäroolipelin suljettuna ryhmätoimintana.

Elämäsi seuraava suuri seikkailu? TWoR -The World of Recovery yhdistää hyvinvoinnin ja pelaamisen ennennäkemättömällä tavalla.

Jyväskylässä koulu alkaa 10.8.2022 

05.08.2022
Koulu- ja vuosiluokkakohtaiset aloitusajat löytyvät kunkin koulun verkkosivulta. 

Jyväskylän koulujen lukuvuosi käynnistyy keskiviikkona 10.8.2022. Tuolloin koulutielle suuntaa  

Asiasanat:  
perusopetus
koulu
aloitus
oppilas
Kuva
Oppilaat pyöräilevät. Kuva Hanna-Kaisa Hämäläinen

Teatteriryhmä 13-16-vuotiaille

Siperian nuorisoteatterissa tehdään monipuolisia teatteriharjoitteita ja valmistetaan esityksiä ryhmälähtöisesti joko yhdessä ide

Siperian nuorisoteatterin kauden 2022 – 2023 harrastusryhmien toiminta alkaa syyskuun alussa.

Teatteriryhmä 16-20-vuotiaille

Siperian nuorisoteatterissa tehdään monipuolisia teatteriharjoitteita ja valmistetaan esityksiä ryhmälähtöisesti joko yhdessä ide

Siperian nuorisoteatterin kauden 2022 – 2023 harrastusryhmien toiminta alkaa syyskuun alussa.

Linkki-liikenteen keskustapysäkit siirretään 10.8.2022 alkaen Vapaudenkadulta Asemakadulle

02.08.2022
Pitkään vireillä ollut pysäköintitalon rakennushanke Jyväskylän paikallisliikennekeskuksen tuntumassa on etenemässä. Kuokka isketään maahan elokuussa, kun rakentamista valmistelevat työt käynnistyvät.

Rakennustöiden vuoksi Linkki-paikallisliikenteen keskustapysäkit saavat Vapaudenkadulta lähtöpassit 10.8.2022 alkaen.

Asiasanat:  
joukkoliikenne
Linkki-VIP
Kuva
Ilmakuva Asema-aukiosta, jonka reunalla Asemakadun varressa on paikallisliikenteen busseja.

Kuokkalansilta suljetaan liikenteeltä keskiviikkoiltana 3.8. vajaaksi puoleksi tunniksi

28.07.2022
Jyväsjärven ylittävä Kuokkalansilta on suljettuna liikenteeltä Suomen MM-rallin aattopäivänä keskiviikkona 3.8. kello 18.56–19.17. Tänä aikana sillalle ei päästetä mitään liikennettä, mukaan lukien jalankulku ja pyöräily. Joukkoliikenteeseen ei tule muutoksia, sillä sulku on ajoitettu linja-autovuorojen väliin.

Sulun aikana liikenteenohjaajat ohjaavat liikennettä: keskustan suunnasta sillalle pyrkivät ohjataan Schaumanin puistotielle ja Lutakon satamaan ja

Asiasanat:  
Kuokkala
Kuva
Kuokkalan silta valaistuna. Kuva Antti Aarnio

Mattilanniemen uimarannalla voi jälleen uida

20.07.2022
Suositus uimisen välttämisestä Mattilanniemen uimarannalla on purettu ja uimaranta on taas normaalisti käytössä.

Uimarannan veden laatua seurataan tihennetyllä näytteenotolla.

Asiasanat:  
uimaranta
liikunta
ympäristö
ympäristöterveys
Kuva
Mattilanniemen uimaranta. Kuva Jyväskylän kaupunki

Comets Cup 2022

Tervetuloa Comets Cup:iin, joka järjestetään jo 11. kerran!

Turnaus on pääosin kaksipäiväinen, paitsi ikäluokka 2013 vain lauantai sekä 2014 ja 2015 vain sunnuntai.

Lasten luontoleiri

Nuoret Kotkat järjestää lasten luontoleirin Mehtolassa. 

Leirillä seikkaillaan luontopolulla, saunotaan, askarrellaan ja vietetään aikaa yhdessä.

Keski-Suomen Sarjakuvaseuran näyttely ja työpajat taidemuseolla innostavat piirtämään sarjakuvia 

07.07.2022
Sarjakuvaseuran näyttely Lähiruokaa sarjakuvan nälkään 7.7.-11.9.2022 Jyväskylän taidemuseossa tarjoilee sarjakuvia taidetila Ilmiössä taidemuseon kolmannessa kerroksessa. Näyttely esittelee originaalipiirroksia ja digiprinttejä sarjakuvaseuran jäsenten töistä. Voit myös itse tehdä sarjakuvan ja ripustaa sen esille. Museokaupasta voit ostaa itsellesi seuran albumeita. Taidemuseoon on alle 24-vuotiailla vapaa pääsy.

Näyttelyn lisäksi sarjakuvia innostetaan piirtämään maksuttomissa työpajoissa taidemuseon Taikatilassa keskiviikkona, torstaina ja perjantaina 13.-

Asiasanat:  
sarjakuva
Keski-Suomen Sarjakuvaseura ry
Jyväskylän taidemuseo
Kuva
Yksityiskohtainen piirros turbaanipäisestä hahmosta. Kuva Juuso Laasonen

Lasten ja nuorten päivämelonta

Hauskanpitoa ja uuden oppimista!

Lasten ja nuorten päivämelonnoilla harjoittelemme melonnan perusteita ja turvallista vesillä oloa.

Nuorten valokuvaajien KOSMOS-näyttely aukeaa ensi viikolla Lyseonkadulla sijaitsevalle Katutaidetemppelille

07.07.2022
Jyväskylän kaupungin kulttuuripalvelujen ja Luovan valokuvauksen keskuksen järjestämä KOSMOS-valokuvanäyttely (11.7.-31.8.) aukeaa ensi viikolla yleisön nähtäville Katutaidetemppelillä (Lyseonkatu 3, 40100 Jyväskylä).

Valokuvanäyttelyssä käsitellään erilaisia kokemuksia kesästä: luontoa, skeittausta, katukuvaa sekä ihmisiä.

Asiasanat:  
jyväskylän kaupungin kulttuuripalvelut
valokuvanäyttely
Luovake
ikkunanäyttely
näyttely
nuoriso
Kuva
Kosmos-valokuvanäyttelyn juliste. Kuva Niina Vehmaa

Bongaa kala hulevesikaivosta

07.07.2022
Suurin osa vesistöjen roskista on peräisin kaupungeista. Ne kulkeutuvat sinne joko suoraan ihmisen kädestä tai esimerkiksi hulevesijärjestelmää pitkin. Pidä Saaristo Siistinä ry:n koordinoimassa Mahanpuruja muovista -kampanjassa tarroitetaan Jyväskylän katukaivoja näyttävillä värikkäillä tarroilla.

Jyväskylän kaduille tarroja ilmestyy ensi viikolla.

Kuva
kalatarra hulevesikaivon ympärillä. Kuva Kaisa Ristimella