Hyppää pääsisältöön
Kuva
Suomen käsityön museon asiakaspalvelu

24.8.2021

Kulttuurikaupunki Jyväskylä tarjoaa väriä, menoa ja iloa syksyyn tekstiilivärjäyksen saloihin sukeltavan Vihreää väriä -näyttelyn kautta. Luonnonväriaineilla värjäystä, värjäämisen trendejä, tulevaisuutta ja kestävää kehitystä sekä erilaisia värjäystekniikoita ja niiden ekologiaa pohditaan Suomen käsityön museon näyttelyssä 11.9.–5.12.2021.
Kuva
Vihreää väriä -näyttelyn kutsuilme. Värillisiä palloja ja kasveja.

Tekstiilien väriloisto on meille arkea ja persoonallisuuden esiintuomista, mutta mitä piilee värien takana? Luonnonväriset villalangat ovat olleet trendikkäitä jo tovin, mutta tekstiilien värjääminen tuskin on katoamassa minnekään. Tekstiilien värjäyksen perinteet kumpuavat kaukaa ihmisen historiasta ja värjääminen on yksi vanhimpia käsitöitä, mutta värjäämisen tarpeet ja tavat ovat eläneet vuosisatojen saatossa. Värjääminen on muuttunut käsityöläisammatista teollisuudeksi ja toisaalta myös harrastukseksi. 

Vihreää väriä -näyttelyssä Suomen käsityön museo, Helsingin yliopiston johtama BioColour-hanke, Coloria.net ja juhlavuottaan viettävä Värjärikilta sukeltavat värisammioon ja tutkailevat tekstiilien värjäämistä eri näkökulmista.  

Näyttelyssä on teoksia ja värjäysnäytteitä seuraavilta tekijöiltä: Ama Essel, Aino Favén, Päivi Fernström, Päivi Hintsanen, Maarit Humalajärvi, Ulla Lapiolahti, Saija Lehtonen, Tupu Mentu, Terhikki Mäkelä, Katri Niemi, Katja Syrjä, Pirjo Talvio-Pasanen, Päivi Vaarula, Krista Vajanto ja Kristiina Valolahti sekä lukuisilta Värjärikillan jäseniltä. Näyttelyssä nähdään myös esimerkkejä BioColour-hankkeessa tehtävästä bioväriaineiden tutkimustyöstä.

Periaatteessa värjääminen on yksinkertaista: tarvitaan värikasvia, puretusainetta ja yleensä vettä. Yleisin värjäystapakin on yksinkertainen, sillä keittovärjäyksessä ensin väriaine keitetään irti kasvista, langat puretetaan ja varsinainen värjäys tapahtuu pitämällä puretettuja lankoja kuumassa väriliemessä tarpeeksi kauan. Todellisuus on kuitenkin paljon rikkaampi ja yllättävämpi kuin voisi odottaa ja värjäämisen maailma on kuin seikkailu kemian maailmassa hullun hatuntekijän kanssa. Vihreää väriä -näyttelyssä voit kulkea väriaineiden matkassa värjäämisen perinteistä ja värjäriammatin syntymisestä teollistuneen värjäämisen kautta nykypäivän kasvivärjäyshypeen ja kurkotella kanssamme värjäyksen tulevaisuuteen.

Tekstiiliteollisuudessa luonnonvärit ovat vaihtuneet synteettisiin väriaineisiin, mutta moni muu asia ei ole muuttunut. Tekstiilien kemiallinen käsittely ja värjäys aiheuttavat edelleen viidenneksen teollisuuden vesistöjä tuhoavista saasteista. Pyrkiessä mahdollisimman vähän luontoa rasittaviin ratkaisuihin on monessa vaiheessa katsottu taaksepäin kasvivärjäykseen – joka ei aina ole automaattisesti se ekologisin vaihtoehto. Värien lumoissa on historian mittaan luonnonvaroja riistetty sumeilematta ja värikasvien runsas kerääminen on aiheuttanut joidenkin kasvien päätymisen Kansainvälisen luonnonsuojeluliiton erittäin uhanalaisten kasvien listalle. Väriteollisuudelle joet ja järvet olivat sekä käytettävän veden lähteitä että kaatopaikkoja, joihin värjäämöjen jätevedet laskettiin suodattamattomina. Vesistöihin päätyi väriliemien mukana paljon ympäristölle ja käyttäjilleen vahingollisia aineita. 

Synteettisten väriaineiden korvaaminen luonnonväriaineilla edellyttäisi monen ongelman ratkaisua. Käsityöllisessä mittakaavassa luonnonväriaineet ovat itsessään ekologisia ja ympäristölle vaarattomia, mutta niiden käyttöä ei voi sklaalata kovin suureen mittakaavaan ilman ympäristöhaittoja. Miten värikasveja voidaan viljellä ilman valtavaa määrää peltopinta-alaa ja kuluttamatta valtavia määriä vettä ja energiaa? Miten värikasveja voidaan kerätä ilman, että luonnon tasapaino häiriintyy? Miten itse värjäysprosessi saataisiin mahdollisimman ekologiseksi? 

