10.2.2025
Jyväskylän koulujen kolmosluokkalaiset vilistävät museossa pitkin kevättä

Koululuokkia vierailee museossa huhtikuun loppuun saakka, yhteensä 1300 tenavaa. Kolmosluokkalaiset vierailevat museossa tiistaista perjantaihin klo 8.30–13.30. Keski-Suomen talvilomaviikolla 9 koululaisryhmiä ei ole talossa. Muita ryhmiä suositellaan varaamaan vierailut iltapäiväaikoihin tai viikonlopulle.
- Toki jos yksittäinen kävijä kaipaa rauhallista syventymistä näyttelyyn, toteutuu toive varmimmin koululaiskäyntien ulkopuolella, Suomen käsityön museon museolehtori Margarita Rosselló Ramón kertoo.
Yleensä koululaisten museovierailujen aikana opetellaan museokädet-termin soveltamista näyttelykäynnillä, mutta tänä vuonna luvassa on hieman erilainen museokokemus, kun esillä on moniaistinen Aistinvarainen-näyttely.
- Miten teoksia tutkitaan katseen lisäksi sormenpäillä, jalkapohjilla, kuuntelemalla, nuuhkimalla? Miltä tuntuu halata teosta? Miksi teoksen jokin osa tuntuukin aivan erilaiselta kuin mitä olisi ajatellut pelkän katsomisen perusteella? Entä miten saadaan syntymään teoksen pintaan hetkellinen jälki vaikkapa otsalla?, kuvailee Rosselló Ramon.
Kahden tunnin museovierailu jakautuu kahteen osioon. Toiminnallisen kierroksen aikana tutkitaan näyttelyä ja testataan kahta perinteistä käsityötekniikkaa, jonka jälkeen työpajaosio täydentää kokemuksen.
- Työpajassa jokainen oppilas pääsee tekemään osansa yhteisöllisestä teoksesta, joka rakentuu vierailuiden myötä museon luentosalin päätyseinään myös kaikkien muiden museokävijöiden ihasteltavaksi. Kevään aikana sinne muodostuu lintuseinä, joka on viittaus näyttelyssä esillä olevaan Teemu Järven Sielulintu -teokseen. Luentosalin seinään kasvaa hiljalleen suuri lintuparvi, joka on palannut talvimatkoiltaan, maalailee Rosselló Ramón.
Käsityö on laaja käsite ja askartelulla on oma tärkeä roolinsa. Sen tähden koululaisten pajassakin notkistetaan käsillä tekemistä ja mielikuvitusta suunnittelemalla aivan uusia öttiäisiä askartelun kautta. Käsillä tekeminen ylläpitää motoriikkaa ja monipuolistaa ajattelua. Kuvioiden ja värien yhteisleikki antaa tilaa omalle ajattelulle, kokeiluille ja riemulle. Öttiäiset muodostuvat peilaantuvien kuvioiden kautta, mikä muistuttaa käsityön maailmassa esimerkiksi kankaanpainon kuosien suunnittelua. Lisäksi vierailun aikan pohditaan museoiden tutkimuksellisuutta ja kokoelmia kirjaamalla uusista öttiäisistä kokoelmatietokortit.
Kompassi on Jyväskylän kaupungin kulttuuriopetussuunnitelma, joka turvaa tasapuolisen kulttuuriopetuksen koko peruskoulun ajan ja tukee uusien oppimisympäristöjen löytymistä sekä koulun ja kulttuurin välistä yhteistyötä. Kompassi sisältää kulttuuriretket, suositeltavia kulttuurikohteita sekä työpajoja. Kompassin toteuttavat yhteistyössä Jyväskylän kaupungin opetus- ja kulttuuripalvelut.
Jyväskylä on saanut UNICEF-lapsiystävällinen kunta tunnustuksen sitoutuneesta ja aktiivisesta kehittämistyöstä lapsen oikeuksien edistämiseksi. Lapsiystävällinen kunta -malli perustuu YK:n lapsen oikeuksien sopimukseen ja kansainväliseen Child Friendly City -malliin ja se auttaa kuntia edistämään lapsen oikeuksien toteutumista. Mallin ja UNICEFIN tuella Jyväskylä edistää lapsen oikeuksia kunnan päätöksenteossa, hallinnossa ja palveluissa. Jyväskylä on ollut UNICEF-lapsiystävällinen kunta vuodesta 2018 alkaen.
Lisätietoja
Margarita Rosselló Ramón, museolehtori, Suomen käsityön museo, [email protected], p. 040 701 7452
Taina Rantala, museonjohtaja, Suomen käsityön museo, [email protected], p. 050 431 937