Hyppää pääsisältöön
Kuva
Suomen käsityön museon asiakaspalvelu

13.7.2021

Suomen käsityön museo haki kolmatta kertaa jouluiseen myyntinäyttelyynsä tuottajia suomalaisista ammattikäsityöläisistä. Haku on nyt päättynyt ja Museon pienen joulukaupan tuottajat on valittu.
Kuva
Suomen käsityön museon Ikkunagallerian joulunäyttely vuodelta 2020.

Suomen käsityön museon kokoama suomalaisen käsityön joululahjamyyntinäyttely Museon pieni joulukauppa on esillä Ikkunagalleriassa 20.11.–31.12.2021. Myyntinäyttelyyn hakijoiden joukosta valittiin käsityöläisiltä kuusen alle tai joulusukkaan sopivia, raikkaita lahjatuotteita. Tuotteita valitessa huomiota kiinnitettiin erityisesti siihen, että saamme esille erilaisia käsityöläisten tuotteita. Myyntinäyttelyyn rakentuu hieno valikoima suomalaista käsityötä ja muotoilua ja tarjoaa runsaasti laadukkaita ja kestäviä, suomalaisia vaihtoehtoja pukinkonttiin.

Jouluisen myyntinäyttelyn lisäksi museon perinteinen Käsityöläisten joulutorikin pyritään tänä vuonna järjestämään välivuoden jälkeen. Käsityöläisten parissakin arvostettuun tapahtumaan valitaan vuosittain laaja kattaus eri materiaalien ja tekniikoiden taitajia ympäri Suomea. Hakijoiden joukosta pyritään valitsemaan noin kolmannes uusia ja nousevia käsityöläisiä, joten joulutorin kattaus pysyy tuoreena vuodesta toiseen.  Joulutorille ei järjestetty tänä vuonna perinteistä hakua, vaan viime vuoden joulutorille valitut pääsevät automaattisesti myyjiksi tämän vuoden tapahtumaan. Tarpeen mukaan Käsityöläisten joulutorille järjestetään täydennyshaku myöhemmin syksyllä. Käsityöläisten joulutori järjestetään Suomen käsityön museossa la–su 11.–12.12.2021. 

Museon pieni joulukauppa -myyntinäyttelyyn valitut käsityöläiset aakkosjärjestyksessä

Annie Eleanoora, Espoo, www.anniee.fi

Minimalistisia makramee- ja rottinkikorvakoruja sekä korutelineitä ja DIY-tekemispakkauksia.

 

dyecat STUDIO, Lahti, www.instagram.com/dyecatstudio

Käsin värjättyjä suomalaisia villalankoja ja alpakkasilkkilankoja sekä puikkomittoja.

 

E.K. Murto, Ikaalinen, www.instagram.com/taljawoolandleather

Suomenlampaanvillasta huovutettuja keppihevosia aidoin nahkasuitsin.

 

Karissa Laine, Helsinki, www.klaine.myportfolio.com

Pinssejä, kortteja ja kangaskasseja upein kuvituksin.

 

Onnela Design, Tampere, www.onneladesign.com

Persoonallisia käsintehtyjä tonttutauluja.

 

Punainen Pastilli, Forssa, www.instagram.com/punainenpastilli

Korvakoruja posliinisavesta ja erilaisia keramiikkatuotteita kuten koristeita ja pyyhemerkkejä.

Lisätietoja

Suomen käsityön museon museokauppa
p. 014 266 4370, craftmuseum.info [at] jyvaskyla.fi
www.craftmuseum.fi