Ympäristömyötäiset ratkaisut voivat löytyä esimerkiksi värin raaka-aineen tuotannosta: käytetäänkö monivuotisia, hiiltä sitovia värikasveja, elintarvike- ja metsäteollisuuden sivuvirtoja vai kenties vähän luonnonvaroja kuluttavia synteettisen biologian avulla kasvatettuja mikrobiväriaineita. Bioväriaineiden tulevaisuus teollisen mittakaavan tuotannossa vaatii koko väriaineiden tuotantoketjun tarkkaa tutkimista. 
Miten väriaine eristetään käyttöön ja onko niiden yhdisteet turvallisia ympäristön ja ihmisten terveyden näkökulmista? Itse värjäysprosessissa tutkitaan värjäysmenetelmiä, olosuhteita ja käytettäviä apuaineita, ja aikaansaadun värin kestävyyttä vaihtelevissa olosuhteissa. Yksi tulevaisuuden ratkaisuista saattaa olla kokonaan vedetön värjäysprosessi. 

Se, minkälaisia väriaineita tulevaisuudessa käytetään, riippuu paljon asenteistamme ja vaatimuksistamme värejä kohtaan. Voisivatko biopohjaisista lähteistä tuotetut värit olla luonnollinen osa elämäntapaamme, jossa materiaalien alkuperä, kestävä tuotanto ja kierrätys tulevat korostumaan yhä enemmän ja enemmän? Astu kanssamme väriliemeen ja pohditaan yhdessä minkä värisiin tekstiileihin tulevaisuudessa verhoudumme! 

Näyttely on osa Jyväskylän kaupungin kulttuuritoimijoiden yhteistä VÄRI-teemavuotta. Monipuolisesta kulttuuritarjonnasta löytyy näyttelyiden lisäksi myös musiikkiesityksiä, lasten tapahtumia ja väriaiheisia luentoja ja työpajoja pitkin syksyä 2021.

Yhteistyökumppanit

BioColour 

BioColour on Suomen Akatemian yhteydessä toimivan Strategisen tutkimuksen neuvoston vuosiksi 2019–2025 rahoittama tutkimushanke. Hankkeen tavoitteena on tutkimuksen kautta edistää biopohjaisten väriaineiden käyttöä erilaisissa tuotteissa. 
 
Tutkimuskonsortio on monitieteinen ja siinä on mukana asiantuntijoita kymmenestä eri tutkimusyksiköstä: Helsingin yliopistosta, Itä-Suomen yliopiston Kuopion ja Joensuun yksiköistä, Aalto-yliopiston ARTS- sekä Bio2-yksiköistä, Hämeen ammattikorkeakoulusta, Luonnonvarakeskus Lukesta, Teknologian tutkimuskeskus VTT:ltä, North Carolina State Universitysta Yhdysvalloista sekä Campinasin yliopistosta Brasiliasta. 
 
Konsortioon kuuluu niin maataloustieteiden, biotieteiden, kemian, toksikologian, kasvitieteen, materiaalitieteen ja -teknologian, muotoilun tutkimuksen, informaatio- ja viestintäteknologian, datatieteen kuin kuluttajatutkimuksenkin johtavia asiantuntijoita. 

Vihreää väriä -näyttelyssä yhteistyökumppaneina ovat mukana Kesko, Lauritzon, Marimekko, Nanso ja Natural Indigo Finland.

Värjärikilta 

Värjärikilta ry perustettiin vuonna 2001. Yhdistyksen päätavoitteina on lisätä luonnonväriaineiden tunnettavuutta ja säilyttää värjäysperinne elinvoimaisena. Värjärikilta ry kokoaa toiminnallaan luonnonväreistä kiinnostuneita yhteisen värikkäästi porisevan padan äärelle. Tekemisen ja tapahtumien kautta luodaan kontakteja ja verkostoidutaan. Tärkeitä ovat myös väripatojen äärellä syntyneet ystävyyssuhteet ja jaetut arjen viisaudet. 

Värjärikilta järjestää vuosittain Värjäripäivät, joka kokoaa harrastajat ja alan ammattilaiset samojen väripatojen ääreen oppimaan uutta ja tekemään yhdessä. Värjärikilta julkaisee myös omaa Värillä-lehteä ja järjestää näyttelyitä. 

Coloria.net

Coloria.net on kuvataiteilija Päivi Hintsasen kokoama ja ylläpitämä sivusto, joka tarjoilee väritietoa laidasta laitaan. Coloria tarjoilee runsaasti tietoa niin pigmenttien ja värien käytön historiasta kuin värien kulttuurillisista merkityksistä. Lisäksi tarjolla on tietoa värien fyysisistä ominaisuuksista ja käytännön informaatiostakin.

Suomen käsityön museo

Suomen käsityön museo on käsityön ja käsiteollisuuden asiantuntija, valtakunnallinen vastuumuseo, joka kertoo suomalaisen käsityön tarinaa osana historian kudetta. Osana Jyväskylän kaupungin museopalveluita toimiva museo edistää käsityötä ammattina, taiteena ja harrastuksena. Museossa toimivat Suomen kansallispukukeskus hoitaa alan tutkimusta, koulutusta ja neuvontaa sekä järjestää näyttelyitä ja tapahtumia ja Konservointikeskus antaa neuvoja ja ohjeita arvokkaiden ja rakkaiden tekstiilien säilyttämiseen.

Valtakunnallisena vastuumuseona Suomen käsityön museo saa osan rahoituksestaan Opetus- ja kulttuuriministeriöltä.

Vihreää väriä – Sustainable Colour

Näyttely Suomen käsityön museossa 11.9.–5.12.2021