Hyppää pääsisältöön

7.1.2022

Korona vaikutti edelleen Jyväskylän museoiden kävijämääriin vuonna 2021, vaikka pieniä valon pilkahduksia olikin jo nähtävillä vuoden aikana.
Kuva
Näyttelykävijöitä Yrjö Saarisen näyttelyssä

Alkuvuosi oli kävijöiden suhteen museoissa vielä hyvin hiljaista ja museot joutuivat sulkevaan ovensakin kahdeksi viikoksi 1.–14.2.2021, mutta kesä toi mukanaan ilahduttavan määrän kävijöitä. Yhtenä nostattajana toimi vahva kotimaan matkailu. Kulttuurinnälkäiset sukelsivat syksyn mittaan värien maailmaan eri näkökulmista Jyväskylän kaupungin museoissa. Yhteinen väriteema olikin kiitelty valinta harmaan syksyn ja jatkuvan koronatilanteen keskellä.

”Jyväskyläläismuseot selvisivät toisesta koronavuodesta kohtuullisen hyvin, vaikka vuoden 2019 tasolle kävijämäärissä ei päästykään. Oltiin varovaisia. Museot kuitenkin houkuttelivat kiinnostavilla sisällöillään ja yleisöpalaute oli hyvää, kun Jyväskylässä näyttelyt pystyttiin koko vuoden tai suurimman osan vuotta pitämään auki. Poikkeus oli Alvar Aalto -museo, jonka kiinnimeno keväällä liittyi odotetun ja mittavan peruskorjauksen ja Alvar Aalto -museon ja Keski-Suomen museon välisen nivelosan rakentamisen käynnistymiseen”, kertoo Jyväskylän kaupungin museoiden museotoimenjohtaja Heli-Maija Voutilainen. ”Hyviä kokemuksia saatiin ja uusia yleisöjä tavoitettiin, kun museo alkoivat striimata yleisöluentojaan, taiteilija- ja asiantuntijatapaamisia, näyttelyopastuksia ja työpajoja. Museokokemus syntyi paitsi paikan päällä myös verkonvälityksellä.”

Museoiden kävijät
  v. 2021 v. 2020 v. 2019
Alvar Aalto -museo 4 778 18 915 27 280
Grafiikka- ja valokuvakeskus Ratamo 6 744 5 906 9 474
Jyväskylän taidemuseo 25 779 19 585 40 984
Jyväskylän yliopiston tiedemuseo 23 724 12 111 37 012
Keski-Suomen museo 18 981 16 092 -
Keski-Suomen museon pikkumuseot 9 953 1 911 26 339
Suomen Ilmavoimamuseo 17 315 19 164 20 267
Suomen käsityön museo 25 771 21 882 41 212
Yhteensä 133 045 115 56 202 568

Kävijämäärien taustaa

Alvar Aalto -museossa vieraili 4 778 kävijää ajalla 1.1.–25.4.2021, jonka jälkeen museo sulkeutui yleisöltä peruskorjauksen vuoksi. Museo järjesti kesä-syyskuussa opastettuja kierroksia Muuratsalon koetalolla ja Säynätsalon kunnantalolla, joissa vieraili 832 (Muuratsalon koetalo) ja 1 060 (Säynätsalon kunnantalo) kävijää. 

Museon päänäyttelynä nähtiin 7.1.–25.4 keräilijä Pertti Männistön ainutlaatuista Aalto-kokoelmaa esittelevä Muotoja moneksi – 30 vuotta intohimoista keräilyä -näyttely, joka saavutti laajan yleisösuosion. Lisäksi galleriassa oli samaan aikaan esillä Alvar Aallon museosuunnitelmista kertova Haave museosta -näyttely. Elokuussa Jyväskylässä järjestettiin 15. kansainvälinen Alvar Aalto Symposium – Future of Industry, joka toteutettiin paikan päällä Jyväskylän yliopiston päärakennuksella sekä virtuaalitapahtumana verkon välityksellä.

