Hyppää pääsisältöön

9.11.2021

Uudistetaan yhdessä yli 150 vuotta vanhaa tarinaa koulukäsitöistä! Koulukäsityöllä on Suomessa pitkät perinteet ja Suomen käsityön museo on tallentanut rakastetun ja vihatun aineen muistoja kokoelmiinsa jo vuodesta 1999 lähtien.
Kuva
Lasten käsiä yhdessä. Ranteissa nahkakorut, jotka valmistettu Suomen käsityön museon työpajassa.

Nyt keruusivustot on päivitetty ja muistojen keruu jatkuu osana aineettoman kulttuuriperinnön keruuta koulukasityot.muistele.fi-sivustolla. Tehdään koulukäsityömuistot ja nykypäivän moninainen koulukäsityö yhdessä näkyväksi!
Uudistetulla sivulla kerätään tietoja ja kuvia myös nykypäivän oppilaiden koulukäsityöstä. Kuvien jakamisella haluamme vahvistaa käsityön oppiaineen asemaa ja näkyvyyttä”, kertoo Suomen käsityön museon museolehtori Raija Manninen

Koulukäsityön muistot osana suomalaista arkea

Ensimmäisenä maailmassa vuoden 1866 kansakouluasetuksen mukaan käsityöstä tuli Suomessa pakollinen kouluaine. Käsityötunneilla tehtävät työt ovat vaihdelleet yhteiskunnan muutoksen mukaan. Muiden koulun taitoaineiden tapaan käsityö on herättänyt niin onnistumisen tunteita kuin itsetunnon alhoja. Osalle kyseessä oli mukava aivojen lepuutustauko oppituntien välissä, kun taas toiset olisivat mieluusti kerranneet vielä seitsemän kertotaulua kuin pistäneet yhtään pistoa tai vuolleet ainuttakaan lastua. Taitoaineet ovat tulleet iholle, onhan kyse taidosta, jota jokainen oppii eri tahdissa ja eri harjoittelumäärällä. 

Muistelusivustolla pääset lukemaan muiden muistoja ja jakamaan omia muistojasi koulukäsitöistä. Sivustolla halutaankin kerätä kaikenlaisia kokemuksia käsityön oppitunneilta oppilaiden ja opettajien näkökulmasta. 

Millaisia muistoja sinulla on kouluajan käsitöistä? Mitä käsitöissä tehtiin? Oletko säilyttänyt koulukäsitöitäsi? Millainen suhde sinulla on nyt käsitöiden tekemiseen? Kerro oma tarinasi koulukasityot.muistele.fi. Muistoon voi liittää mukaan myös kuvan. 

Uudella muistelusivulla voi lukea myös muiden muistoja sitä mukaa, kun keruu edistyy.

Käsityömuistoja ja nykypäivän koulukäsityö näkyväksi

Suomen käsityön museossa alkoi 1999 koulukäsityön tallennus- ja tutkimusprojekti. Projektin tuloksia esiteltiin Vähäsiistii koulukässää -näyttelyssä 15.5.–14.9.2003. Näyttelystä vuonna 2007 koostettua Koulukässää-verkkonäyttelyä siirretään parhaillaan uudelle verkkoalustalle. 

Nyt haluamme tehdä näkyväksi, mitä kaikkea koulukäsitöissä tällä hetkellä tehdään. Uudella opettajille suunnatulla keruulomakkeella kokoamme kuvia oppilaiden koulukäsitöistä. Kuvat tulevat kaikkien nähtäväksi tekeillä olevalle Craftstories-nettisivustolle ja niitä tallennetaan museon kokoelmiin”, Manninen kertoo. 

Uudella muistelusivustolla opettaja voi jakaa kuvia nykykäsityötuntien arjesta koulukasityot.muistele.fi/opettajille

Koulukäsitöiden tallentaminen Suomen käsityön museossa on poikinut jo noin 900 esineen kokoelman muistoineen, tarinoineen ja kuvineen. 

Käsityö kansansivistyksen kulmakivenä

Kun Suomessa perustettiin kansakouluja yli 150 vuotta sitten, oli käsityö heti mukana yhtenä oppiaineena. 1800-luvun lopun Suomen väestö jakaantui paitsi maalaisiin ja kaupunkilaisiin myös säätyläisiin ja säätyjaon ulkopuolelle jääviin. 1890-luvulla vain joka viides lapsi oli kouluopetuksen piirissä. 

1800-luvulta juontaa ajatus myös käsityöstä jokamiehen ja -naisen perustaitona osana suomalaiskansallista sivistystä. Vain ne kansakunnat, joilla oli oma kansallinen sivistyselämä, saattoivat säilyttää asemansa kansakuntana muiden sivistysvaltioiden joukossa. Sivistyneistön näkökulmasta kansallista sivistystä edistivät kansansivistys- ja kansakouluaate, joiden tavoitteena oli rahvaan aineellisen ja henkisen köyhyyden poistaminen. Suomen kansakoulun isän Uno Cygnaeuksen mielestä kansansivistys oli yhtä tärkeätä kuin rautatiet ja teollisuus.

Kansansivistys merkitsi kolmea asiaa. Henkistä sivistystä, joka rahvaan kohdalla tarkoitti kansallisessa projektissa mukana oloa sekä sitä, että kansalliseen tietoisuuteen herännyt kansa osallistui työn ja toimeliaisuuden kautta kansakunnan rakentamiseen. Pelkkä työpanos ei kuitenkaan riittänyt, vaan kansallinen projekti edellytti myös ns. luonteen kasvatusta ja kansallisten uskonnollis-siveellisten arvojen omaksumista.

Rahvaasta tuli kitkeä sekä saamattomuus että ylellisyyden- ja nautinnonhalu. Säntillisyys, järjestys, säästäväisyys ja ahkeruus olivat kasvatuksen kärkikohtia. 

Toinen rahvaan sivistyksen keino oli ruumiillisesta kehityksestä huolehtiminen. Se saavutettiin voimistelun ja sotilaallisten harjoitusten avulla. Ruumiillinen sivistys tuli esille mm. poikien veistonopetuksessa, jossa 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa korostettiin oikeanlaisten työasentojen, liikkeiden, sotilaallisen kurin ja täsmällisyyden merkitystä.

Kolmas tekijä oli teknillinen kasvatus. Sen tarkoitus oli antaa tietoa kaikkien tuotantotapojen tieteellisistä perusteista sekä samalla perehdyttää lasta ja nuorta henkilöä kaikkien työlajien alkeellisten työkalujen käyttämiseen. Teknillisen kasvatuksen merkitys korostui käsityönopetuksessa, sillä se oli ainoita käytännöllisiä oppiaineita, jolla teknistä sivistystä oli mahdollisuus kehittää. 

Lisätietoja

Raija Manninen, museolehtori, Suomen käsityön museo
p. 040 502 2887, raija.manninen [at]jyvaskyla.fi