Hyppää pääsisältöön

Voit suodattaa hakutuloksia valitsemalla halumiasi suodattimia haun yhteydestä.

Korinpunonnan perinnettä ja uudistamista vuoden käsityötekniikkaa esittelevässä näyttelyssä

Punottuja koreja meiltä ja maailmalta -näyttely on kunnianosoitus käsityölle, kulttuurille ja yhteisöille, jotka ovat säilyttäneet ja rikastuttaneet punonnan perinnettä ja taitoa. Näyttelyn on koonnut Taitoliitto ja tuottaneet yhteistyössä Taitoliitto sekä Suomen käsityö museo. Näyttely on esillä Suomen käsityön museossa 9.3.–2.6.2024. Näyttelyyn on vapaa pääsy.

Korinpunonta on yksi maailman vanhimpia käsityötekniikoita. Se on syntynyt tarpeesta säilyttää, kuljettaa ja kantaa tavaroita ja materiaaleja.

Asiasanat:  
käsityö
Suomen käsityön museo
taito
Kuva
Pieni punottu suorakaiteen muotoinen kaislakori. Kuva: Hilja Mustonen. Kuva Hilja Mustonen

Käsityökoulun kesänäyttely 31.5.– 24.7.2022

Käsityökoulun kesänäyttely kertoo Taito Keski-Suomi ry:n Jyväskylän käsityö- ja muotoilukoulun käsityön taiteen perusopetuksen oppilaiden tekemisen ilosta ja erilaisista elämyksistä käsityössä, teknologiassa ja muotoilussa. 

Näyttelyn tarinoita, tuotteita ja esineitä voi tulla kokemaan ja näkemään Suomen käsityön museon Näytönpaikkaan (Kilpisenkatu 12) 31.5.– 24.7.2022 ikkunoihin kellon ympäri.

Suomen käsityön museo
näyttely
käsityöt
taito
Kuva
Jyväskylän käsityökoulun kesänäyttely 2022. Kuva Jyväskylän käsityökoulu/Taito Keski-Suomi

Parsittu ja paikattu 13.3.–9.5.2021

Parsittu ja paikattu 2021 on Taitoliiton tuottama käsityötä, luovuutta ja näkemyksellistä taitoa esittelevä jurytetty näyttely. Paikkaaminen ja parsiminen voi olla yllätyksellistä, kekseliästä ja mielenkiintoista, se voi tuottaa lisäarvoa ja olla myös taiteellista ilmaisua. Näyttelyyn haettiin mielenkiintoisia, tuoreita tulkintoja siitä, mitä paikattu, korjattu ja parsittu voi olla. Näyttelyyn osallistuvat voivat toteuttaa teokset haluamallaan tekniikalla ja materiaaleilla joko perinteisesti tai perinnettä uusien.

museo
näyttely
Aulagalleria
parsiminen
taito
lanka
tekstiili
kestävä kehitys
Kuva
Aini Pihlajaniemen teos Tuskaa ja rauhaa Parsittu ja paikattu -näyttelyssä. Kuva Aini Pihlajaniemi

KÄSILLÄ - Käsityökulttuuria taitona ja elinkeinona 12.6.–5.8.2018

Näyttely kertoo Taito Keski-Suomi ry:n Taitokeskus Jyväskylän opiskelijoiden ammatillisesta syventävästä ja täydentävästä koulutuksesta, käsityöntekijän ammattitutkinnon ja käsityömestarin erikoisammattitutkinnon tutkintokoulutuksista sekä Jyväskylän käsityö- ja muotoilukoulun käsityön taiteen perusopetuksen oppilaiden tekemisen ilosta ja erilaisista elämyksistä käsityössä, teknologiassa ja muotoilussa tänä päivänä. Käsityökoulun lukuvuoden 2017-2018 teemana oli Arkea ja juhlaa, Suomi 100 vuotta.

Suomen käsityön museo
näyttely
taito
Kuva
Taito Keski-Suomen kässäkoulussa tutustutaan kaikenlaisiin materiaaleihin. Kuva Taito Keski-Suomi