Hyppää pääsisältöön

17.1.2022

Kuva
Linkki-linja 12 kääntyy Vapaudenkadulta Kalevankadulle. Kuva Katja Kauppila

 

Kalevankadun ympäristössä tehdään alkavaan talonrakennustyömaahan liittyviä liikennejärjestelyjä 19.–25.1. Väliaikaiset liikennejärjestelyt ovat tämänhetkisen tiedon mukaan käytössä loppuvuoteen 2024. Järjestelyillä on vaikutusta myös joukkoliikenteen kulkuun lähinnä odotettavissa olevien ruuhkautumisten takia.

Kalevankatu 7:n ja 10:n kohdalla Puistokadun suuntaan menevät ajokaistat muuttuvat työmaa-alueeksi. Kolmikulman puoleiset ajokaistat muuttuvat kaksisuuntaisiksi, eli Kalevankatu on työmaan ajan 1+1 -kaistainen. Tästä syystä liikenne voi jonoutua erityisesti ruuhka-aikoina.

Lue uutisesta lisää Kalevankadun talotyömaasta ja sen aiheuttamista liikennejärjestelyistä.


Työmaa voi viivästyttää joukkoliikennettä varsinkin ruuhka-aikoina

Joukkoliikenteen pysäkkeihin ja reitteihin ei työmaalla ainakaan alkuvaiheessaan ole vaikutusta. Asiakkaiden kannattaa kuitenkin varautua liikennejärjestelyjen aiheuttamiin viivästyksiin etenkin ruuhka-aikoina, koska monet Linkki-linjat ajavat Kalevankadun kautta. 
 
Kalevankatua pitkin liikennöivät paikallisliikenteen linjoista seuraavat:

  • 5, 5K, 7, 8 
  • 12, 12K, 13, 15K, 16, 16M
  • 21, 21M, 22, 22M
  • 23, 26, 27
  • 31, 32, 37, 39, 41
  • osa linjojen 14 ja 14M vuoroista

 

Lisätiedot:

  • Työmaapäällikkö Ilkka Hiekkanen, p. 040 769 5450, ilkka.hiekkanen[at]pohjolarakennus.fi
  • Joukkoliikennesuunnittelija Jouni Enroos, p. 050 461 7119, jouni.enroos[at]jyvaskyla.fi