Hyppää pääsisältöön

26.8.2022

Sastamalalainen lasinpuhaltamo BLOUN valmistaa värikkäitä ja yksilöllisiä valaisimia ja muita sisustustuotteita kierrätyslasista. Esineet muotoillaan vapaasti puhaltaen, ilman muotteja tai koneita, aivan kuten lasinpuhaltajat ovat tehneet jo kahdentuhannen vuoden ajan. Bloun haluaa vaalia tätä ikivanhaa käsityötaitoa yhdistäen sen nykyaikaiseen muotoiluun.
Kuva
Bloun valmistamia lasituotteita käsin puhaltamalla. Kuva Bloun

Blounin tuotteiden muotoilun lähtökohta on aina lasinpuhallusprosessissa. Selkeä, pelkistetty linja perustuu sulan lasimassan käyttäytymiseen puhalluspillin päässä. Lasia ei pakoteta sille epäominaiseen muotoon, vaan sulan lasin luontainen muoto näkyy Bloun tuotteissa. Käsin sulasta lasimassasta muotoillut tuotteet ovat aina puhtaan linjan ja käsityöprosessista aiheutuvien sattumien ja persoonallisten piirteiden yhteistulos ja tuotteet uniikkeja.

Myyntinäyttelyssä Suomen käsityön museossa on muun muassa maljakoita, lasipalloja, kastelupalloja ja valaisimia. Valikoimaa täydentävät uniikit lasivalaisimet. 

Blounin tuotteet suunnittelee ja valmistaa Antti Torstensson, isänsä Jan Torstessonin avustamana. Tuotteet valmistetaan yksinomaan kierrätyslasista, mikä tekee tuotteista tavallisia lasiesineitä ekologisempia. Valmiin lasin uudelleensulattaminen vaatii paljon vähemmän energiaa kuin uuden lasin valmistaminen neitseellisistä raaka-aineista. Bloun onkin Suomen Ekoyrittäjien jäsen.  

BLOUN – Vapaasti puhallettua lasia -myyntinäyttelyyn Suomen käsityön museon katutasossa on vapaa pääsy.
 

Asiasanat: