Hyppää pääsisältöön

30.3.2022

Karstulan Evankelisen Opiston käsityölinjan opiskelijoiden näyttely esittelee linjan opiskelijoiden töitä syys- ja kevätlukukaudelta 2021–2022. Suomen käsityön museon Näytönpaikassa esillä olevissa teoksissa, esineissä ja käsitöissä on käytetty ja kokeiltu erilaisia materiaaleja ja tekniikoita vahvasti kierrätystä hyödyntäen.
Kuva
Karstulan TAITAEN-käsityölinjan näyttely Näytönpaikassa 2022. Kuva Karstulan Evankelinen Opisto

 

Näyttely on esillä 5.4.–29.5.2022 ja siihen voi tutustua kellon ympäri Kilpisenkatu 12 näyteikkunoissa. 

TAITAEN-käsityölinjan lukuvuoden 2021–2022 aikana on opiskeltu muun muassa kuvallista ilmaisua, projektityöskentelyä, muotoilua ja tuotesuunnittelua erilaisten tekniikoiden lisäksi. Näyttelyssä onkin nähtävillä muun muassa painettuja tekstiilejä, eri tekniikoilla tehtyjä mobileja ja pienoismalleja sekä maalauksia.

Karstulan Evankelisen Opiston TAITAEN-käsityölinja 

Karstulan Evankelisen Opiston Käsityölinjan opinnot ovat osa vapaan sivistystyön opintoja, ja opistovuoden aikana opiskelijoilla on erinomainen mahdollisuus päästä tutustumaan monipuolisesti moniin luovan alan eri suuntauksiin. Syksystä 2022 alkaen TAITAEN- Kädentaito- ja taidelinjan nimellä kulkevan koulutuksen tavoitteena on perehdyttää monipuolisesti eri kädentaitojen ja visuaalisen ilmaisun tekniikoihin, kädentaitojen ohjaukseen sekä oman osaamisen tuotteistamiseen. Linja soveltuu niin kuvataide- tai taideteollisuusalan jatko-opintoja suunnitteleville, täydennyskoulutukseksi jo alalla työskenteleville kuin oman luovan harrastuneisuuden vahvistamiseenkin. Linja antaa myös hyvät eväät luovan alan yrittäjyyteen.

Taitaen – käden, silmän ja mielen vuosi. KEO Karstulan käsityölinjan näyttely.

Näyttely Suomen käsityön museon Näytönpaikassa 5.4.–29.5.2022. 
Näytönpaikan näyttelyihin voi tutustua kellon ympäri Kilpisenkatu 12 näyteikkunoissa.