Jyväskylän museot tarjoilevat kesällä herkkupaloja varsinkin luonnonystäville ja lapsiperheille. 

Keski-Suomen museo
Alvar Aallon katu 7
Avoinna heinä-elokuussa ti-pe 10-18, la-su 11-18
Sisäänpääsy 8 / 6 / 4 euroa, ilmainen sisäänpääsy perjantaisin

Jyväskylän taidemuseo
Kauppakatu 23
Avoinna ti-su 11-18
Sisäänpääsy 8 / 6 / 4 euroa, ilmainen sisäänpääsy perjantaisin

Suomen käsityön museo
Kauppakatu 25
Avoinna ti-su 11-18
Sisäänpääsy 8 / 6 / 4 euroa, ilmainen sisäänpääsy perjantaisin

Lapsiperheitä hemmotellaan

Lapset ovat ottaneet uudistuneen KeMun vastaan innolla ja moni perheen pienimmistä onkin palanut halusta tulla uudestaan. Museot ovatkin varsinaisia sukupolvien kohtauspaikkoja, joissa monen ikäinen löytää syitä innostua.

KeMussa pienimpiä on innostanut erityisesti juuri avautunut uudistunut pysyvä Keskisuomalaisuutta etsimässä-näyttely, jossa voi käydä markkinoilla, tutustua Jyväskylän pienoismalliin, hypistellä karhunpäälusikkaa, hyppiä ruutua tai kokeilla, miten onnistuisi oman kalliomaalauksen teko nykytekniikalla. Myös Dominoefekti-taidenäyttelyn Kristian Venäläisen veistos Kuuntelija on inspiroinut lapsia olemaan kuvattavana aivan kuten museon aulan päivänkakkarateemainen selfie-seinäkin.
 

Kristian Venäläisen Kuuntelija-teos
KeMun selfieseinässä on teemana maakuntakukka päivänkakkara


Suomen käsityön museossa nähdään 30.8. asti Omenapuun alla –näyttely, joka esittelee minikokoisen nukkekotiharrastajien tekemän siirtolapuutarhan. Siirtolapuutarhan asukkailla on jokaisella tarinansa, jonka voi lukea mökkien runsastakin runsaammasta tavaravalikoimasta, jossa ei minikoosta huolimatta ole yksityiskohdista tingitty. Asukkaiden elämään tutustuessa saattaa vierähtää tovi jos toinenkin, sillä mökit piilottavat sisäänsä monia tarinoita ja salaisuuksia, joiden jäljille esineistö katsojansa johdattaa.

Nukkis-Ystävien 10-vuotisjuhlanäyttelyssä on siirtolapuutarhat miniatyyrikoossa.

Voimaa luonnosta

Jyväskylän taidemuseon molemmat kesänäyttelyt ottavat kantaa luontoon ja ympäristöön, sen ikiaikaisuuteen sekä muutokseen. 

Pekka Luukkolan Maiseman aika – Sense of Time –näyttelyssä liikutaan meren ja järvien rannoilla. Hämärän hetkellä otetuissa sinisävyisissä valokuvissa loistaa tuli, ja järvenselällä liikkunut ihminen on kuvissa läsnä kameran tallentamana jälkenä. Kuvat saavat katsojan pohtimaan ajan kulua ja luonnon merkitystä ihmiselle. Luukkolan teokset ovat luonnon, tieteen ja taiteen yhdistelmiä, joissa kuvitteellisuus ja todellisuus yhtyvät. Kuvien taustalla on usein pitkä suunnitteluprosessi esivalmisteluineen. Luukkola kuvaa suurikokoiselle laakafilmille perinteisin menetelmin, kuva syntyy pitkän valotuksen aikana tallentaen ihmissilmälle näkymättömän tapahtuman.

Illan sinihämyssä kuvattu järvimaisema, jossa suuri kallio ja ylhäältä veteen putoava tulivana


Jyväskylän taidemuseon alimmassa kerroksessa pääsemme pohtimaan ympäristöä nuorten näkökulmasta. Mahdollisuuksia – nuorten tunteita ja ajatuksia ilmastonmuutoksesta –näyttelyssä viiden nuoren taiteilijan tuottamat ääni, valo, väri ja kuva punovat tilaan yhdessä ainutlaatuisen maailman, joka antaa kokijalle mahdollisuuden tarkastella omia tunteitaan ilmastonmuutoksesta ja peilata niitä taiteilijoiden näkemyksiin. Mahdollisuuksia-projektin yksi päätarkoituksista on rohkaista muita nuoria korottamaan ääntään ilmastonmuutoksen vastaisessa taistelussa sekä aktivoitumaan kulttuurin tekemisessä ja kokemisessa. 

Suomen käsityön museon Metsästä käsin -näyttely esittelee puolestaan suomalaisten suhdetta metsään. Näyttelyssä herätetään henkiin suomalaisen metsän valonheijastuksia, vuodenaikojen vaihteluita, metsänpohjan pienen pieniä kasveja ja näreikön tiheyttä. Näyttelyssä vuoleminen sekä puu materiaalina näyttelevät tärkeää roolia viiden taitajan luotua oman, rajatun kokoisen installaationsa, joka linkittyy heidän metsäsuhteeseensa ja metsässä tekemiseensä. 

Tarja Heikkilän teos Alkumetsä (osa) näyttelystä Metsästä käsin.


”Kaikki kuvani on otettu Suomessa ja teoriassa ne olisi voitu kuvata lähes milloin vain. Olemme olleet näillä seuduin kymmenentuhatta vuotta, mutta kuitenkin kallioperä ja perusmaisema on monilta osin pysynyt samana paikoissa, joissa emme ole vielä siihen kajonneet. Haluan myös pysäyttää katsojan nykyelämän kiireestä hetkeksi miettimään maisemiemme arvoa sekä juuriamme: aavan veden äärellä horisonttia ja yötaivasta ihmetelleitä esi-isiämme.” – Pekka Luukkola