Myös Jyväskylän keskustaan joulukuussa 2020 avattu Alvar Aalto -säätiön museokauppa Alvar Aalto Shop löysi hyvin asiakaskuntansa vuoden 2021 aikana. 

Jyväskylän taidemuseossa ja Grafiikka- ja valokuvauskeskus Ratamossa kävijöitä oli vuoden aikana yhteensä 32 523 (edellisvuonna 25 491).  

Taidemuseon Holvin näyttelyissä ja tapahtumissa vieraili 25 779 henkilöä (edellisvuonna 19 585). Vuoden näyttelyistä eniten kävijöitä vieraili Yrjö Saarisen taiteesta kertovassa Värinäkyjä -näyttelyssä (14 063 henkilöä). Näyttely sai palautetta iloisista väreistä sekä teoksissa että näyttelysuunnittelussa.  Näyttelyyn liittyvä digitaalinen installaatiota sai kiitosta teknisestä toteutuksesta, näyttelijä Teuvo Ahokkaan paneutumisesta Yrjö Saarisen hahmoon sekä ylipäätään sisällön upeasta infopaketista Saarisen elämään ja tuotantoon. 
Värinäkyjä -näyttelyn aikana toteutuivat Valon kaupunki (3 246 kävijää) sekä Jouluinen taidebasaari (2 077 kävijää), joiden kävijäluvut nostavat vierailijoiden kokonaismäärää. Maksavien asiakkaiden määrä oli 5 365 (edellisvuonna 4 111), joista Museokortti-asiakkaita oli 3 736 (edellisvuonna 2 968). 

Kesällä lomaretkiä tehtiin ahkerasti kotimaassa ulkomaiden sijaan koronatilanteen vuoksi. Se näkyi kesän kävijöissä, joissa oli runsaasti turisteja ympäri Suomea. Samalla pinkki pihakatuteos Local Jam keräsi kesäkautena jälleen sympatiaa ja ihastuksia. Syksyllä kuudesluokkalaisten kompassikäynnit valtasivat taidemuseon. Poikkeustilanteesta huolimatta pystyttiin aamuisin ja päiväsaikaan järjestämään koululais- ja opiskelijaryhmien opastuksia ja vierailuja, joihin osallistui yhteensä 2 724 lasta ja nuorta (edellisvuonna 4 305).

Erilaisia tapahtumia Holvissa järjestettiin yhteensä 66 (edellisvuonna 72). Poikkeusaikana taidemuseo järjesti korvaavia tapahtumia verkossa, kuten työpajoja, opastuksia, luentoja ja taiteilijatapaamisia Teamsin, Facebookin, Youtuben sekä ammattilaisalustojen kautta. Verkkotapahtumia järjestettiin vuoden aikana yhteensä 34 ja yleisöä niihin kerääntyi 631 henkilön verran.  

Grafiikka- ja valokuvakeskus Ratamon kokonaiskävijämäärä oli vuoden aikana 6 744 henkilöä.

Jyväskylän yliopiston tiedemuseossa (Avoimen tiedon keskus) vieraili vuonna 2021 yhteensä 23 724 kävijää (edellisvuonna 12 111). Tiedemuseon molemmat yleisökohteet, Luontomuseo ja Näyttelykeskus Soihtu, toimivat näyttelyissään vuoden aikana koronarajoitusten mukaisesti. Luontomuseoon ja Näyttelykeskus Soihtuun on ollut vuodesta 2014 lähtien kaikille vapaa sisäänpääsy. 

Luontomuseossa Vesilinnassa vieraili vuonna 2021 22 657 kävijää (edellisvuonna 11 258 kävijää). Perusnäyttelyn lisäksi kävijöitä kiinnostivat vaihtuvat näyttelyt, kuten Kuopion luonnontieteellisen museon kiertonäyttely Rubus arcticus - Mesimarjan tie pientareilta pelloille ja arvokkaan liköörin raaka-aineeksi

Näyttelykeskus Soihdussa vieraili 1 067 kävijää (edellisvuonna 853). Soihtuun kävijöitä houkuttelivat perusnäyttelyt Oi kuvatuksia ja mielijuohteita ja Tissarin taidekokoelma sekä erityisesti vaihtuvat näyttelyt, kuten Jyväskylän kulttuuriluotsien ja Tiedemuseon yhteistyönä toteuttama Maija keittää – kotitalousopetuksen muistoja ja historiaa sekä yliopiston taidehankintoja esitellyt Elämän liikenneympyrässä -näyttely.  

