Hyppää pääsisältöön

21.9.2023

Kuva
Lehtometsää eli lehtipuita ja aluskasvillisuutta. Kuva Jutta Sorsa
Kansainvälinen ryhmä EU-päättäjiä tutustuu talousmetsän luonnonhoitoon Vaajakosken Kaunisharjulla torstaina 21.9.2023.

EU-päättäjien Metsäakatemia tuo joukon eurooppalaisia päättäjiä tutustumaan suomalaiseen metsätalouteen, luonnonhoitoon ja metsäteollisuuteen. Keski-Suomeen syyskuussa suuntaava matka on jo kolmas Suomen ja Ruotsin yhteistyössä EU:n päättäjille järjestämä kurssi.

– Pohjoismainen metsäosaaminen herättää kiinnostusta Euroopassa. Olemme jälleen saaneet Metsäakatemiaan monipuolisen joukon päättäjiä, joiden kanssa keskustelemme metsän ja puun käytöstä ratkaisuna moniin tulevaisuuden globaaleihin haasteisiin, sanoo Päättäjien Metsäakatemiaa vetävän Suomen Metsäyhdistyksen johtava asiantuntija Eveliina Pokela.

Metsäakatemian mediakohteella Vaajakosken Kaunisharjulla päättäjät tutustuvat lehmuslehdon luonnonhoitoon Keski-Suomen ELY-keskuksen, Suomen Metsäkeskuksen ja Jyväskylän kaupungin asiantuntijoiden opastuksella. ELY-keskus on toteuttanut kohteen luonnonhoitotyöt Jyväskylän kaupungin kanssa alkuvuodesta 2022 osana Helmi-elinympäristöohjelmaa.

– Kaunisharjun lehmusmetsikössä toteutetut luonnonhoitotyöt kuvastavat hyvin lehtojen ja jalopuumetsiköiden tyypillistä luonnonhoitotarvetta. Kuusten vähentämisen myötä lehmus ja muut lehtipuut sekä kenttäkerroksen valoa vaativa lehtolajisto pääsevät hyödyntämään lisääntyneen elintilan sekä valon ja lämmön määrän, luonnonsuojeluasiantuntija Jutta Sorsa Keski-Suomen ELY-keskuksesta kertoo.

Vierailun järjestävät Suomen Metsäyhdistys, Keski-Suomen ELY-keskus, Metsäkeskus ja Jyväskylän kaupunki.