Hyppää pääsisältöön

2.6.2022

Kuvataiteilija Eini Knuutisen näyttely Minä muistan on viiden teoksen moniaistinen kokonaisuus. Tarinoita, muistoja ja niiden aistijälkeä käsittelevä näyttely sai alkunsa Knuutisen lukiessa Marcel Proustin kertomusta madeleine-leivoksesta ja sen mieleen tuomasta elävästä muistosta.
Kuva
Eini Knuutisen kuvakudos Äidin kynsilakka, näyttelystä Minä muistan. Sinisellä pohjalla kädet, jotka lakkaavat kynsiä. Kuva Eini Knuutinen

”Halusin tarkastella tällaista voimakkaan aistiperäistä, proustilaiseksi kutsuttua muistijälkeä taiteen kautta. Muistoissa ja tarinoissa on aina jotain samaistuttavaa ja tunnistettavaa, mutta lopulta muistoa ei voi täydellisenä jakaa tai toistaa. Edes itselleen.” Näyttely on esillä Suomen käsityön museon luentosalissa 18.6.–21.8.2022. 

Teoksia varten Knuutinen haastatteli useita ihmisiä heidän muistoistaan ja tarinoistaan, joihin liittyi vahvasti aisti-informaatiota kuten tuoksuja, värejä tai ääntä. Näiden pohjalta valikoitu viisi eri muistoa, jotka herättivät Knuutisessa voimakkaan mielikuvan ja tunteen myötäelämisestä. ”Osa muistoistamme on piirtynyt mieleemme paitsi tarinana, myös visuaalisesti, tuoksuina ja ääninä. Tällaiset muistot, ovat usein hyvin henkilökohtaisia, eläviä ja tunnepitoisia. Pyrin jokaisessa teoksessani välittämään alkuperäisen muiston minun mielikuvani ja minun muistojeni ja tulkintani suodattamana. Jokainen teos koostuu kuvakudoksesta, äänestä ja tuoksusta ja kokonaisuutena ne muuttavat tapaa tarkastella eri osiaan”, Knuutinen kuvailee näyttelyään. 

Näyttelyn jokainen yksittäinen teos luo simulaation erään yksilön muistoista. Knuutinen kutoi käsin mieleensä maalatun kuvan kudokseen ikään kuin välähdyksenä hänelle kerrotusta tarinasta. Kuvakudokset ovat jo vuosisatoja olleet tarinankerronnan välineinä, ja sen vuoksi se valikoitui myös Knuutisen teosten ilmaisuväyläksi. 

”Muiston punoutuminen, jatkuva uudelleen eläminen ja nivoutuminen eri aistikokemuksiin hahmottui siinä, kuinka langat kietoutuivat toisiinsa ja toisaalta muodostivat selkeän kuvan ja toisaalta jäivät vapaasti virtaamaan ja nivoutumaan uudelleen. Kuvakudokset saavat uusia merkityksiä ja syvyyttä äänen ja tuoksun tuoman kokemuksen kautta. Yksilön kokemuksesta ja omista muistoista riippuen aistien yhdistelmä saa aikaa yksilöllisiä reaktioita”, Eini Knuutinen kertoo. 

Minä muistan – I Remember

Näyttely Suomen käsityön museon luentosalissa 18.6.–21.8.2022. 

Museo avoinna ti-su klo 11-18. Poikkeuksia pyhäpäivisin.