Keski-Suomen museossa kävi vuonna 2021 yhteensä 18 981 asiakasta (edellisvuonna 16 092), joista maksaneita oli 3 194. Museokortilla kävijöitä oli 3 089. Koronasta huolimatta kävijämäärässä oli hienoista nousua edellisvuoteen verrattuna. 

Keski-Suomen museon vuoden 2021 suosituimmat näyttelyt olivat Kenen luonto? - Keski-Suomi, Sydämiä, ruutuja ja tulppaaneja -ryijynäyttely, Pekka Helinin valokuvanäyttely Jyväskylä ja sen kasvot sekä Jyväskylän kaupungin kulttuuritoimijoiden yhteiseen VÄRI-teemaan liittyvä Unisexiä ja väriteeveetä - Värien kertomaa 1960–1970-luvuilta

Koronasta johtuen vuoden alussa ryhmäopastuksia ja tapahtumia ei järjestetty epidemiatilanteen vuoksi ja osa vuoden 2021 yleisötapahtumista siirtyi verkkoon. Keski-Suomen museossa järjestettyihin etätapahtumiin osallistui 1885 kävijää. Tapahtumat olivat striimattuja luentoja sekä näyttelyn opastuksia.

Kesällä ja syksyllä uskallettiin jo aktivoitua tapahtumapuolella, mutta asiakkaat olivat selkeästi varovaisia osallistumaan. Kävijäpiikkinä isänpäivä nousee ylitse muiden, jolloin museossa vieraili päivän aikana 359 kävijää. Arkkitehti Wivi Lönn -luento veti lokakuussa museon auditorion täyteen 130 kuulijan voimin. Wolmar-pupun pikkujouluissa vieraili 116 henkeä, pääasiassa lapsiperheitä. Loppuvuosi oli koronatilanteen taas pahentuessa normaalia hiljaisempaa. 

Keski-Suomen museon pikkumuseoissa kävi yhteensä 9 953 asiakasta. Toivolan Vanhalla Pihalla sijaitseva Keski-Suomen museon Käsityöläismuseon Kuparisepän talo avautui pitkän koronasulun jälkeen 1.6.2021 sekä Museokauppa Sparvin joulun alla 20.11.2021. Kävijöitä Käsityöläismuseossa ja Museokauppa Sparvinissa oli vuonna 2021 yhteensä 8991. Joulun aika oli koronasta huolimatta vilkas. Heiskan taiteilijakoti oli avoinna heinäkuussa perjantaisin etukäteen varatuille opastetuille ryhmille ja kävijöitä oli yhteensä 46. Pienmäen talomuseo Hankasalmella oli avoinna kesäkaudella 6.7.–27.8. tiistaista lauantaihin ja talomuseoon tutustui 394. Jyväskylän kunnallistekniikan museo Könkkölässä oli avoinna yleisölle 6.7.–6.8. tiistaista perjantaihin sekä syksyllä 2021 muutamina tapahtumapäivinä, kuten Valon kaupunki -tapahtuman ja Könkkölän kekrijuhlien aikaan. Kävijöitä vuonna 2021 oli yhteensä 522. Niitynpään työläiskotimuseo oli kiinni koko vuoden kohteessa tehtyjen kunnostustöiden vuoksi.   

