26.9.2023
Mietitkö opiskelua? Koulutuskokeilussa tutustut sinua kiinnostavaan alaan helposti
Haluaisitko opiskella itsellesi uuden ammatin? Ehkä olet jo miettinyt sopivia aloja, mutta olisi mukava saada varmistus alan sopivuudesta ennen koulutukseen hakeutumista?
— Mä kiersin ammattiopisto Gradiassa oppitunneilla mukana kolmena päivänä. Mulle ja kolmelle muulle tutustujalle oli tehty lukujärjestys, jonka mukaan kävimme oppitunneilla. Oppitunnit olivat samoja, joille muutkin opiskelijat osallistuivat, koulutuskokeiluun osallistunut Arto kertoo kokemuksiaan.
Koulutuskokeilussa osallistujat pääsevät siis tutustumaan opintoihin hyvin läheltä. Kiertäessään oppitunteja lukujärjestyksen mukaan Artolle tuli tutuksi niin opettajat ja opetusmenetelmät kuin koulun tilat ja muut opiskelijat.
Koulutuskokeilu on erinomainen vaihtoehto, kun kokeiluun osallistuva haluaa selvittää, olisivatko opinnot itselle sopivia.
Työnhakija voi sopia koulutuskokeilusta joko oman omavalmentajan tai TE-toimiston asiantuntijan kanssa. Arto lähti kokeilun avulla tutustumaan lähihoitajan opintoihin. Oppilaitoksessa vierailun jälkeen hänellä on aiheesta pelkkää hyvää sanottavana, yhtä puutetta lukuun ottamatta.
— Voin ehdottomasti suositella koulutuskokeilua. Opettajat ottivat minut vastaan tunneilla erittäin lämpimästi, ja sainkin kokeilun aikana hyvän käsityksen siitä, millaista täällä on opiskella. Ainoa kehityskohde on se, että kokeilu olisi saanut olla viisipäiväinen, Arto kertoo.
Koulutuskokeilusta varsinaiseksi opiskelijaksi ja kohti ammattia
Osallistuttuaan koulutuskokeiluun Arto päätti, että hän haluaa opiskelemaan alaa. Pian kokeilun päättymisen jälkeen hän aloitti lähihoitajan opinnot Gradiassa.
— Suuntaudun tällä hetkellä mielenterveys- ja päihdetyöhön. Ala tuntuu omalta, ja opiskelu on mieluisaa, Arto päättää.
Faktaa koulutuskokeilusta: tutustu koulutuskokeiluun ja hae mukaan!
- Koulutuskokeilua järjestetään Keski-Suomen TE-toimiston ja alueen työllisyyden kuntakokeilujen asiakkaana oleville työnhakijoille.
- Palvelu sopii esimerkiksi nuorille, joilla ei ole perustutkintoa, alanvaihtajille ja maahanmuuttajille, jotka tarvitsevat tukea sopivan koulutusalan varmistamiseksi.
- Koulutuskokeiluun voi päästä Gradialle ja Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopistoon ja on käytettävissä kaikille oppilaitoksien tarjoamille aloille.
- Koulutuskokeilun kesto on 1–10 päivää, pääsääntöisesti 3-5 päivää. Päivittäinen kesto 7h/pv, sisältäen tauot.
- Voit sopia koulutuskokeilusta joko oman omavalmentajan tai TE-toimiston asiantuntijan kanssa. Jos olet työtön työnhakija, sinulle voidaan maksaa kokeilun ajalta työttömyysturvaa korotettuna.