Hyppää pääsisältöön

25.9.2023

Kuva
Miesopiskelija treenaamassa kuntosalilla. Kuva Hanna-Kaisa Hämäläinen
Jyväskylän kaupungin liikuntapalveluihin on tullut uutena tuotteena myyntiin 15–29-vuotiaille jyväskyläläisille nuorille tarkoitettu Juniorikortti.

Jyväskyläläisillä 15–29-vuotiailla nuorilla ja nuorilla aikuisilla on jatkossa mahdollisuus hankkia Juniorikortti, joka on tarkoitettu omatoimisen liikunnan harrastamiseen. Juniorikortilla pääsee uimaan ja harjoittelemaan kuntosalille AaltoAlvarissa ja Wellamossa sekä harjoittelemaan Monitoimitalon ja Kuokkalan Graniitin kuntosaleille. Juniorikortti ei käy ohjatun liikunnan ryhmiin.   

Kortin voivat hankkia jyväskyläläiset, jotka ovat 15—29-vuotiaita. Henkilön asuinpaikan ja iän varmistamiseksi tulee asiakkaan esittää henkilöllisyystodistus Juniorikortin ostamisen yhteydessä. Tunnistautuminen tapahtuu ensisijaisesti esittämällä henkilökortti, passi tai kuvallinen Kela-kortti oston yhteydessä. Jos esimerkiksi alle 18-vuotiaalla asiakkaalla ei ole edellä mainittuja tunnistautumisvälineitä, hän voi esittää tavallisen Kela-kortin tunnistautumista varten.

Ostopäivästä puoli vuotta voimassa olevan Juniorikortin hinta on 100 euroa. Juniorikortin myyntipaikat löytyvät Juniorikortti-verkkosivuilta.

Jyväskyläläisillä 15–19-vuotialla on lisäksi mahdollisuus osallistua nuorille tarkoitetun LiikuntaLaturiin toimintaan. LiikuntaLaturi on 13–19-vuotiaiden nuorten oma maksuton liikuntatuote, jossa on tarjolla kymmeniä maksuttomia liikuntavuoroja ja -ryhmiä eri lajeista ympäri Jyväskylää. Lisätietoja LiikuntaLaturin tarjonnasta LiikuntaLaturin-verkkosivuilta.

Lisätietoja:

Palveluesimies Minni Ukonsaari 
p. 050 311 8282, minni.ukonsaari[a]jyvaskyla.fi 

Palveluesimies Nikke Tuhkanen 
p. 050 470 0939, nikke.tuhkanen[a]jyvaskyla.fi