Suomen Ilmavoimamuseon kävijämäärä pysytteli olosuhteisiin nähden kiitettävällä tasolla, vaikka rajoitukset estivätkin suurempien yleisötapahtumien järjestämisen, ja ulkomaisten kävijöiden määrä jäi aiempiin vuosiin verrattuna hyvin alhaiseksi. Nelostietä kulkeneet kotimaan matkailijat poikkesivat museossa kuitenkin ilahduttavan usein. Kesän vilkkaus heijastui positiivisesti sekä kävijämäärään että museokaupan myyntiin. VL Myrsky II -hävittäjän entisöintiprojektin eteneminen kiinnosti edelleen sekä historiaharrastajia että perheitä. Kävijöitä oli yhteensä 17 315 (edellisvuonna 19 164), joista ilmaiskävijöitä 4 192. Museokortilla vierailtiin museossa yhteensä 1 811 (edellisvuonna 1 863) kertaa.

Suomen käsityön museon ja Suomen kansallispukukeskuksen kävijämäärässä näkyi koronan vaikutus selkeänä vielä vuonna 2021 ja kävijämäärä pysytteli edelleen reilussa puolessa normaalista. Kokonaiskävijämääräksi tuli 25 771 (21 882 vuonna 2020), joista ilmaiskävijöitä oli 20 691 ja maksavia 5 080 (4 877 vuonna 2020). Maksavien asiakkaiden osuus jatkaa noususuuntaisena edelleen, josta osakiitos kuuluu Museokortin vankasta suosiosta. Museokorttia vilautti museossa 3 030 (edellisvuonna 3 080) kävijää. 

Museon kävijät jakaantuivat tällä kertaa melko tasaisesti pitkin vuotta, vaikka alkuvuosi olikin hyvin hiljaista kävijöiden suhteen. Kesäksi museokävijätkin kuitenkin aktivoituivat ja museon näyttelyistä suosituimpaan, eli kesän ajan esillä olleeseen Design Eija Rasinmäki – Käsinkudottu elämä, kävi tutustumassa 9 623 kävijää. Aulagallerian näyttelyistä suosituin oli myös kesältä, myyntinäyttely Okra SHOP keräsi 9 232 kävijää. Kujan näyttelyitä oli vuoden aikana kaksi, ja niistä suosituin oli Perinteen lumo – Leena Jääskeläinen ja karjalaiset kansanpuvut, johon tutustui 16 504 kävijää. 

Tapahtumien kannalta Suomen käsityön museon vuosi 2021 oli hiukan tavallista hiljaisempi ja iso osa tapahtumista järjestettiin etäosallistumismahdollisuuden kera. Tarjolla oli niin luentoja kuin työpajojakin verkon välityksellä, mikä keräsi mukavasti positiivista palautetta myös kävijöiltä. Etätapahtumiin osallistui vuoden aikana 1 350 asiakasta. Koko vuoden aikana pystyttiin pitämään yhdet avajaiset ja Vihreää väriä -näyttelyä avasi kanssamme 218 kävijää. Kansallispuvun juhlapäivän tapahtuma järjestettiin lokakuussa ja se keräsi paikalle 312 osallistujaa ympäri Suomen. Myös Käsityöläisten joulutori päästiin järjestämään vuonna 2021 koronpassin turvin ja lahjaostoksille museoon saapui 2 557 kävijää.

Lisätietoja

Alvar Aalto -museo: Mirkka Vidgren, viestintäpäällikkö, mirkka.vidgren [at] alvaraalto.fi 

Jyväskylän taidemuseo: Laura Korhonen, amanuenssi, laura.j.korhonen [at] jyvaskyla.fi

Jyväskylän yliopiston tiedemuseo: Pirjo Vuorinen, Museotoimintojen päällikkö, pirjo.vuorinen [at] jyu.fi 

Keski-Suomen museo: Susanna Terho, museolehtori, susanna.terho [at] jyvaskyla.fi

Suomen käsityön museo: Sari Koskinen, markkinointi- ja viestintävastaava, sari.k.koskinen [at] jyvaskyla.fi 

Suomen Ilmavoimamuseo: Susanna Vallius, museolehtori, susanna.vallius [at] ilmavoimamuseo.fi